Maija Norvasto
LEIKKI
Henkilöt
Henry sisaruksista vanhin, luulee elävänsä vieläkin lapsuuttaan (esiintyy näytelmässä sekä aikuisena että lapsena)
Mikael sisaruksista keskimmäinen (esiintyy näytelmässä sekä aikuisena että lapsena)
Iris sisaruksista nuorin (esiintyy näytelmässä vain lapsena)
Hoitaja
KOHTAUS I
Kolme lasta, Henry, Mikael ja Iris, seisovat laiturin kaiteilla ja kurkistavat niiden yli järveen.
IRIS Kuinkahan syvä se on?
HENRY Hmm.
MIKAEL Setä kertoi, että järvi on niin syvä, että joissakin kohdissa ei ole pohjaa ollenkaan. Se ulottuu maan keskipisteeseen saakka.
HENRY Narraat.
MIKAEL Enkä. Siellä vesi kiehuu, kun se keskipiste on niin kuuma ja siellä on sellaisia merihirviöitä. Vähän niin kuin kapteeni Nemon tarinassa. Setä kertoi.
IRIS Ai merihirviöitä? Voiko ne nousta sieltä tänne?
MIKAEL Ehkä. Setä sanoi, että aina joskus joku lapsi hukkuu tuonne. Näkki vie tai joku vesipeikko. Siksi ei saa mennä yksin rantaan.
HENRY Setä huijaa. Hän yrittää vetää sinua höplästä kun olet vielä niin pentu.
MIKAEL Ole hiljaa.
(Jatkavat syvyyteen tuijottamista hiljaa.)
HENRY Vesi on ihan levästä paksua. Pohjassa on kuulemma vaikka mitä.
IRIS Ai mitä sitten?
HENRY Voi olla vaikka aarteita.
IRIS Aarteita… (kurottaa pidemmälle)
MIKAEL Älä keiku! Putoat vielä ja sitten äiti syyttää minua.
HENRY Meitä. Syyttää meitä.
MIKAEL Höh, ei ne sinua ikinä mistään syytä. Ei edes kiroilusta.
HENRY Saatana.
MIKAEL Helvetti.
IRIS Saatanan helvetin saatana!
(Pojat katsovat hämmästyneinä Iristä.)
HENRY Iris!
(Iris purskahtaa nauruun, pian he kaikki nauravat. Sitten he kurkottavat taas kaiteiden yli vettä kohti.)
MIKAEL Ongella voisi pyydystää aarteen.
HENRY Tai katiskalla.
IRIS Oikean uponneen aarteen.
(Tuijottavat yhä syvyyteen.)
KOHTAUS II
(Aikuinen Mikael seisoo hermostuneena hoitokodin ulko-oven vieressä, polttaa. Viimein hän tumppaa tupakkansa ja astuu sisään. Hoitaja häärää kirjanpidon ääressä kunnes huomaa Mikaelin.)
HOITAJA Päivää.
MIKAEL Päivää.
HOITAJA Te olettekin varmaan tulossa tapaamaan Henryä? Herra … (selaa papereitaan) Blomqvist?
MIKAEL Aivan.
HOITAJA Ja ilmeisesti olette Henryn sukulainen?
MIKAEL (Naurahtaa.) Joo. Veli.
HOITAJA Henry-paralla ei olekaan juuri ollut vieraita. Yksikään sukulainen ei ole vieraillut aiemmin. Parikymmentä vuotta on aika pitkä aika olla yksin.
MIKAEL Sanopa muuta.
HOITAJA No, näytän, missä hänen huoneensa on.
(Hoitaja johdattaa Mikaelin huoneen ovelle.)
HOITAJA Hän on tuolla.
MIKAEL Aha.
HOITAJA Anteeksi, tiedättekö millainen hänen tilansa on?
(Mikael sytyttää tupakan.)
MIKAEL Hän on hullu. Miksi hän muuten olisi täällä? Eikä teille ole mitään hyötyä siitä, että pyydätte anteeksi, koska en ole vieraillut. Minun asiani se on.
HOITAJA Aivan. Anteeksi, täällä ei saa polttaa.
MIKAEL Jaahas.
HOITAJA Kuulkaa, veljenne kärsii vakavasta mielenhäiriöstä.
MIKAEL Onko hän skitso?
HOITAJA Hm. Tuskin, mutta hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt. Hän oli melko huonossa kunnossa, kun hänet löydettiin, mutta nykyään hänen tilansa jokseenkin vakaa. Emme osaa sanoa, mitä hän on käynyt läpi varsinkaan, koska emme tiedä juuri mitään hänen menneisyydestään. Mutta varautukaa suuriin muutoksiin. Hän voi olla persoonallisuudeltaan aivan toisenlainen kuin tuntemanne veli.
MIKAEL Voitaisiinko jo mennä sisään?
(Hoitaja avaa oven mitään sanomatta. He astuvat sisään.)
KOHTAUS III:
(Hoitaja ja Mikael astuvat sisään Henryn huoneeseen. Huoneessa on leikkikaluja, sänky, yms. Lattialla istuu mies rakentamassa tornia palikoista.)
HOITAJA Hyvää huomenta, Henry. Kuinka voit tänään?
(Henry kaataa palikkatornin.)
HOITAJA Henry, sinulla on vieras.
(Henry ei kuuntele, vaan aloittaa murjottaen rakentamisen uudelleen.)
HOITAJA Henry, sinun veljesi on täällä.
HENRY Sano Mikaelille, että hän on tyhmä ja ilkeä, ja että se oli hänen syynsä. Hänet pitäisi laittaa nurkkaan häpeämän.
MIKAEL Mitäh?
HOITAJA (Henrylle) Onko teillä ollut riitaa?
HENRY Mene pois, äiti.
HOITAJA (Mikaelille) Huomaatteko? Hän luulee minua äidikseen. Ilmeisesti hän elää tällä hetkellä sellaista osaa lapsuudestaan, jossa olette riidelleet. Jos minä olisin te, yrittäisin sopia. (Henrylle) Etkö puhuisi siitä?
HENRY Mene pois, äiti!
HOITAJA Hm. Parempi, että jätän teidät kahden.
(Hoitaja poistuu. Mikael jää katselemaan seiniä.)
MIKAEL Hei vaan, Henry.
HENRY Hei, Mikael.
MIKAEL Pitkästä aikaa.
HENRY Hmph. (Kasaa taas tornia.)
MIKAEL Älä yritä. Vaikka sinä olet täällä pöpilässä, en usko hetkeäkään, että olisit niin sekaisin, ettet muistaisi menneitä.
HENRY Sinä olet kyllä ihan sekaisin. Muistanhan minä vaikka mitä. Enemmän kuin sinä. Minä olen sentään vanhempi. Ja minä olen vihainen sinulle.
MIKAEL (Ivallisesti.) Voi kauhistuksen kanahäkki! Ja voisinkos minä jotenkin hyvittää sen teidän majesteetillenne?
HENRY Hm. No ehkä. Jos saan lainata sitä sinun lennokkiasi.
MIKAEL Mitä helvetin lennokkia?
HENRY Sitä pienoismallia, jossa on ilmavoimien tunnukset. Sitä hienoa, jonka setä antoi
sinulle. Ja äiti suuttuu, jos kiroilet. Saat tukkapöllyä.
MIKAEL Aha. Selvä. Täytyypä varoa ”äitiä”.
HENRY Ja minä haluan sen lennokin koko iltapäiväksi.
MIKAEL Selvä.
HENRY Ja sitten jos leikitään tutkimusmatkailijaa, niin minä olen johtaja.
MIKAEL No mikäs muukaan.
HENRY Hyvä on sitten. Saat anteeksi. Mutta muistakin se lennokki!
MIKAEL Lopeta jo tuo leikkiminen, ääliö. Hitto, sinä osaat olla lapsellinen. Mutta sinähän oletkin aina ollut vain iso vauva, olit sitten äidin ja isän mielestä kuinka fiksu tahansa.
(Henry huutaa, käy Mikaelin kimppuun, tämä tönäisee väkivaltaisesti Henryn pois.)
MIKAEL Rauhoitu, hullu!
(Henry menee kauemmas murjottamaan, Mikael seisoo katsomassa, Henry nyyhkäisee hiljaa)
MIKAEL Itketkö sinä?
(Henry pyyhkii kiukkuisena kasvojaan)
MIKAEL Sinä itket. (Naurahtaa.) Voi hyvä luoja, mitä sinun kanssasi pitäisi tehdä? Olet tosiaan huonossa jamassa. Hei, Henry! (siirtyy kyykkyyn Henryn viereen) Tehdään näin: Minä lähden kohta, mutta ylihuomenna tulen takaisin ja tuon sinulle sen lennokin. Mutta ennen sitä, kerro minulle, mitä muistat Iriksestä.
HENRY (Pyyhkii kasvojaan, kääntyy.) Iriksestä? Miten niin? Mikset itse etsi häntä jostakin, kyllä hän täällä jossain on.
MIKAEL (Huokaisee, puristaa nenänvarttaan) Kuinkas minä saisin tämän selitettyä niin, että tajuat… Okei, kuulehan nyt. Minä en löydä Iristä mistään. Leikitään vaikka, että hän on muuttunut näkymättömäksi minun silmissäni ja vain sinä voit nähdä hänet ja puhua hänelle. Okei?
HENRY Okei.
MIKAEL No niin, etsihän Iris ja kerro minulle hänestä. Ihan mitä vain. Aloita vaikka siitä, missä hän on. Tämä on sellainen kysymysleikki. Sinä yrität auttaa minua parantumaan sokeudesta. Sitten, kun näen Iriksen, olen terve.
HENRY Okei, minä aloitan nyt.
MIKAEL Okei.
HENRY Iris istuu tuolla keinutuolissa.
MIKAEL Mmmhmm.
HENRY Hän keinuu aika kovaa. Selkänoja kallistuu hirveän alas. Varo vähän, Iris!
MIKAEL Onko hänellä hauskaa?
HENRY On, totta kai! Mutta tuossa voi käydä pahasti. Tuoli voi keikahtaa ja Iris pudota ja sitten voi mennä vaikka pää halki. Ja sitten isä antaa meille raipasta. Äitihän käski meidän vahtia Iristä, kun hän on vielä niin pieni.
MIKAEL Hm. Niinpä niin. Tuli niitä raippoja muutenkin. Mutta ei hänelle tuossa kuinkaan käy.
HENRY Ai, näetkö sinä hänet nyt? Etkö ole enää sokea?
MIKAEL En minä näe, mutta ei hänellä ole vielä hätää. Isoveljethän vahtivat häntä. Niin kuin aina. (Nousee ylös.) Niin kuin urheat ritarit ikään. (Ottaa hattunsa ja lähtee ovelle.)
HENRY Muistakin sitten se lennokki!
(Mikael lähtee huoneesta. Henry jää lattialle palikkatorninsa ääreen.)
KOHTAUS IV
(Mikael astuu ulos Henryn huoneesta ja painaa oven kiinni. Hän huokaisee, jää nojaamaan oveen ja sytyttää tupakan. Hoitaja kävelee käytävällä kantaen liinavaatteita ja huomaa Mikaelin.)
HOITAJA Anteeksi, mutta enkö minä jo sanonut, ettei täällä saa polttaa.
MIKAEL Aivan, niinhän te sanoitte, anteeksi vain. (Lopettaa, hieroo ohimoitaan, haroo hiuksiaan.)
HOITAJA Oletteko kunnossa?
MIKAEL Loistavassa. Kuulkaa, minä tulen perjantaina uudestaan käymään. On pari asiaa, jotka meidän täytyy… tai no siis, että taidan tulla perjantaina.
HOITAJA Henryn tila taisi tulla pienenä järkytyksenä? Oletteko varmasti kunnossa?
MIKAEL Elämäni kunnossa.
(Hetken hiljaisuus.)
MIKAEL (Naurahtaa.) Hän siis luulee olevansa lapsi?
HOITAJA Aivan. Ja ilmeisesti hän näkee teidätkin lapsena.
MIKAEL (Nauraa.)
HOITAJA Onko se teistä naurun asia?
MIKAEL Anteeksi, eipä tietenkään. Se on vain niin ironista.
HOITAJA Mikä niin?
MIKAEL Tehän sanoitte, että minun pitäisi ”varautua suuriin persoonallisuuden muutoksiin”, vai miten se menikään?
HOITAJA Niin.
MIKAEL Hän on aivan samanlainen kuin ennenkin. Pelkkä iso lapsi. (Lähtee, hoitaja jää katsomaan tuohtuneena. Mikael huikkaa taaksepäin.) Perjantaina taas sitten. Lupasin tuoda Henrylle pikku lahjan. (Lähtee ulos.)
HOITAJA Mikä idiootti.
KOHTAUS V
(Mikael saapuu Henryn huoneeseen lennokki kädessään ja riisuu hattunsa. Henry leikkii lelusotilailla.)
MIKAEL Hei, Henry!
HENRY (Leikki jatkuu äänekkäin äänitehostein.) Hei, Mikael.
MIKAEL Toin sinulle sen lennokin. En kyllä löytänyt sitä vanhaa, mutta tästä saat uuden ja hienomman.
HENRY (Innostuneesti.) Hyvä hyvä, sitten voidaankin kunnolla sotia! Sinä voit olla vaikka saksalaiset ja minä olen britit.
MIKAEL Jaahas, onko tämä nyt sitten toinen vai ensimmäinen maailmansota? Vai peräti kolmas?
HENRY Joo, toinen! Hyvä keksintö. Tämä sijoittuisi tulevaisuuteen, vaikka vuoteen… 1942 ja on menossa hirveän iso sota, oikea maailmanlopun sota! Ja tämä on ratkaiseva taistelu, sinä saat nämä soltut ja niiden kantama on viisitoista senttiä matolla ja…
MIKAEL Henry, nyt on vuosi 1953.
HENRY Älä viitsi, olen vanhempi ja fiksumpi kuin sinä. Joku on taas huijannut sinua. No, tule jo, sinä aloitat maton toiselta puolelta.
MIKAEL Tuota noin, jos ei sittenkään leikittäisi tätä.
HENRY Hö, miksei? Juuri päästiin alkuun.
MIKAEL No tuota… Minulla on parempi idea. Leikitään vaikka sitä arvausleikkiä taas.
HENRY No eikä, se oli ihan tylsää. Mieluummin vaikka merirosvoja.
MIKAEL Ääh… No selvä on sitten. Pakko kai sitä on mennä mukana.
HENRY No niin, minä olen kapteeni Mustaparta ja sinä olet perämies Smith. Me seilaamme Karibianmerellä ja ryöstämme kauppalaivoja, ihan niin kuin kirjoissa!
(Henry nappaa Mikaelin hatun ja pistää sen vinosti päähänsä)
MIKAEL Hei! Älä tuhoa sitä!
(Henry kaivaa lelukorista kaksi puumiekkaa, joista toisen työntää Mikaelin käsiin. Sitten hän loikkaa sängylle ja osoittaa miekallaan eteenpäin.)
HENRY Ruoriin, Smith! Näen jo raakapuun horisontissa! Laiva on varmasti lastattu ambralla ja jalokivillä!
MIKAEL Voi luoja…
(Mikael liittyy Henryn seuraan vaivaantuneena. He alkavat purjehtia, kuuluu aaltojen ääniä.)
KOHTAUS VII
(Mikael astuu rasittuneena ulos Henryn huoneesta. Hoitaja katselee häntä askareidensa lomassa. Henry puhaltaa ilmaa ulos, haroo hiuksiaan, yrittää taas sytyttää tupakan, mutta hoitaja huomaa sen.)
HOITAJA Tupakka, hyvä herra!
MIKAEL Aivan, anteeksi.
(Mikael nojailee ajatuksissaan seinään. Hoitaja lajittelee papereita. Mikael nousee ärtyneenä lähteäkseen.)
HOITAJA Saanko kysyä jotain?
MIKAEL No antaa tulla sitten.
HOITAJA Miksi te ette ole käynyt aikaisemmin? (Hiljaisuus.) Hyvä luoja, hän on ollut täällä vuosikausia ilman yhtä ainutta vierasta! Me luulimme, ettei hänellä ole sukua ollenkaan. Ja te olette sentään veljeksiä!
MIKAEL Onko teillä lapsia?
HOITAJA A-anteeksi?
MIKAEL Niin että onko teillä lapsia? Olette jo hyvän ikäinen nainen. Ikääntyvä, etten sanoisi.
HOITAJA Ei, ei minulla ole lapsia, enkä ymmärrä, mitä tekemistä sillä on-
MIKAEL Niin, eipä tietenkään mitään. Kunhan kysyin uteliaisuudesta. Mutta te ette.
HOITAJA En mitä?
MIKAEL Kysy pelkästä uteliaisuudesta. Teillä on jotenkin lusikkanne sopassa, eikö vain?
HOITAJA Hänellä on joskus melko selviäkin hetkiä, tiesittekös sitä. Ja hänen puheistaan päätellen teillä on ollut melkoinen lapsuus.
MIKAEL Hm. Niin kai. Ja tehän sen tiedätte, vai?
HOITAJA Kuulkaa, te voisitte auttaa häntä. Voisitte käydä läpi asioita, olla hänen tukenaan. Pitää yhtä niin kuin veljekset!
MIKAEL Liikuttaako teitä se, että hän pitää teitä äitinään?
HOITAJA Anteeksi kuinka?
MIKAEL Tehän sanoitte, että olette lapseton. Onko hän teille jonkinlainen korvike? Hänhän on tosiaan melkoinen lapsi. Jos pitää sellaisesta.
HOITAJA Tuollainen vihjailu menee jo sopimattomaksi!
MIKAEL Eikö teistä ole sitten sopimatonta, että vihjaatte, että minä olen, hmm, julma, paatunut tai vähintäänkin välinpitämätön Henryä kohtaan? Lisäksi haluatte väkisin penkoa ikävimpiä lapsuusmuistojamme kuin jotain saakelin yleistä likapyykkiä. Varsin röyhkeää käytöstä, jos minulta kysytään.
HOITAJA A-anteeksi, pahoittelen, jos olen jotenkin-
MIKAEL Kyllä olette. Mutta totta puhuen se ei juuri liikuta minua. Olette itse asiassa varsin oikeassa. Voitte siis lohduttaa itseänne ajatuksella, että kaikki on anteeksi annettua ja unohdettua.
(Hetken hiljaisuus.)
HOITAJA Henry puhuu usein Iriksestä. Hän on kai teidän sisarenne?
MIKAEL Oli.
HOITAJA Saanko kysyä… Tai siis, Henryn parantumisen kannalta…
MIKAEL Äh, älkää esittäkö. Olkaa tunkeileva ihan suoraan, sievistely ei sovi kenellekään. Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki olisivat yhtä ilkeitä kuin minä. Ainakin sitä tietäisi, mitä odottaa.
(Hetken hiljaisuus.)
MIKAEL Iris kuoli viisivuotiaana. Hukkui. Minä olin juuri täyttänyt seitsemän ja Henry oli kymmenen. Ja pian sen jälkeen Henry katosi. Karkasi, eikä häntä enää löydetty. Vuosien mittaan minä lakkasi lukemasta häntä elävien kirjoihin. Ei minua enää kiinnostanutkaan tietää. Sodan sytyttyä aloin ajatella, että hän oli viimeistään kuollut jossain rintamalla.
(Hoitaja istuu alas.)
MIKAEL Ja tiedättekös, minä en voinut olla ajattelematta, että se oli hänen syynsä. Kuolleita on niin helppo syyttää. Niin minä ajattelin. Ei hänellä mitään erityistä syytä siihen olisi ollut, mutta jotenkin vain tiesin, että se oli hän. Ehkä se johtui siitä, että hän karkasi kuin syyllinen. Tai siitä, että hän oli aina niin täynnä itseään. Eikä hän oikeastaan olisi mitään syytä tarvinnutkaan. Ehkä häntä vain huvitti kokeilla, mitä tapahtuisi, jos sisko lipsahtaisi veteen. Lapset tekevät joskus sellaisia asioita. Sitä voisi kai kutsua maailman tutkimiseksi. Mitä tapahtuisi, jos työntäisin kieleni jäiseen metalliin? Mitä jos polttaisin muurahaisia suurennuslasilla? Mitä jos tyrkkäisin siskoni laiturilta alas? Se olisi ollut ihan hänen tapaistaan. Hän oli sellainen lapsi, utelias ja ehkä julmakin. Kaikki lapset ovat pohjimmiltaan hirviöitä, mutta meillä julmuus on suvussa. Kuten nyt vaikka minussakin. Iris oli meistä poikkeus.
Sinä iltana he menivät rantaan kahdestaan. Rannassa olo oli kielletty meiltä lapsilta, mutta menimme sinne aina salaa. Minä en ollut mukana, koska Henry oli kiusannut minua ja olin jäänyt jonnekin murjottamaan. Näin hänet seuraavan kerran, kun hän palasi yksin takaisin valkoisena ja hullunnäköisenä ja hoki, että merihirviö oli vienyt Iriksen.
Muistan, että minä ja Henry istuimme keittiön penkillä palvelijan kaataessa meille maitoa. (Hoitaja kohottaa kulmakarvojaan.) Joo, meillä oli palvelusväkeä. Äiti tykkäsi leikkiä bättre folkia sukujuurten takia, vaikka isä oli yhtä hienostunut kuin minä ystävällinen ja svenskaa hän osasi suunnilleen sen verran, että sai skoolattua.
No, oli yö ja koko lahtea naarattiin. Meille oli sanottu, että järvi oli täynnä rojuja, uppopuita, kiviä ja levää ja syvä kuin helvetin kuilu. Minä kysyin palvelijalta, oliko Iris nyt helvetissä ja nainen katsoi minua kuin hullua ja suuttui. Ei paljon puuttunut, että olisi lyönyt.
Ei kestänyt kauaa, kun Iris löydettiin. Hän oli takertunut kiinni vanhaan katiskaan ja muuhun roinaan. Ja vähän myöhemmin Henry vain häipyi. Iristä ei ollut ehditty edes haudata, kun lahtea naarattiin taas, mutta Henryä ei löytynyt mistään. Äiti ja isä olivat tietysti murtuneita. Heiltä oli katsokaas viety parhaat päältä. Suloinen pikku Iris ja älykäs esikoinen, jonka piti lukea vielä lakia ja ties mitä. Minä olin ylijäämää, laiska, ilkeä ja heikkoluontoinen. Ei ihme, että he olivat käärmeissään. Joskus ajattelin, että olisin mieluummin itse kuollut. Ainakin minusta olisi tullut yksi helvetinmoinen marttyyri heidän silmissään!
Vuosia kului ja vanhemmat kuolivat suruun ja sairauteen. Sitten yhtenä aamuna lehdessä ilmoitettiin Henryksi itseään kutsuvasta hullusta. Etsittiin miehelle tuttuja paapomaan ja maksamaan täyshoidosta. Ei kiinnostanut minua. Olin alkanut lyödä kunnolla rahoiksi, enkä todellakaan aikonut tuhlata penniäkään siihen karkuriin. Minulle hän oli yhä kuollut. Ja jos ei kuollut, niin pakeni vastuuta, eikä minua kiinnostanut olla sellaisen paskiaisen veli. Mutta sitten myöhemmin aloin ajatella sitä katiskaa. Sellaisia oli laiturin rantavajassa kaiken muun roinan seassa, jota sinne oli kertynyt. Me leikimme niillä aina toisinaan. Ja jotenkin se alkoi häiritä minua. Jokin siinä katiskajutussa, joku pieni yksityiskohta, jota en muista. Ja se alkoi häiritä minua niin maan perkeleesti, ettei mistään tullut mitään. Ja sitten ajattelin, että helvetti, jos ei Henry osaa sitä minulle kertoa niin ei kukaan. Ja jos ei hänkään, niin ainakin saisin maksaa vähän takaisin. Siinä teille vähän sitä pirun traagista lapsuutta!
(Mikael nousee kiukkuisena lähteäkseen. Kääntyy ovella.)
MIKAEL Kuinka sellaisen jälkeen ollaan ystäviä? Veljeksiä? Parannellaan yhdessä vanhoja haavoja? Kertokaa se minulle ja syyttäkää vasta sitten siitä, etten halunnut nähdä häntä.
(Mikael lähtee.)
KOHTAUS VI
(Veljekset leikkivät intiaaneja ja hiipivät kuvitteellisessa heinikossa päähineet päässä. Taustalla soi intiaanimusiikkia ja rummutusta. Henry hiipii edellä matalana ja kissamaisena tähyillen vihollisia, Mikael seuraa tympääntyneenä.)
HENRY Mikael, vihollisheimon soturit näkevät sinut! Matalana!
(Mikael huokaisee ja kyyristyy, hiipivät.)
MIKAEL Kuule, Henry… (Ottaa päähineen pois, Henry keskeyttää.)
HENRY Shhh! (Hetken hiljaisuus.) Meidät on nähty!
(Kiirehdintä alkaa, Mikael huokaisee, laittaa päähineen taas päähänsä, valmistautuvat taisteluun.)
HENRY Valmiina, Mikael! Minä olen päällikkö Suuri Kotka ja sinä minun urhea soturini Loikkiva Hirvi. Nyt taistellaan.
MIKAEL Voi helvetin helvetti… Hyvä on.
(Henry päästää sotahuutoja ja tähtäilee jousipyssyllään, Mikael tekee vaisuna perässä.)
HENRY Ne ovat kimpussamme, Loikkiva Hirvi! Lähitaisteluun!
(Sohivat keihäillä ja puukoilla.)
HENRY Skalpeeraa se, Loikkiva Hirvi! Olemme voitolla! (Intiaanihuuto.)
MIKAEL (Matkii intiaanihuutoa.)
HENRY Ugh! Mahtava päällikkö Suuri Kotka tervehtii urheaa soturiaan Loikkivaa Hirveä! Hau!
MIKAEL Joo hau vaan.
HENRY Mustajalat ovat siepanneet prinsessa Minnehahan kostoksi siitä, että tapoimme heidän parhaat soturinsa! Jos ei häntä pelasteta ennen aamunkoittoa, hänet poltetaan hiljaisella tulella! Tule, Loikkiva Hirvi! Ei ole aikaa hukattavissa!
MIKAEL (Itsekseen.) Pitääkö vielä… (Henrylle.) Hyvä on, ugh vaan, oi mahtava päällikkö Suuri Kotka ja niin edelleen. Mutta Minnehaha oli kyllä muuten Hiawathan tyttö.
HENRY No sitähän minäkin sanoin, mutta Iris halusi oikean intiaaninimen ja se oli ainoa, jonka tiesin.
MIKAEL Ai, Iriskin on mukana leikissä?
HENRY Totta kai hän on! Ja meidän on parempi mennä pelastamaan hänet tai hän hermostuu odotteluun. Tule jo!
MIKAEL Hän ei siis ole vielä tässäkään vaiheessa kuollut?
HENRY Häh, mitä sinä höpiset? Rovio sytytetään vasta, kun aurinko nousee.
MIKAEL Niin, etpä sinä tietenkään tajua. Ethän sinä pääsi sisällä ole vielä karannutkaan.
HENRY Mitä sinä vihjailet? Mahtava päällikkö Suuri Kotka ei koskaan pakene!
MIKAEL (Nauraa katkerasti.) Niin kai juu.
HENRY Nyt mennään pelastamaan Iris, tai siis prinsessa Minnehaha!
MIKAEL Ei onnistu, Henry. Sinä itse sanoit minulle niin. Me emme voi pelastaa Iristä, et sinä enkä minä. Merihirviö on vienyt hänet.
HENRY Mitä?! Merihirviö!? Kurjat mustajalat ovat varmaan raukkamaisesti syöneet sanansa ja heittäneet hänet merihirviölle! Meidän on mentävä apuun, Loikkiva Hirvi!
MIKAEL (Itsekseen) Turha vaiva… (Juoksee Henryn perään) Odota, oi suuri päällikkö! Telot vielä jonkun tuolla pirun kukkakepillä ja minun pitää maksaa viulut.
(Juoksevat pois. Intiaanimusiikki hiljenee.)
KOHTAUS VII
(Intiaanimusiikki on vaihtunut fanfaarimaiseksi ritarimusiikiksi, koska leikki on vaihtunut. Henry ja Mikael saapuvat keppihevosten ja miekkojen kanssa. Henryllä on päällään ritarivaatteet.)
HENRY Tuolla se on, oi urhea aseenkantajani! Noidan torni, johon kahlittu prinsessa odottaa vapauttajaansa!
MIKAEL Voinko mennä työntämään sormet kurkkuuni?
HENRY Ei ole aikaa pelkuruuteen! Tornin paha noita yrittää tappaa hänet! Pian, hae jostakin k köyttä!
MIKAEL Minä en jaksa enää, Henry!
HENRY No! Mitä vielä seisot siinä? Iris on tuolla tornissa ja meidän pitää pelastaa hänet.
MIKAEL Henry!
HENRY (Vihaisena ja tosissaan.) Mitä pirua sinä odotat, ääliö? Hae sitä köyttä tai tikkaat jotain tai noita sytyttää tornin palamaan ja syö Iriksen sitten kun hän on paistunut ja sitten hän syö meidätkin!
MIKAEL Henry!
HENRY Haluatko sinä kuolla!? Haluatko, että Iris kuolee!?
MIKAEL Iris on jo kuollut! Sinä tapoit hänet!
(Henry pysähtyy ymmällään ja peloissaan.)
HENRY Iris?
MIKAEL Niin, Iris! Hän hukkui vuosia sitten! Sinä olit hänen kanssaan rannassa. Sinun olisi pitänyt pitää hänestä huolta, mutta hän kuoli sinun takiasi. Koska sinun piti leikkiä kuningasta ja puhua aarteista ja katiskoista, koska sinä veit hänet laiturin syvään päähän, ties vaikka olisit omin käsin työntänyt hänet alas! Helvetin kusipää infantiili! Ja nyt hän on kuollut, kuulitko? Kuollut! Ei missään helvetin tornissa tai intiaanien vankina tai keinutuolissa ja sinä saatanan mielipuoli et osannut muuta kuin karata ja tulla hulluksi! On siinä minulla isoveli!
(Henry kuuntelee hätääntyneenä, peittää korvansa ja alkaa huutaa, potkia ja repiä tavaroita. Mikael
seuraa järkyttyneenä vierestä.)
HENRY Iris! Iris! IRIS!
(Hoitaja syöksyy sisään.)
HOITAJA Mitä ihmettä täällä tapahtuu? (Mikaelille) Mitä te oikein sanoitte hänelle?
MIKAEL (Ravistelee päätään typertyneenä) Henry, hän… Minä… Helvetti soikoon!
(Mikael kääntyy äkkiä, lähtee kiireesti, paiskaa oven kiinni. Hoitaja jää rauhoittelemaan yhä riehuvaa Henryä )
KOHTAUS VIII
(Henry makaa sängyssään hermoromahduksen kärsineenä. Hoitaja järjestelee huonetta. Henry heräilee.)
HOITAJA Hyvä, että olet rauhoittunut. Millainen on vointi?
HENRY Hmmh.
HOITAJA No niin, otahan lääkkeesi.
HENRY En.
HOITAJA Ota nyt, vain pieni tabletti. Suu auki.
(Henry nielee tabletin.)
HOITAJA Juuri noin. Reipas poika. Nyt on aika mennä nukkumaan.
HENRY Missä Iris ja Mikael ovat? Miksei heidän tarvitse mennä nukkumaan? Minä olen sitä paitsi vanhin.
HOITAJA He eivät ole nyt täällä, mutta laitahan nyt jo pää tyynyyn.
HENRY Ovatko he sedän luona kaupungissa?
HOITAJA (Hetken hiljaisuus.) Ovat.
HENRY Ai. Miksen minä päässyt?
HOITAJA No… Koska sinä olet jo iso poika ja setä halusi viedä Iriksen ja Mikaelin lasten eläintarhaan. Sinä pääset joskus toiste.
HENRY Vaikka sirkukseen?
HOITAJA Vaikka sirkukseen.
(Hoitaja peittelee Henryn)
HENRY Äiti?
HOITAJA (Huokaisee.) Niin?
HENRY Minulla on kamalan paha olla.
HOITAJA Kuinka niin? Sattuuko johonkin?
HENRY Ei… se on vain sellainen aavistus. Me leikimme aamulla rantavajassa. Mikael unohti viedä katiskan takaisin. Se jäi laiturille. Se oli leikissä lohikäärmeen häkki. Ethän suutu, vaikka menimme vajaan?
HOITAJA En suutu. Leikkiähän se vain oli.
HENRY Ethän kerro isälle? Hän ainakin suuttuisi.
HOITAJA En kerro.
HENRY Minä vähän yllytin Mikaelia.
HOITAJA Et saisi tehdä niin. Hän on vähän herkkä ja äkkipikainen.
HENRY Mutta häntä on niin helppo kiusata. Ja isä suuttuu aina hänelle.
HOITAJA Siksipä juuri et saisikaan tehdä niin.
HENRY Äiti?
HOITAJA Niin?
HENRY Minua pelottaa. Ihan kuin olisin unessa. Tämä on jotenkin väärä paikka, tai sitten minä olen väärä Henry. Se on sellainen olo, kuin silloin, kun joskus kuvittelen, että mitä jos olisinkin näkymätön, mutten tietäisi sitä itse. Tai jos minulla olisi kaksoisolento, joka väittäisi kaikille olevansa minä, eikä kukaan enää tuntisi minua.
HOITAJA Kaikkia pelottaa joskus. Sellaista se kasvaminen on. Se on eksyksissä olemista. Mutta sinä olet sinä ja olet aina ollut. Sitten kun sen huomaa, ei enää pelota niin kauheasti.
HENRY Hmm.
HOITAJA Hyvää yötä, Henry.
HENRY Hyvää yötä, äiti.
(Hoitaja nousee poistuakseen.)
HENRY Äiti?
HOITAJA No mitä?
HENRY Sirkukseen?
HENRY Sirkukseen. Mutta nukuhan nyt jo.
(Henry ryhtyy nukkumaan. Hoitaja lähtee ja sulkee oven hiljaa, jää hetkeksi nojaamaan sitä vasten.)
KOHTAUS IX
(Henry makaa puolitiedottomana vuoteessaan. Mikael tulee vierailulle.)
MIKAEL Moi. (Hiljaisuus.) Ääh. Jaahas. (Istuu tuolille.)
MIKAEL Kuule, en tiedä, muistatko kunnolla, kuinka se kävi. En minäkään ihan tarkkaan muista ja siksi tarvitsisin sinun apuasi. Kuuletko sinä? Meidän täytyisi saada tämä tehtyä.
Me istumme pihakeinussa, sinä Iris ja minä. Muistatko? Keinu oli syreenien varjossa, täysin suojassa muulta maailmalta. Me leikimme, että olimme orpoja, kuninkaallisia lapsia, jotka elivät lehtilinnassa. Sinä halusit tietysti olla kuningas, niin kuin aina. Iris oli prinsessa. Niin kuin aina. Minä olin herttua, kuninkaan nuorempi veli. (Naurahtaa) Se, joka aina juonittelee syrjäyttääkseen kuninkaan niissä kirjoissa, joita me luimme. Ikuinen kakkonen. Mutta sinä päivänä se ei oikeastaan haitannut, koska sinä sanoit, että olit lyönyt minut ritariksi ja että olin valtakunnan rohkein ratsumies ja sinun uljain ja luotettavin miehesi. Jotenkin se tuntui hyvältä. Kun sinä hallitsisit valtakuntaa, minä seikkailisin, surmaisin petoja ja pelastaisin prinsessoja. Se tavallinen leikki.
(Mikael katsahtaa Henryyn, joka näyttää olevan puoliunessa, ja jatkaa.)
MIKAEL Siinä me sitten leikimme aikamme ja kyllästymme. Sitten päätimme lähteä rantaan, vaikka se oli kiellettyä ja tiesimme, että saisimme varmaan vyön solkipäästä, jos jäisimme kiinni. Sinä vedit Iriksen mukanasi, hän nauroi. Hän oli vielä ihan pieni. Mutta sitten sinä heilautit keinua, minä kaaduin ja pudotin marmorikuulani syreenipensaaseen. Ne hienot, kaupungista ostetut. Minun täytyi kerätä ne kaikki, ne olivat minun aarteeni. Te juoksitte jo matkan päässä, katositte pienen kukkulan ja ruusupensaiden taakse. Minä jäin keräämään kuulia. Ajattelin, että menkööt, saatana! Sillä hetkellä vihasin sinua taas. Sinä kiusasit minua aina.
Kun sinä palasit rannasta kalpeana Ilman Iristä, oli jo ilta. Minä kysyin, missä Iris oli, mitä oli tapahtunut. Ja sinä sanoit: ”Se oli vain leikkiä.” Enkä minä tiennyt, mitä oli tapahtunut, vain sen, mitä sait soperrettua, että Iris oli poissa. Sinä seisoit siinä minun edessäni jähmettyneenä kuin olisit kuollut itsekin. Sinulla oli katse kuin olisit tullut helvetistä. Sanoit, että merihirviö oli noussut vedestä ja vienyt Iriksen, eikä mitään voitu tehdä. Minä huusin olevani ritari. Huusin, että sinä olit viisas kuningas ja minä sinun rohkein ritarisi. Mihin kaksi sellaista miestä eivät muka pystyisi? Sinä vain ravistit päätäsi ja sanoit, ettei mitään voi tehdä. Ja minä sanoin, että sinä olit huono kuningas ja petturi.
(Mikael kaivaa tupakka-askinsa esiin ja sytyttää savukkeen. Tässä vaiheessa Henry makaa jo silmät auki.)
MIKAEL Ja sitten sinä lähdit. Sinun piti helvetti soikoon mennä ja jättää minut yksin. Minä menetin molemmat sisarukseni vain muutamassa yössä. Voitko kuvitella, miltä se tuntuu, Henry? Olisin halunnut leikkiä ja tapella teidän kanssanne, olisin halunnut niin yksinkertaisia asioita. Lasten asioita. Intiaanikesiä, linnaleikkejä, mielikuvitusseikkailuja. Olisin halunnut kasvaa lopulta ulos niistä ja muistella niitä myöhemmin teidän kanssanne jollakin perheillallisella joulun välipäivinä ja jotakin sinnepäin. Olisin halunnut vetää sinua kerran kunnolla turpaan niin kuin joka ikistä paskiaista, joka olisi uskaltanut kohdella Iristä huonosti. Nyt en saanut vetää turpaan ketään, paitsi sitä yhtä Lehdon nulikkaa kouluaikoina, mutta hän ansaitsi sen. Minä kasvoin aikuiseksi ja minusta tuli ikävä mies, joka ei jaksa miellyttää ketään, ja jota kukaan ei miellytä, emmekä minä ja naiset jaksa kestää toisiamme muutamaa viikkoa kauempaa. Ja sinä tuskin edes tajuat, mitä minä selitän ja kohta se penteleen hoitsu tulee varmaan tumppaamaan minun tupakkani, mutta yritän tässä vain sanoa, että olet tehnyt elämästäni helvettiä niin monella eri tavalla, että minun pitäisi varmaan kuristaa sinut. Mutta se hoitaja taitaa kuitenkin olla oikeassa, koska minä en kestä katsoa sinua tuollaisena. Olet sinä sittenkin minun veljeni. Helvetti, minulla on ikävä sinua, Henry. Kunpa voisimme puhua.
(Hiljaisuus. Mikael katsoo Henryä, joka ei vastaa, vaikka on hereillä. Mikael nousee hiljaa ja lähtee huoneesta.)
KOHTAUS X
(Henry nousee sängyllä pystyasentoon. Hän katselee takaumaa lapsuudesta. Mikael, Iris ja Henry rakentavat hiekkalinnaa lammikolla.)
HENRY Iris hae sinä vettä. Tehdään kylä hiekkaan, tähän tulee linna ja vallihauta. Mikael, voidaan tehdä silmälukumalliin viisi tornia, kulmiin ja keskelle yksi. Ja sitten tehdään muurit.
MIKAEL Ja täytyy tehdä satama ja aallonmurtaja, minä tiedän, miten sellainen tehdään hiekasta.
HENRY Lätäkössä ei kyllä ikinä ole kunnon aaltoja, mutta tehdään silti. Satamaan tulee laivoja Intiasta ja Arabiasta.
MIKAEL Joo, niin kuin kirjoissa! Jalokiviä ja mausteita, teetä ja kahvia.
HENRY Ja orjia!
MIKAEL Joo! Ja linnassa hallitsee maharaja
HENRY Eipäs kun tämä on ihan eri maa! Täällä on kuningas.
IRIS Vettä! Mihin vallihauta tulee?
HENRY Tähän näin.
MIKAEL Miksi ei voisi olla maharaja? Kuningas on ihan tylsä.
HENRY Tyhmä, ei ne laivat voi tuoda niitä tavaroita Intiasta ja Arabiasta paikkaan, jossa jo on maharaja!
MIKAEL Miksei muka?
HENRY No se nyt vaan on niin!
MIKAEL Sinä vain et tiedä. Esität vain.
HENRY Ole hiljaa. Iris, kaada vettä vallihautaan.
IRIS Selvä! Ja sitten sinne tulee krokotiileja! (Kaataa vettä.)
IRIS Ei sinne jäänyt mitään. Kaikki imeytyi pois.
MIKAEL No niin, ei vallihaudastakaan tullut mitään. Tyhmä leikki.
HENRY (Tönäisee Mikaelia.) Onko pakko olla noin rasittava?
MIKAEL Älä määräile! Ja paskat minä sinun kuninkaastasi! (potkaisee linnan hajalle)
(Henry karjaisee ja käy Mikaelin kimppuun, alkavat painia ja tapella.)
IRIS Lopettakaa! Lopettakaa! Äiti! Henry ja Mikael tappelevat taas!
(Henry on saanut Mikaelista niskalenkin, Mikael ähkii raivoissaan.)
HENRY Haha, yritä vaan! Olet niin säälittävä ja heikko, ei sinusta ole miehelle vastusta, pikku niittyleinikki.
(Mikael raivostuu ja puree Henryä käsivarteen. Henry kiljaisee tuskasta ja päästää irti)
HENRY Saatanan raukka! (Iskee Mikaelia rystysillä kasvoihin.)
(Pysähdys. Iris on hiljaa. Henry on vihainen, mutta hiukan kauhistunut siitä, mitä on tehnyt, Mikael pitelee kasvojaan ja yrittää peitellä itkuaan. Aikuinen Henry nojaa päätään käsiinsä,)
HENRY Mikael…
(Mikael ryntää pois, Iris keskittyy katselemaan maahan.)
HENRY Hei! Mikael! (Kääntyy katsomaan Iristä.)
HENRY Itsepä kerjäsi sitä, paskamainen raukka.
(Henry katsahtaa hiekkalinnaan ja lähtee pois, Iris jää kasaamaan hiekkaa.)
(AIKUINEN) HENRY: Iris.
(Iris kasaa vieläkin hiekkaa.)
HENRY Oletko vihainen meille?
HENRY Iris, miksi et vastaa?
(Iris nousee ylös ja on aikeissa lähteä. Hän ei kuule, sillä hän on menneisyydessä.)
HENRY Iris, ei hän tarkoittanut sitä. Minä tiedän, ettei hän tarkoittanut. Sinäkin tiedät. Mikael unohti katiskan laiturille. Hän vain unohti. Ja sinähän tiedät, millainen hän on. Ottaa kaiken niin vakavasti ja vastuulla. On parempi, että hän syyttää minua kuin itseään. Ja olen pahoillani, että kerroin sinulle aarteista. Ja siitä etten osannut pelastaa sinua, kun putosit. Iris?
(Iris kääntyy ja palaa hiekkakasan luo. Sitten hän potkaisee sen nauraen hajalle ja hyppelee pois.)
KOHTAUS XI
(Henry makaa sängyssä huoneessaan, Mikael polttaa vieressä ja lukee lehteä. Henry alkaa heräillä.)
HENRY Mikael.
MIKAEL Henry! Hei!
HENRY Mikael… Voitko sinä hakea Iriksen?
MIKAEL (Huokaisee.) Kuule, enkö minä jo kertonut, että-
HENRY Leikitään… Sitä arvausleikkiä. Minusta on tullut sokea, enkä minä enää näe Iristä, enkä kuulekaan häntä. Voitko sinä kertoa minulle, mitä muistat hänestä.
MIKAEL Valitan, Henry. En minäkään näe häntä. Totta puhuen en edes kunnolla muista, miltä hän näytti.
HENRY Minusta tuntuu… Mikael?
MIKAEL Niin?
HENRY Olenko minä… kuollut?
MIKAEL Ei, et ole.
HENRY Olenko minä… hereillä?
MIKAEL Kyllä sinä taidat olla.
HENRY Olenko minä… väärä Henry?
MIKAEL Tuskinpa. Kyllä sinä vieläkin olet sinä, vähän epäkunnossa vain.
HENRY Epäkunnossa.
MIKAEL Niin. Haluatko vettä?
(Henry nyökkää, Mikael ojentaa kupin.)
HENRY Mikael…
MIKAEL Niin?
HENRY Onko… Onko äiti kuollut?
MIKAEL On.
HENRY Ja isä myös?
MIKAEL On.
HENRY Minä tiesin sen. Me olemme nyt oikeasti orpoja.
MIKAEL Hm.
(Hetken hiljaisuus.)
HENRY Onko… Iriskin kuollut?
MIKAEL Emmehän me näe häntä enää. Kyllä hänkin on kuollut.
HENRY Miksi me emme sitten ole?
MIKAEL En tiedä. Ehkä olemmekin.
HENRY Aaveita, kummituksia.
MIKAEL Niin. Oletko sinä vielä lapsi?
HENRY Lapsi…
MIKAEL Niin.
HENRY Minä en oikein…
MIKAEL Ei se haittaa. Ja ei sinun kannata pelätä kummituksia. Onhan sitä tässä eletty jo vuosikymmeniä niiden kanssa. Melko huonolla menestyksellä tosin, ottaen huomioon, että sinä olet mielisairas ja minä ilkeä, tunnevammainen paskiainen ja noin yleensäkin ottaen inhottava tyyppi. Mutta elämmepä kuitenkin. Ei tässä muukaan auta. (Nousee ylös.)
HENRY Tuletko vielä takaisin?
MIKAEL Taidan tulla. Tuonko jotain?
HENRY Tuo… Tuo… Tuo… (Puristaa nenänvarttaan.)
MIKAEL Minä tuon vaikka palapelin.
HENRY Kiitos. Ja tuo… sanomalehti.
MIKAEL Sanomalehti?
HENRY Joo, sanomalehti. Minä haluaisin nyt kovasti lukea sanomalehden. Tietää vähän, mitä on tapahtunut. Tuntuu, että on tapahtunut tosi paljon.
MIKAEL (Laittaa hatun päähänsä, hymyilee hiukan) Selvä. Nähdään sitten, Henry.
HENRY Nähdään.
(Mikael lähtee. Hetken päästä Henry kurkottautuu epäröiden ja uteliaana ottamaan Mikaelin unohtaman savukeaskin pöydältä, avaa sen ja ottaa esiin savukkeen. Hän sytyttää sen ja alkaa polttaa varovaisesti.)
|
