PAINE
Vasta ensimmäisellä luokalla sain tietää olevani poika. Leirikoulussa eräs Matias päätti tehdä kiusaa yövalvojalle ja karkasi meidän huoneen ikkunasta pihalle. Valvoja jahtasi Matiasta ympäri pihamaata ja saikin hänet kerran kiinni, mutta hoikka ja ketterä Matias luikerteli valvojan otteesta ja pakeni ilman yöhousuja takasin sisälle. Isää ja äitiä en ollut koskaan nähnyt alasti, mutta kun vertasin vartaloani Matiaksen vartaloon tajusin, että myös minun täytyi olla poika.
Seuraava aamuna tuntui kummalta pukea päälle ruskeat sukkahousut, vihreät polvihousut ja valkoinen t-paita. Kaikilla muilla pojilla oli pääasiassa päällä mustaa ja sinistä, paidoissa komeilivat erilaiset supersankarit. Minun paidassani oli kissanpoikia. En ollut oikein tajunnut, mitä hauskaa oli leikkiä limaisilla ja rumilla dinosauruksilla sekä roboteilla. Tytöt sen sijaan ymmärsivät hyvän päälle; eskarissa olin monta kertaa yrittänyt varastaa Elinan Mimosa-neitiä, jonka silmät liikkuivat ja jota piti syöttää aamuin illoin.
En kertonut isälle ja äidille mitään. Pysyin edelleen kiltisti huoneessa kun he kävivät saunassa kaksistaan, enkä sanallakaan kysynyt niiltä, miksi olin luokaltani ainoa, jolla ei ollut Spider-Manin kuvaa ainakin yhdessä vaatekappaleessa.
Kolmannella luokalla vaihdoin koulua. En ollut oikein valmistautunut siihen, että ensimmäisenä koulupäivänä minut yritettäisiin iskeä. Se oli viidesluokkalainen Joakim.
"Sä oot kuulemma uus täällä, mikä sun nimi on?" Joakim huusi minun perääni kun olin jo lähdössä bussipysäkille.
"Joo, niin oon uus, tota, mun nimi on Kide. Voiksmä auttaa jotenki?" kysyin niin kohteliaasti kun osasin ja käännyin siihen päin.
"Sä oot söpö. Mä haluun et me aletaan oleen," se totesi ja virnisti. Olin kuin puulla päähän lyöty. Ei kai se luullut...
"Mut siis...sähän oot poika," kykenin sönkkäämään. Pieni puna hiipi kasvoille. Joakimin kaverit seurasivat tilannetta kuin korppikotkat ja muutama nelosluokkalainen tyttö hihitteli eteisessä.
"Daa? Mikä sun pointti oli? Etkai sä pelkää poikia häh?" Joakim puuskahti selvästi ärsyyntyneenä etten ollut jo kirkuen juossut sen kaulaan. Tyttöjen hihitys kuului vielä kovempaa.
"No nii mutku...mä siis...kuntotamäkisiisoonpoika" mutisin hiljaa. Mutta en tarpeeksi hiljaa. Tytöt puhkesivat äänettömään nauruun. Pojilta loksahtivat suut auki. Hiljaisuus levisi nopeasti koko käytävään ja kohta huomasin, että kaikki käytävässä tuijottivat minua ja minun hiuksiani ja minun vihreitä vaatteitani ja punaista reppuani ja sitten Joakim lähestyi, näytti epäuskoiselta, sitä ärsytti, ärsytti...
Juoksin kolme kilometriä kotiin asti. Koko ajan kuvittelin että Joakim tulisi minun takanani ja yrittäsi lyödä. Tai sitten pussata. Se ja sama. Isä ja äiti eivät olleet kotona. Menin heidän sängylleen ja käperryin peittoihin miettimään. Miksi ihmeessä olin panikoinut? Minun olisi vaan pitänyt sanoa sille etten ollut kiinnostunut. Minun olisi pitänyt alun alkaenkin sanoa olevani poika. Mutta isä ja äiti eivät olisi pitäneet siitä. He sanovat että täytyy olla ihminen, ei tyttö tai poika. Mutta oikeestaan minä en enää pitkään aikaa ollut nähnyt vaan ihmisiä. Olin huomannut että minun luokallani oli ihan tajuttoman nätti Veera, jolla oli punaiset hiukset ja pisamia, ja että minun luokkalaiseni Matin veli Jussi oli hirmu komea sen suorien hampaiden ja mustaksi värjätyn tukan takia. Veeralle olin uskaltanut sanoa sen, Jussille en.
Vitosluokan alussa tarjoutui tilaisuus. Me olimme Matin synttäreillä luokan kanssa. Tytöt halusivat pelata pullonpyöritystä ja meidänkin oli sitten pakko. Se oli ihan hauskaa aluksi. Sitten oli Miljan vuoro kysyä minulta. Milja oli tytöistä isoin ja kovaäänisin. Se tykkäsi kiusata poikia jotka oli sitä pienempiä. Eli aika monia.
"Dodii Kide, totuus vai tehtävä?" Milja kysyi ja katsoi minua niin läpitunkevasti että se olisi käynyt meidän matikanopettajasta. Minä en ollut hyvä vastailemaan kysymyksiin, joten jos tehtävä olisi ollut joku että mene kiipeämään puuhun, se olisi ollut helppo.
"Tehtävä kai..." vastasin. Tytöt katsoivat toisiaan ja pistivät heti päänsä yhteen. Niiden hihitykset ja supinat eivät luvanneet hyvää. Sitten Milja kääntyi taas minuun päin.
"Sun pitää pussata sitä josta sä tykkäät enite!" se hymyili voitonriemuisena. Minun mahastani putosi pohja ja nielaisin tyhjää. Voi apua. Katsoin ympärilleni. Pojat pyörittelivät silmiään, myös Jussi. Se oli laittanut hiusgeeliä ja se oli ihan erityisen komea. Sitten mä katsoin Veeraa. Se oli ihan yhtä nätti kuin ennenkin.
Sitten Jussi nauroi jonkun vitsille ja sen nauru helähti niin ihanasti. Nousin ja kävelin sitä kohti. Tunsin kaikkien katseet. Ne varmaan ihmettelivät lujaa, mutta minä ajattelin ettei sillä ole väliä. Kävelin Jussin eteen. Sen silmät laajenivat ja se näytti kauhistuneelta. Oliko tämä nyt niin hyvä idea, ajattelin, mutta kumarruin lähemmäs.
Silloin Jussi sanoi kuristuneesti: "Etkai sä Kide oo tosissas?" Se näytti niin avuttomalta. Suoristauduin ja hymyilin sille niin nätisti kuin pystyin. Nyt sen katseleminen puristi rintaa ja poltteli kurkussa.
"Höh, no en tietenkää. Ihan uunonako sä mua pidät?" kuulin itseni sanovan, mutten tiennyy kuulostinko yhtään uskottavalta. Ainakin pari Jussin lähellä istunutta poikaa repesi äänekkääseen nauruun. Tytöt näyttivät lähinnä hölmistyneiltä, mutta kun tulin takasin niiden luokse ja kumarruin Veeran puoleen niiltä irtosi yhteinen huokaus. Tunsin Veeran sydämen pamppailevan, kun pussasin sitä nopeasti suulle. Tuli heti syyllinen olo.
Vasta ysiluokalla vanhemmat saivat tietää että olen hetero. Jussi oli siinä vaiheessa jo kaukana poissa. En ollut unohtanut sitä, enkä minun kasvatustani. Minä vaan olin valinnut helpoimman tien.
|
Toimittaja(t): oppilas
Luotu: 24.9.2010 09:08
Muokattu: 26.10.2010 10:14
