Peda.net > Verkkolehtien etusivu > Tampere > Lehtityökurssin verkkolehti TYKYTYS >>
Logo
  Kirjaudu toimitukseen >>
Etusivu > PROOSA Tyrmääviä tarinoita, huikeita novelleja, kaikkia kerronnan keinoja kaikilla tyyleillä > 2012 Minihameihme > Arttu Soilumo > Sisällysluettelo

Arttu Soilumo

-Tää liitto oli tässä!

-Toivottavasti sulla on varaa kunnolliseen lakimieheen, sillä mä aion pitää huolen siitä, että sulla ei oo enää mitään!

Kukapa ei olisi halunnut häämatkalle Bora Boralle? Tuolle kauniille saarelle keskellä merta, jossa lehtikattoisten majojen asukit hymyilät kokopäivätyönään. Olavin ja Hannan 21 vuotta kestänyt parisuhde ei ollut hymyillyt kuitenkaan koko matkan aikana saati sitä ennen. Tuskin he itsekään olisivat uskoneet suhteensa alkuaikoina joutuvansa näin helvetilliseen tilanteeseen. Olivathan he vannoneet rakkauttaan ja luvanneet olla yhdessä loppuun asti. No loppuhan on suhteellinen käsite.

-Olavi, mä ymmärrän, etten mä ehkä ole maailman helpoin ihminen...

-Juu et kyllä, nauroi Olavi halventavasti.

-...mutta jos sä luulet, että mä oon niin sinisilmäinen, etten mä tiedä mitä sä sen hierojan haarojen kanssa teit, niin älä edes luule.

-Sulla on aina ollu vilkas mielikuvitus. Jopa tän meidän so called rakkauden kanssa.

-Ai nytkö sä väität että meidän rakkaus on jotenkin ohi? Etkö sä muka rakasta mua enää?!

-Voi saatana, Hanna! Voikko sä vittu sanoo rakastanees mua sen jälkeen mitä tapoahtu Nokialla?

-Voikko sä vittu todistaa että en rakastanu?

-Voikko sä vittu todistaa rakastanees?

- Voikko sä vittu olla hiljaa?

-Voikko sä vittu vastata! karjui Olavi, niin että Hannan kasvot olivat syljessä.

He olivat kokonaiset kymmenen sekuntia hiljaa. Hanna katsoi miehestään poispäin, työpöydälle, jonka päällä olivat heidän kihlasormuksensa. Hän olisi itkenyt, ellei häntä olisi hävettänyt niin paljon. Hän yritti muistella hyviä hetkiä Olavin kanssa, mutta olisi ollut luovuttamista jättää sota tähän. Ei hän olisi halunnut riidellä, huutaa, olla vihainen, mutta jokin kiero elin hänen sisällään pakotti hänet nauttimaan tilanteesta. Ilkeys puhdistaa. Se on sellainen katharsis kokemus, jonka jälkeen seksi on parempaa kuin koskaan.

-Koska me viimeks harrastettiin seksiä? kysyi Olavi tyytyväisenä.

Hanna tuijotti sormuksia edelleen, hengitti syvään ja avasi suunsa:
-En mä muista.

-Juu en mäkään, koska siitä on yli vuosi.

-No ei oo mun vika.

-Niin se on varmaan sen teinipojan, jonka mä löysin sun päältäs kulli pystyssä.

Hannaa hävetti jälleen. Miksi oli pitänyt tutustua työkaverin poikaan? Miksi nuorten miesten täytyi olla niin täydellisiä? Miksi ei voinut osata hillitä halujaan? Mutta leikin oli jatkuttava ja aika

-Sulla kun ei oo pitkään aikaan seissy, seniili! kälätti Hanna niin korkealta, että sanat kaikuivat hotellin aulaan saakka.

Olavin kasvot rauhoittuivat. Hänen silmänsä hymyilivät säälivän ironisesti Hannalle, joka alkoi tuntea pelon nousevan jalkapohjista kohti muuta vartaloa. Tuon saman ilmeen hän oli nähnyt Olavilla viimeksi kun he olivat puhuneet nukkumisesta samassa sängyssä. Minkä Hanna sille voi, jos hänen miehensä kuorsaa niin, että nukkuminen samassa huoneessa on täysin mahdotonta?

Ennen kuin Hanna ehti lyödä vittumaista äijäänsä, tämä jo sanoi:
-Kato peiliin niin tiedät miks.

Hanna iski kyntensä Olavin kasvoihin. Hän löi, raapi ja yritti kaivaa miehensä silmiä ulos. Olavi alkoi muistuttaa akne-naamaista teiniä ruhjeineensa, joita syntyi hetki hetkeltä lisää.