Peda.net > Verkkolehtien etusivu > Laukaa > Laurinkylän koulu ja Lievestuoreen lukio > LIEVESTUOREEN LUKIOLAISET/ LAURINKYLÄN KOULU >>
Logo
  Kirjaudu toimitukseen >>
Etusivu > Sählyliiga kaudella 2002-2003 > Perunat > Sisällysluettelo

Perunat

Seitsemäsluokkaluokkalaisten joukkue on tuonut uutta ilmettä liikaan yritteliäisyydellään. Joukkue on esittänyt hyökkäyspäässä ihan näppäriä kuvioita, mutta palloa ei ole maaliin saatu. Maalipaikkojen tuhlailusta ovat pääosin vastanneet Antti "Zalio" Pöyhönen, Jukka "jänniäkarkkeja" Penttinen ja Miikka "Rocky" Rahikainen. Omassa päässä ongelmia on riittänyt ja maalissa ovat vuorotellen imuroineet lähes kaikki joukkueen pelaajat. Tässä olisikin amerikkalaiselle televisiosarja Selviytyjille uusi formaatti: Kilpailijoiksi valittaisiin 16 kansan valioyksilöä ja heidän tehtävänään olisi toimia Pottaattien maalivahtina. Kuka selviytyisi pisimpään olisi voittaja. Tehtävää vaikeutettaisin vielä sillä, että kilpailijat eivät saisi ottaa mukaansa puhtaita sukkia eikä tulitikkuja. Lisäksi kilpailijan tulisi laulaa aina puuhamaan tunnari, kun hän päästä maalin. Tässä olisi haastetta kaikille, siksi palkinnotkin olisivat huippuluokkaa, voittajalle annettaisin esim. valtavalla Arvi Lindin kuvalla varustettu T-paita. Potaatit tulevat taistelemaan Play-off paikasta, mutta luultavasti he eivät sinne pääse.