Nykyaikana eläimiä ei enää kunnioiteta niin kuin ennen, sillä ihminen on tehnyt niistä koneita, joiden ainoa tarkoitus on hyödyttää ihmistä. Eläimiä käytetään eläinkokeissa mahdollisimman suuren edistyksen saavuttamiseksi huonoissa oloissa, kesäkissoja hylättiin tänä vuonna enemmän kuin minään aikaisempina vuosina, televisiossa ja myös luonnossa näkee huonosti kohdeltuja ja haavoittuneita eläimiä. Ihmiset pukeutuvat raa´asti kohdelluista turkiseläimistä tehtyihin vaatteisiin. Usein myös lemmikkieläimen hoito jätetään yksin lapsen vastuulle.
On totta, että eläinkokeiden avulla on saatu kehitettyä lääketiedettä, mutta esimerkiksi kosmetiikkatuotteiden testaaminen eläimillä on turhaa. Eläinten oloja testauspaikoissa voisi myös parantaa. Monien pienien epäkohtien korjaaminen auttaisi eläimiä jo paljon.
Eläimet ovat puolustuskyvyttömiä, joten ihmisten pitäisi osata asettua eläinten asemaan. On surullista huomata, miten jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti välitä. Lemmikkieläimiä käsitellään kuin leluja - niillä on kiva leikkiä vähän aikaa, mutta kun niihin kyllästytään, ne annetaan pois. Joku voisi luulla, etteivät eläimet välitä sellaisesta, mutta kyllä ne välittävät. Monet eläimet ovat surullisia, kun joutuvat luopumaan omasta kodistaan.
Onneksi maailmassa on myös ihmisiä, jotka välittävät ja kohtelevat eläimiä niiden ansaitsemalla tavalla. Lisäksi on perustettu eläinsuojeluyhdistyksiä ja järjestetty useita eläinten olojen kannalta merkityksellisiä kampanjoita. Kiitokset näille ihmisille!
Jokainen voi parantaa eläinten oloja nyky-yhteiskunnassa pienillä teoilla. Auttamista on jo sekin, että yksinkertaisesti muuttaa käsitystään eläinten kohtelusta. Voi myös varmistaa, että ostamaansa tuotetta ei ole testattu eläimillä. Jokainen lemmikin omistaja voi miettiä, miten omaa eläintään kohtelee. Joku taas voi auttaa lahjoittamalla rahaa eläinsuojeluyhdistykseen. Auttamistapoja on monia, ja jokainen löytää varmasti oman tapansa auttaa. Kiitokset eläinten puolesta!
|
Toimittaja(t): Sanna Hanén
Luotu: 8.12.2008 13:21
Muokattu: 16.12.2008 18:37