
Draamapedagogiikan käsite taideaineena sisältää lukuisia genrejä (toimintatapamalleja) ja niihin liittyy monia kasvatuksellisia strategioita, konventioita ja metodeja. Kysymys on sellaisen taiteellisen oppimisprosessin synnyttämisestä menetelmän avulla, joka tuntuu oppijasta merkitykselliseltä.

Draamaoppimisen kokonaisuuteen kuuluu kasvatuksellinen, taiteellinen, henkilökohtainen ja sosiokulttuurinen näkökulma. Östern luettelee 15 erilaista genreä, joiden rajat eivät ole selkeät ja niissä voi olla samantyyppisiä aineksia (Östern 2000). Lievestuoreen produktiossa esimerkiksi yhteisöteatterin ja tarinateatterin genret ja metodit risteytyivät osittain. Östern määrittelee yhteisöteatterin seuraavasti: Yhteisöteatteri on työskentelyn tapa, jossa tuotetaan draamallista tekstiä jonkun yhteisön tai ryhmän kanssa. Teemana on ryhmän oma tilanne. Osanottajat kertovat oman tarinansa, ja sen pohjalta rakennetaan improvisaatioita, joista voi tulla teatteriesitys. Yhteisöteatterin työympäristönä voi olla vankila, työttömien ryhmä, väkivallan uhrien ryhmä, vanhainkoti tai nuorisotila. Yhteisöteatteri voi olla myös toisen genren (ideasta esitykseen) osa. Yhteisöteatteri on osallistuvan teatterin laji.

Klassisena esimerkkinä yhteisöteatteri esityksestä Östern esittelee draamaopettaja Muruin ja Vita Nova-nuorisoryhmän Yorkista (2000). Draamaopettaja Murui työskentelee sosiaalivirastossa huumeriippuvuudesta eroon pyrkivien nuorten parissa. Hän teki teatteriesityksen huumeidenkäytöstä. Nuoret kertoivat esityksessä oman tarinansa: sen, miten he alkoivat käyttää huumeita ja miten se muutti heidän elämänsä ja miten jokaisen ihmisen elämässä tulee tilanteita, joissa on pakko valita. Esityksen viesti oli, että jokaisella on valinnanmahdollisuus ja että jokainen on itse vastuussa valinnoistaan. Aluksi koulut eivät ottaneet esitystä vastaan, koska narkomaanien vaikutusta oppilaisiin pelättiin. Nykyään esityksen on nähnyt jo yli 6000 nuorta ja vanhempaa (Östern 2000, 6)
Katso lähdeympäristö osiota tässä verkkolehdessä
|
Toimittaja(t): Vesa Hakala
Muokattu: 2.5.2003 14:44