Porin ja Jämijärven suunnalta kotoisin olevat nuoret lahjakkaat miehet huomasivat vuonna 1992 yhteissoiton sujuvan mainiosti. Yhteinen kaveruus oli kestänyt vuosia ,itse asiassa kolme bändin pojista on peräti sukulaisia. Simo ja Matti veljeksiä ja Markus heidän serkkunsa. Saku puolestaan on heidän koulukaveri.

Alku vuodesta 1997 ilmestynyt Kaikki kohdallaan - levy otettiin vastaan uskottoman hyvin. Useat levyn kappaleista olivat yhtä aikanaan listoilla ja Suomen paikallisradiot valitsivat sen Tammikuussa 1997 kuukauden levyksi Toinen pitkä soitto tosi tarkoituksella on yllättänyt upeasti platinan. Levy valittiin Heinäkuun 1998 kuukauden levyksi, sekä vuoden 1998 levyksi.
|
Toimittaja(t): Maija.A
Muokattu: 31.1.2002 09:12