Rintamaradio Mantulla 12.01.2004
Koko sali täyttyi jännittyksestä kihisevistä oppilaista ja muutamasta opettajasta. Jo aiemmin päivällä, koulun ruokalassa huomiomme kiinnittyi kolmeen iäkkääseen mieheen ja yhteen nuorempaan naiseen. Emme osanneet odottaa mitään näytelmän tapaistaista, mutta pettymystä ei näkynyt yleisön kasvoilla, vaikka estradille ei astellutkaan bändi.
Nimittäin siirryimme Aunuksen rintamaradion tunnelmissa yli 60 vuotta ajassa taaksepäin. Alku oli erittäin jännittävä valospotteineen ja rummutuksineen ja kun näyttämölle ilmestyi valokeilassa upea pariskunta, oli tunnelma katossa. Pariskunta ilmenikin Aunuksen rintamaradion juontajiksi. He soittivat meille sota-ajan musiikkia. Saimme kuulla mm. Kanttiinin Kaisan ja Kenttäpostia, tulkitsijoina mm. A. Aimo. Lähetys jouduttiin keskeyttämään parikin kertaa ilmahyökkä-yksen tähden ja tekniikan töppölyiltäkään ei ole selvitty tuonakaan aikana. Lähetys jatkui kuitenkin verkkaisesti diaesityksen ja tanssahtelun merkeissä. Lähetykseen tuli tunnelmaa, kun siirryimme välillä eturintamalle ja evakkoon joutuneiden kyläläisten joukkoon. Saimme kuulla erään Liisa-mummon ajatuksia sodasta ja evakosta.
- Aunuksen rintamaradio kiittää kuuntelijoitaan ja päättää lähetyksen tähän. Kiitos –
Näihin sanoihin päättyi ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen rintamaradio.
Kyselimme yleisön fiiliksiä. Näin kommentoivat Anssi Järvisalo ja Mika Kuosmanen.
M: Radiolähetys oli hyvä, diaesitys hyvin hyvä, musiikki ja valot etenivät jouhevasti ja musiikki kuului. Mika antoi esitykselle 8 1/2 , asteikolla 1 – 10
A: Radiolähetys oli pitkäveteinen ja diaesitys oli kohtuullisen ok. Musiikki ei ollut makuuni, mutta valot olivat great! Numero : 7
|
Muokattu: 27.5.2004 15:55