Meillä alkoi maanantaina pesäpallojakso. Minun mielestäni pesäpallo on joskus tylsää, koska ope huutaa minulle joskus ja valittaa. Syöttäminen ja kiinniotto on tylsää, koska ne on mulle vaikeita. Joskus pesäpallo on kivaa, kun osaa.
Alussa menenme yleensä pallokoulua. Pallokoulussa on opettaja ja oppilas. Aina, kun on saatu yhteensä kymmenen koppia, pääsee liikkumaan niin, että ope jää paikalleen ja oppilas liikkuu. Kopittelu tehdään kovalla pallolla. Räpylän pussiin pitää ottaa kiinni pallo, muuten sattuu käteen. Heitot pitää lähteä takaraivon kohdalta kyynärpää edellä, kaksi sormea pallon takana. Kyynerpää on eräs vipu, joka taipuu.
Lyöntiharjoitukset ovat kivoja, koska menemme lyöntimyllyä. Lyöntimyllyssä on kolme henkilöä. Yksi ottaa kiinni, yksi syöttää ja yksi lyö. Mailat ovat puisia, lyhyitä ja pitkiä. Yleensä menemme myllyä oranssilla ja lyhyellä mailalla. Pallot ovat tennispalloja, ettei ketään satu.
Pelaamme koko luokan kanssa vasta, kun kaikki osaavat jotain. Pieniä harjoituspelejä voi tulla ehkä siinä välissä. Kotona pihalla pelaan isin ja koirien kanssa. Keväällä kutoset pelaavat opeja vastaan. Opet antavat aina kutosille periksi, joten kutoset voittavat.

Menimme lyöntimyllyä.
|
Toimittaja(t): Perttala Anna
Luotu: 3.5.2005 09:38
Muokattu: 4.5.2005 12:15