Historia:
-Lajin perustaja Seiken Shukumine syntyi Nahan kaupungissa Okinawalla 9. joulukuuta 1925. Hän aloitti jo hyvin nuorena okinawa te:n harjoittelun.
-Toisessa maailmansodassa Shukumine loi Unsoku-liikkumisen. Toisessa maailmansodassa hän loi ja systematisoi oman tyylinsä, jonka hän nimesi gensei ryū karateksi. Hän alkoi opettaa sitä 1953 ja 1957 sai Dai Nippon Butokukailta karate-dō -arvon 8. dan hanshi.
-Shukuminen näkemys budosta muuttui. Hänen uusien ideoidensa perusteella syntyi uusi budolaji, joka nimettiin taidōksi ("vartalon tie"). Tämä tapahtui vuonna 1962, jolloin taidōn katsotaan syntyneen. Shukumine viimeisteli vielä lajin perustan 1963 ja samalla kehitti teorian ihmisen, yhteiskunnan ja luonnon vuorovaikutuksesta. Taidō virallistettiin 1965 ja samana vuonna perustettiin Japanin taidōliitto.
Taidō lajina:
-Taidōssa hyökätään ja puolustaudutaan samanaikaisesti vartalon akselin erilaisia liikeratoja hyväksi käyttäen. Taidōn perustan muodostavat viiteen tekniikkaluokkaan jaetut 50 perustekniikkaa ja niistä luovuudella kehitetyt sovellutukset. Tekniikat sisältävät muun muassa erilaisia lyöntejä, potkuja ja jalkasaksikaatoja.
Liikkuminen:
-Taidōn periaatteisiin kuuluu jatkuva liikkuminen. On vaikea osua kohteeseen, joka on liikkeessä. Pystyasennossa tapahtuvaa perusliikkumista kutsutaan unsokuksi. Lisäksi käytetään hyväksi permantovoimistelua muistuttavia liikkeitä kuten voltteja, kärrynpyöriä. Nämä erilaiset liikkumistavat antavat hyökkäykselle ja puolustukselle nopeutta, voimaa ja yllättävyyttä.
Taidōn tekniikkaluokat:
-Taidōssa on viisi tekniikkaluokkaa. Jokaisessa eri tekniikkaluokassa on kymmeniä eri tekniikoita. Seuraavassa on esitelty tekniikkaluokat ja niiden ominaispiirteet.
Sengi:
-Sen tarkoittaa pyörivää. Sen-tekniikat tehdään yhdistämällä vartalon pystyakselin pyöriminen tekniikkaan. Pyörimisellä hämätään vastustajaa, suojataan omaa kehoa ja haetaan tekniikkaan voimaa. Malli luonnosta on tuulenpyörre.
Ungi:
-Un tarkoittaa siirtyvää. Un-tekniikoissa haetaan voima aaltomaisella liikkeellä. Tähän tekniikkaluokkaan kuuluvat muun muassa hyppypotkut. Malli luonnosta on rantaan iskeytyvä aalto.
Hengi:
-Hen tarkoittaa muuttuvaa. Hen-tekniikassa ylä- ja alavartalon paikkaa vaihdetaan nopeasti. Tällä saadaan tehtyä samanaikaisia väistö- ja hyökkäystekniikoita. Malli luonnosta on muotoaan muuttava myrskypilvi.
Nengi:
-Nen tarkoittaa kiertyvää. Nen-tekniikat tehdään kiertämällä vartaloa vaakasuunnassa. Tekniikkaluokkaan kuuluu muun muassa saksikaatoja ja joitakin potkutekniikoita. Malli luonnosta on vesipyörre.
Tengi:
-Tengin tarkoittaa vierivää. Ten-tekniikoissa tehdään pyöreitä tai kaarevia liikkeitä, hieman permantovoimistelua muistuttavalla tyylillä. Malli luonnosta on pallosalama.
Youtube-linkit:
http://www.youtube.com/watch?v=dADgOX4Ct9w
http://www.youtube.com/watch?v=jQ1n88OHyWk
http://www.youtube.com/user/taidosodachi#p/u/0/60ziJru9np0 (käyttäjä, kuka on laittanut taido-otteluja)
Tiedot: Wikipedia & Lauri Huhta
|
Toimittaja(t): Niko & Lauri
Luotu: 29.4.2011 13:15
Muokattu: 29.4.2011 13:23