(1) Darpy saapui kotiinsa huohottaen. Hän säikähti ja huudahti: "Mitä @£$¤#%&?!, mitä täällä on tekeillä?" Darpy näki sen saman kylän jossa oli syntynyt ja varttunut. Mutta siellä oli jotain ylimääräistä. Siellä oli sota. Dwarvenit taistelivat alivoimalla Undeadeja vastaan. Undeadit olivat eläviä kuolleita. He eivät voineet kuolla koska olivat jo kuolleet mutta he elivät. Heidän "elämisensä" riippui yhdestä ainoasta asiasta, Mustasta Safiirista. Se oli pahan Undead kuninkaan Morahin manaama safiiri, jolla hän herätti kuolleita henkiin ja kukaan elävä ei ole siihen käsiksi ennen päässyt. Dwarvenit olivat alakynnessä. Undeadit olivat heikkoja mutta niitä oli yli puolet enemmän. Ne kalisivat luukasoiksi ja ne kuskattiin takaisin Morahin temppeliin jossa ne koottiin uudestaan. He taistelivat Dwarven kylän portilla jossa Dwarveneilla oli pieni etu, koska porttiaukko oli pieni ja siitä mahtui kerralla sisään vain vähän Undeadeja. Darpy oli kauhuissaan ja hän syöksähti kylään päin. Darpy näki isänsä taistelemassa portilla. Darpy nappasi yhden talon seinustalta viikatteen ja meni toisten avuksi. Kukaan ei oudoksunut Darpya. Sitten joku nappasi hänet takaapäin ja kysyi: "Darpy? Oletko se sinä?" "Äiti? Kyllä, minä se olen!" Darpy vastasi nopeasti. Darpyn äiti halasi Darpya ja Darpy kysyi: "Mitä on tekeillä?" Darpyn äiti vastasi: " Undeadit hyökkäsivät yllättäen kun vahvimmat soturimme olivat metsällä Agonisis-metsässä. Olemme taistelleet Undeadeja vastaan jo 2 päivää, mutta metsästämässä olleet soturimme eivät ole palanneet. Pelkään pahinta." Darpy hymähti päättäväisesti ja lähti juoksemaan Xeptia-villageen takaisin. "Palaan pian, pitäkää varanne vielä vähän aikaa!" Darpy huikkasi lyllertäessään hitaasti.
(2) "Zipodan! Missä olet? Tarvitsen apuasi!" Darpy huuteli Xeptia-villagessa. Zipodan saapui nopeasti leijuen paikalle. "Mitä nyt?" Hän kysyin Darpylta. Darpy selitti: "Kotikylässäni on sota! Pahat Undeadit ovat hyökänneet sinne. Tarvitsen sinun, ja heimolaistesi apua! Heti!" Zipodan ymmärsi selvästi heti mistä oli kyse ja hän päästi ilmoihin erittäin kaikuvan kiljaisun. Kaikki Xeptiat olivat Zipodanin takana. Darpy kysyi: "No? Mitäs nyt?" Zipodan ei vastannut vaan nyökkäsi. Kaikki Xeptiat alkoivat leijua ja Zipodan nappasi Darpyn kädestä kiinni ja kiskoi hänet selkäänsä. "Uh, olet painava!" Zipodan valitti. Hän kiljaisi vähän ja neljä muuta Xeptiaa tuli ja tarttui Darpysta kiinni. He kaikki lensivät lujaa Dwarven-kylää kohti kuunnellen Darpyn suunnistus ohjeita. He saapuivat paikalle ja kaikki Dwarvenit näkivät heidät, mutta jatkoivat taistelua piittaamatta. Xeptiat leijuivat Dwarven-kylän yläpuolella ja alkoivat katsoa Undead joukkiota keskittyen ja mumisten. Heidän pitkät korvansa nousivat pystyyn ja he nostivat kätensä ylös. Heidän silmänsä muuttuivat valkomustiksi, toinen puoli valkoiseksi ja toinen mustaksi. Yht'äkkiä Undead joukkion yläpuolelle ilmestyi pilvi. Pilvi josta alkoi sataa meteoriitteja ja jääkimpaleita. Hetkessä koko Undead armeija oli pelkkä suuri luukasa.
(3) "Kuinka voimme kiittää teitä tarpeeksi?" Kysyi yksi Dwarveista. Xeptiat laskeutuivat Dwarven kylään ja kertoivat yhteen ääneen: "Teidän ei tarvitse. Yksi teistä on ystävämme, joten olette te kaikki. Kuka teistä on Darpyn isä? Hän haluaisi kovasti tavata hänet." Sitten tuli pieni hiljainen hetki. Kukaan ei sanonut mitään. Sitten Darpy huusi: "Haluan nähdä hänet! Missä hän on? Vastatkaa!" Darpyn äiti tuli väkijoukon seasta esiin ja selitti: "Darpy, sanon tämän suoraan. Isäsi kaatui juuri äsköisen taistelun alussa. Hän kuoli urhoollisesti taistelussa niinkuin halusikin." Sitten yksi Xeptioista sanoi: "Meidän on aika palata kotia. Jos tarvitsette jatkossa jotain, pyytäkää meiltä." Darpy meni murehtimaan yksin äitinsä kanssa. Muut Dwarvenit yrittivät opetella lentämään ja taikomaan. He eivät ymmärtäneet kuinka Xeptiat sen tekivät, mutta he vain yrittivät hypätä tornista ja lentää. Yksikään ei onnistunut. Seuraavana päivänä kaikki oli lähes tavallista, paitsi että Dwarven-kylässä korjailtiin taloja ja rakennuksia.
(jotain) Jatkuu vielä joskus todennököisesti mutta ei nyt kerinnyt kun eilen tein loppuun vähän kiireellä. Huom: Mukana voi olla joitain kirjoitusvirheitä mutta toivottavasti saa selvää.
|
Toimittaja(t): Markus Puoskari
Luotu: 10.12.2007 19:31
Muokattu: 23.1.2008 09:19