Sopivasti raskas elämä - Ella Vuorelan kirjallisuuessee
Yhtenä näistä aurinkoisista iltapäivistä istuin terassilla tekemättä kerrassaan niin mitään. Oli uskomattoman hiljaista ja rauhallista - . Sellainen koko mielen valtaava tyyni kauneus salpasi hengityksen ja alkoi yhtäkkiä pakottaa tekemään jotakin, käyttämään hyödyksi kaiken, mitä tarjosi ehkä viimeistä kertaa pitkään aikaan. Se oli mitä typerin ajatus, sillä osa sen hetken kauneutta oli sen syntisessä laiskuudessa. Tiesin tämän heti, kun ajatus pulpahti esiin, mutta silloin oli jo liian myöhäistä: se kiljumalla vaati minua hankkimaan elämän.
Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys ei käsittele tällaisen kevyen olemisen sietämättömyyttä - ja mitä ilmeisimmin mahdottomuutta - vaan ihmisen olemista ja sitä, miten pirullisen vaikeaksi me sen osaamme tehdä. Isälläni on tapana sanoa: "Se on juuri niin vaikeaa, kuin sinä siitä itsellesi teet." Tämä pätee kaikkeen, ja tiedänhän minä sen, mutta silti on aina harattava vastaan.
Maailman terveysjärjestön mukaan 120 miljoonaa ihmistä maailmassa sairastaa masennusta. Nämä kaikki ovat tehneet kevyestä olemisestaan niin vaikeaa, että sitä voi jo sanoa terveydelle haitalliseksi. Ironista on, että jos ihmiseltä kysyy, hän vastaa onnen olevan huoleton, suorastaan kevyt olotila! Lääketieteen dosentti Matti Tolonen puolestaan tietää kertoa, että masentuneiden määrä on kolminkertaistunut vuodesta 1993. Kuitenkaan masennus ei ole muotivillitys, sen "ihannetta" ei seurata massoittain, vaan siihen päätyy jokainen pieni mieli vuorotellen omista salaisista syistään. Miten se on mahdollista?
Pohjimmiltaan on kyse siitä, että me olemme kaikki peruuttamattoman irrallisia maailmasta, toisista ihmisistä, joskus jopa itsestämme. Kenelläkään ei ole oikeita tai yleispäteviä vastauksia kysymyksiin, jotka tekevät olemisesta niin sietämätöntä.
Ihminen on tottunut toimimaan esimerkkien mukaisesti. Meille on kaikille kerrottu, mikä on oikein, mikä väärin, ja orjallisesti me noudatamme näitä häilyviä normeja, kunnes eräänä päivänä heräämme tajuamaan, ettei äiti ehkä ollutkaan niin viisas, että hänellä olisi oikeus tuomita tai armahtaa. Hänellä on valta vain itseensä. Pysähdymme hetkeksi ajattelemaan omilla siunatuilla aivoillamme - ja sekoamme.
"Einmal ist Keinmal", Kundera toistaa teoksessaan useita kertoja. Sillä hän tarkoittaa, että vain kerran tapahtuvalla ilmiöllä ei ole merkitystä - siihen reagoimiseen ei ole oikeaa mallia, eikä se jätä mallia millekään, koska sitä ei tapahdu enää uudestaan. Ihminen elää vain kerran. Siinä se keveys, siinä se sietämättömyys.
Elämän tiedostaminen - ei pelkästään sen tiedon varassa eläminen - aiheuttaa sanoin kuvaamatonta tuskaa, jota pääkoppamme eivät kestä. Pakokauhun vallassa alamme juosta ympyrää yhä kutistuvan elämämme kehällä etsien onnea. Sillä eläminen on taitoa, ja sen tavoitteena on onnellisuus. Tämän tiesivät jo muinaiset kreikkalaiset.
Sen sijaan että enää kysyisimme, miten toimia oikein maailman silmissä, alamme miettiä, miten toimia oikein omissa silmissämme ja miten maailma niiden mukaan toimii. Elämme elämämme klassista aikakautta ja kauhuksemme huomaamme, että meillä ei ole identiteettiä! Meitä ei ole olemassa!
"Tereza yritti nähdä ruumiistaan itsensä." Kundera kertoo tehneensä Terezan vatsan kurinasta. Ruumis on hänen mukaansa vain ruumiintoimintojen kansi. Tereza etsii selua silmillään, varmuutta siitä, että hän on hän eikä kukaan muu. Kuulostaa turhanpäiväiseltä näin ääneen sanottuna, mutta eudaimoniaan pyrkivälle se tuntuu olevan tarpeen. Irtautuessaan ruumiistaan tai kadotessaan sen sisälle onnen tavoittelija kokee olevansa erityisen viisas ja uskoo viimein ottaneensa edistysaskeleen. Todellisuudessa hän käpertyy itseensä.
Oman tien kulkemisesta syntyy outoa hekumaa. Olemme varmoja, että määränpäämme on tuolla jossain, hetki vain, ehkä vuosi ja kolme kuukautta, 17 päivää ja muutama tunti - ja olemme saavuttaneet sen.
Tomas on se, joka saa houkuteltua Terezan sielun esiin. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, niin käy ennen pitkää kaikille, mutta on kohtalokasta, jos sen tekee puolestamme toinen ihminen. Kuten arvata saattaa, Tereza kiintyy mieheen pakkomielteisesti eikä pysty elämään ilman tätä. Näin me teemme olemisesta, jopa koko minuuden olemassaolosta, emme pelkästään tarpeettoman vaikeaa, vaan myös riippuvaista olennosta, joka on kokonaan järkemme käskyvallan ja tunteittemme tyydyttämisen tarpeen ulkopuolella. Alkaa syöksylasku valtavaan ristiriitojen mereen, johon hukumme väistämättä.
Tomasin tie onneen kulkee täysin eri reittiä kuin Terezan. Hän rakastaa Terezaa myötätunnosta tämän pelokasta sielua kohtaan, mutta tapailee yhtä kaikki muitakin naisia. Tereza tietää tämän ja on sen vuoksi jatkuvasti allapäin: hänen yksityiset toiveensa eivät missään vaiheessa kohtaa tapaa, jolla hän on Tomasin ainut nainen - heillä on asiasta täysin eri arvoihin perustuvat käsitykset. Samalla Tereza tuntee kuitenkin suurta tarvetta olla Tomasin oma, edes sillä kieroutuneella tavalla, jolla on. Ristiriitojen meressä ei ole todellisia ratkaisuja, joten siellä harhakin on käypää kauppatavaraa, eikä mikään hinta ole liian kallis maksettavaksi odottavasta onnesta.
Olemme kehittäneet tarpeen tuntea syvästi, ja niitä tunteita ruokkivat romanttiset harhat onnesta. Tottahan kuitenkin on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt onnesta pakkoa, emme tarvitse sitä pysyäksemme elossa. "Pakko" on mielemme vallannut järjetön pyrkimys, jonka tarpeellisuutta harvoin pysähdymme ajattelemaan. Jos pysähtyisimme, humpsahtaisimme tunteettomuuden pimeään kuoppaan, jossa vallitsevassa painottomuudessa emme kokisi enää olevamme elossa. En siis voi syyttää tunteen tavoittelijoita: kyynikon elämä on kevyttäkin keveämpää, suorastaan tyhjää. Valitettavasti masennuksemme on seurausta sekä onnen tavoittelusta että siitä luopumisesta.
Silti masennuskin on syvä tuntemus - kuin rakkaus tai onni - me vain miellämme sen päinvastaiseksi tai muuten vain päätämme, ettei se kelpaa. Mikä kumman oikeus meillä on nirsoilla? Miksi heitämme menemään meille jo kerrran tarjotun keveyden? Valinnoillamme ei kuitenkaan ole mitään merkitystä.
Kunderan kirjan kolmas päähenkilö on Sabina. Hän on oivaltanut keveydessä elämisen ja hyväksynyt siihen liittyvän sietämättömyyden. Hän ei luo elämäänsä painoja kuten Tomas tapailemalla useita naisia eikä ripustaudu väkisin toiseen niin kuin Tereza Tomasiin. Sabinalle elämän sattumanvaraisuus ja painoton pinnallisuus ovat arkea. Se sokeuttaa hänet tekemään ratkaisuja, jotka kunakin hetkenä tuntuvat, eivät edes oikeilta, vaan yksinkertaisesti vain - hyviltä. Kaiken kaikkiaan ihmisellä on hyvin vähän tapoja tulla onnelliseksi. Sen sijaan on muutama keino välttää kuolinvuoteella tunne elämän höynäyttämäksi jäämisestä.
Saavuttaessamme tietoisuuden elämästämme voimme viipyä huumaavassa tunteessa: minä olen minä. Voimme antaa vapaat kädet meissä piilevälle egoistille ja nousta Friedrich Nietzshen kuvailemaksi yli-ihmiseksi ja maailman valtaan. Emme ehkä hallitse kuin omaa pientä maailmaamme kapeine näkökulmineen, mutta tunne siitä, ettei siellä ole ketään meitä itseämme parempaa, riittää tyydyttämään onnen kaipuun.
Näin olemme oikeutettuja muiden olemassaolosta huolimatta tavoittelemaan välitöntä, itsekästä nautintoa. Se on kuitenkin hedonistista onnen saavuttamista, jota todellisen onnen nimeen vannojat halveksivat. Heidän marttyyrinomainen uhrautumisensa onnen puolesta on helpon, materialistisen tien kulkijoiden valinnan yläpuolella.
Välittömän nautinnon tavoittelu antaa kuitenkin elämällemme suunnan, jonka puuttuminen saa urheat marttyyrit juoksemaan ikuisesti ympyrää. Se määrää uuden oikean ja väärän, jotka tällä kertaa ovat lähtöisin omista arvoistamme, ja voimme täten ylpenä julistaa olevamme aatteellisesti puhtaita, kaikkien muiden näkökannoista vapaita - ja näin millään tavalla hajottamattomia, selviä kokonaisuuksia.
Ja ehkä, vain ehkä, vaikka he eivät itsekään sitä vielä tiedä, noiden elämässään ympyrää juoksevien sielujen tarkoituksena ei olekaan merkityksetöntä keveyttä pakoon päästääkseen löytää onnea. Ehkä heidän tarkoituksenaan on löytää itsensä, olla ihmisenä - ehjiä.
Ella Vuorela
Äidinkielen kirjallisuuden 5. kurssin kirjallisuusessee / kevät 2006
|
Toimittaja(t): Päätoimittaja
Luotu: 3.10.2006 21:41
Muokattu: 13.10.2006 19:57
|
|
