Peukalo-Liisa TEATTERIAALLOSSA!
"Kiertopalkinnon voitti 6.9.2009 teatteriyhdistys KULISSI!"
Kulissi osallistui kahdella näytelmällä tämän vuoden katselmukseen. Yhteensä kymmenen näytelmää arvioitiin perusnäytännöissään omissa teatteritiloissa. TEATTERIAALTO
TEUVO
Leevi and the Leavings musiikkinäytelmä
Kirj. Veera Tyhtilä – Mus. Ohj. Juha Venäläinen – Ohj. Pasi Saarinen - Kore. Hannu Sompinmäki
Teatteriyhdistys Kulissi tuo ensi kesänä näyttämölle Suomen ehdottomaan klassikkokategoriaan kuuluvan Gösta Sundqvistin kappaleita.
Musiikkinäytelmä kertoo tarinan Teuvosta, pojasta, joka kasvaa esityksen aikana mieheksi ja isäksi. Tai niin hänen ainakin tulisi tehdä, yhteiskunnan mielestä. Göstamaiseen tyyliin tarinoita pullollaan olevassa maailmassa ilmenee kasvukipuja ja silloin kun komedia on hauskimmillaan, saattaakin jonkun silmässä vilahtaa jo kyynel.
Survo-Korpelan tunnelmallisessa miljöössä ja perinteisessä latoteatterissa nähdään, sekä Kulissin vanhoja konkareita, että uusia tulokkaita tuttuun tapaan live-bändin säestyksellä.
Ensi-ilta 11.7.2009 klo 19.00
PETER PAN
Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi.Hän on kotoisin Mikä-mikä-maasta, jossa se on mahdollista. Leena ja Mikko taas ovat aivan tavallisia lapsia aivan tavallisesta perheestä. Heidän ympärillään aikuisten maailma on lähellä, ja se asettaa heille paineita kasvaa aikuisiksi hieman liian pian.
Eräänä iltana Leenan ja Mikon maailma mullistuu. Heidän iltasatunsa muuttuu todeksi, ja päättyy huimaan matkaan Mikä-mikä-maahan, jossa he yhdessä Peter Panin ja kadonneiden lasten kanssa kokevat elämänsä seikkailun. Mikä-mikä-maan leikit, pelit ja vapaus tuntuvat lapsista kiehtovilta, mutta kaikella on kääntöpuolensa. Seikkailuja, vaaroja ja jännitystä Mikä-mikä-maassa tarjoavat krokotiili, merirosvot ja tietysti julma Kapteeni Koukku. Leena ja Mikko pääsevät mukaan kadonneiden lasten ja hurjan merirosvojoukon väliseen taisteluun. Kuka voittaa? Onko hyvä aina hyvä, ja onko paha pelkästään paha? Ovatko viholliset sittenkään niin erilaisia?
Kulissin Mikä-mikä-maa on tulvillaan vauhtia, musiikkia, tanssia ja liikuntaa. Näyttämöllä nähdään yli 60 lasta ja nuorta näyttelemässä, laulamassa ja soittamassa...
TEATTERIAALTO!
"ENERGINEN, ANTAUMUKSELLINEN JA MAHTAVA ELÄMYS!"
12. Teatteriaalto 31. 8. - 2. 9. 2007
Vau-teatterille teatteriaalto-kiertopalkinto
Vau-teatteri Lievestuoreelta voitti kiertopalkinnon Peukalo-Liisa - näytelmällä. Raati sanoi esityksestä seuraavaa: "Virkistävästi modernisoitu pop-henkinen versio klassikkotarinasta. Visuaalinen esillepano ja äänimaailma rytmitetty eheäksi ja eteenpäin kulkevaksi kokonaisuudeksi. Tarina toimii monella tasolla, koskettaen eri-ikäistä yleisöä. Läsnä olevaa, energistä ja antaumuksellista esiintymistä. Erityiset kiitokset ohjaajille kannustavasta, omistautuvasta ja ilmaisullisesti rohkeasta työstä nuorten teatterin parissa. Mahtava elämys!!"
Vau! -teatteri Peukalo-Liisa
Kunniamaininta Erica Mäkiselle (Peukalo-Liisa) kypsästä ja varmasta roolisuorituksesta, joka kasvoi ihanasti tarinan edetessä.
KIIIIIIIIIIIIIIITTTTOOOOOOOOOOOOOOOSSSSSSS!!!!!!!!!
Toivottavasti ei ole vielä tää kaikki ohi, mutta joka tapauksessa KIITOS KAIKILLE IHAN KAMALAN KARSEAN HIRMUISESTI!!!!! Olette olleet pumpulisia ja sokerisia ja kaiken kaikkiaan aivan ihania! En halua kasvaa isoksi. :/ (Rva 3.9.2007 17:29)
TUOMARISTON KIRJALLINEN PALAUTE
Tuomaristo:
Annu Sankilampi, Janika Kerttula, Karoliina Veijo
Näytelmä pysyi kasassa koko ajan, helppo seurata.
Asiat oli viety taitavasti loppuun asti.
Hienoja ideoita ja yksityiskohtia. Rohkeaa ja tyylikästä.
Näytelmä toimi monella eri tapaa ja monella eri tasolla.
Sisällössä oli syvyyttä, yhteiskunnallista pohdittavaa nykypäivään.
Naisnäkökulmat olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia (Fitness-perhonen, suurperheen Hiiri-äiti, yltiökiltti Liisa, joka kasvoi itsenäiseksi naiseksi jne.).
Näytelmän teema antoi mahdollisuuden esittellä ihmisyyden eri puolia tavalla, josta katsoja saattoi poimia itseään koskettavat aiheet ja hahmot helposti
Aidosti koko perheen näytelmä.
Lavalla oli koko ajan katsottavaa, jokaisella oli oma tehtävänsä eli kaikki toiminta oli motivoitua.
Tärkeä sanoma, joka haluttiin välittää. Tuli hyvin esille.
Hyvä, että oli erilaista musiikkia.
Hienosti kaikki tehty peukalon kokoiseksi.
Loppukohtaus (mitä kenellekin tapahtui / mitä hahmoille kuuluu nyt) oli erittäin elokuvallinen ja koskettava.
Viittaus Hiiri-mummon kuolemaan, elämän kietokulkuun, oli vaikuttava.
Pääskysen ja Liisan hetki oli koskettava.
Tanssit olivat vaikuttavia ja taidokkaita. Erityisen herkkä oli Liisan ja prinssin tanssi, jossa nuoret näyttelijät laittoivat sielunsa peliin – kaunista!
Yhteinen porukka, kaikilla oli kivaa ja kaikki olivat täysillä mukana.
Jokaiselle oli löytynyt sopiva rooli ja jokainen oli omassa roolissa paikallaan.
Auringon inhimillistäminen oli hyvä oivallus.
Sammakko mahtavasti niljakas.
Hiiriperhe loistava, mukava katsella.
Myyrä taitava.
Hyvä ohjaus, ohjaajat ovat luoneet luottamuksellisen ilmapiirin.
Tällaista teatterin tulee olla!
Mahtava modernisointi klassikkosadusta! Ilo katsoa.
Visuaalisesti eheä ja tyylikäs. Musta tausta, josta hahmot ja vähäiset, mutta harkitut ja hyvällä maulla toteutetut lavasteet kohosivat esiin.
Oivaa valon käyttöä
Tilaa hyödynnettiin hyvin myös äänen suhteen (kuiskailijat verhojen takana)
Lavalle astahtanut ”kuiskaaja” käsikirjoituksineen oli juuri sopivan kokoinen vitsi, joka rikkoi hallitusti hetkeksi illuusion teatteriesityksen maailman todellisuudesta ja toi katsojan takaisin teatteritilaan, tähän aikaan ja paikkaan. Sitten katsoja taas jo kiidätettiinkin Liisan todellisuuteen eli sadun maailmaan.
Kunniamaininta:
Erica Mäkiselle (Peukalo-Liisa) kypsästä ja varmasta roolisuorituksesta, joka kasvoi ihanasti tarinan edetessä.
200,00 euron stipendi sekä Teatteriaalto –kiertopalkinto:
Virkistävästi modernisoitu pop-henkinen versio klassikkotarinasta. Visuaalinen esillepano ja äänimaailma rytmitetty eheäksi ja eteenpäin kulkevaksi kokonaisuudeksi. Tarina toimii monella tasolla, koskettaen eri-ikäistä yleisöä. Läsnä olevaa, energistä ja antaumuksellista esiintymistä. Erityiset kiitokset ohjaajille kannustavasta, omistautuvasta ja ilmaisullisesti rohkeasta työstä nuorten teatterin parissa. Mahtava elämys!!
VARJORAATIPALAUTE:
Kivat tanssit: hallitut ja visuaalisesti tyylikkäät
Rouva Peltohiiri on tosi ilmeikäs- ihan omaa luokkaansa.
Läsnä olevaa ja hätäilemätöntä näyttelijätyötä.
Unelmien ja erilaisuuden puolustus on tärkeää!
Ohjaajille kiitokset arvokkaasta työstä nuorten kanssa.
Hyvästi- kuiskaukset toimivat hienosti ja jäivät mieleen. –kiva oivallus!
Aivan mahtavia roolisuorituksia. Persoonat tuli loistavasti esiin !
Puvustus ja lavastus olivat herkullisia, toimivat erinomaisesti peukalomaailman
Kuvaamiseen.
Perhoset olivat aivan mahtavia. ( Aino 5v.)
Oli kyllä kiva esitys ja ne keijukaiset olivat kauniita ja se Peukalo-Liisa ja kaikki oli ihan kivaa (Anni 3v)
Ehjä kokonaisuus
Hahmojen persoonallinen liike oli ehjää ja toimi läpi esityksen ja tanssikohtaukset toimivat yksinkertaisuudessaan.
Aitoa, Erinomaista teatteria.
KIITOS!
Katsoimme Peukalo-Liisaa, joka oli sekä 6v Pinjan, että äidin mielestä + yllätys. Etenkin Peukalo-Liisa oli upea roolissaan.
KIITOS!
Vau, Vau, Vau! Oli tosi hyvä ryhmä lavalla. Koko porukka oli mahtavasti paneutunut rooleihinsa. Tosi hyvä koko perheelle.
VAU, VAU, VAU
Hieno esitys.- Loppu vähän sekava
Jotkut näyttelijät levottomia
Hiiriäiti ehjä rooli
Näyttelijäsuoritukset olivat kauttaaltaan pirteitä. Musiikkivalikointi o.k, joskaan eivät tarjonneet mitään uutta. Loppu meni hieman yli hilseen hektisyydessään.
Näytelmä opetti, että hiiretkin voivat olla ihania.
Koko ryhmä oli ehyt ja hyvin valloittava. Taas kerran näytettiin toteen, että lasten näytelmiä voi tulla katsomaan koko perhe, varsinkin mummot.
Käykää esittämässä myös ikäihmisille, myös Jyväskylässä.
Hellyttävä, kaunista ja osaavaa: HYVÄ RYHMÄ
PYSTI SE OLI TÄMÄKIN!
VAU!-teatterin mainos koulun kotisivulla.
Rekvisiitta ja lavasteet on roudattu sisään Huoneteatterin tiloihin lauantaina 1.9.
Perhosen siipiä oli pakko tulla koskettelemaan esityksen jälkeen.
Teatteriaallon raadin arviointitilaisuus esityksen jälkeen.
Teatteriaalto-katselmuksen viralliseen raatiin kuuluivat tänä vuonna mm. ohjaaja näyttelijä Anna-Maija Hilpinen ja ohjaaja Annu Sankilampi. Tuomaristo kiitti toteutusta "mahtavaksi elämykseksi" ja arvioi esiintymisen "energiseksi ja antaumukselliseksi". Niinpä teatterikatselmuksen kiertopalkinto luovutettiin VAU!-teatterille. Tänä vuonna kaikki viisi katselmukseen osallistunutta ryhmää esittivät lasten- ja nuorten teatteria. Teatteriaallon esitykset.
Onneksi olkoon koko kööri! Eilinen oli paras veto, minkä mä olen nähnyt. Hyvä hyvä!!!
tv.Varpu 2.9.2007 19:48
Huisia! Voi pojat, voi jukran pujut! Viimeinen esitys ohi, ei voi olla! Mitä mä teen ilman mun ihanaa mahaa. Tosin mun lapsoset tulee olemaan aina mun pikkusia, mut ei enää potalla tai tutti suussa. Apuva! (Rva 2.9.2007 14:23)
Sehän meni tosi hyvin. vielä ei oikeen osaa käsittää, että se on nyt sit ohi. hieman haikeat fiilikset. (vilauttelija-siila 2.9.2007 15:54)
Peukalo-Liisan näyttelijät TEATTERIAALLOSSA!
Video [Kukkaset.mov]
Paniikki iskee
(sormi-siila 14.8.2007 18:23)
Tällä hetkellä tuntuu ettei tästä tule enää yhtään mitään. Vaikka replat onkin ehkä hallussa, jotain silti puuttuu..Ei pysty vetämään enää samalla tavalla kuin ennen lomaa.
(Spöke 14.8.2007 21:14)
Ei ole tarkoituskaan tehdä kuin ennen vaan PAREMMIN!
oijoi
(hensku 15.8.2007 08:17)
ääää...apua...ruvetaanko me ens kerralla vetää sormi-siilaa ihan kunnolla kaikki vermeet päällä yms..?
(spöke 14.8.2007 12:23)
Seitsemäntoista päivää...
Kahdeksantoista päivää...
(Rva 13.8.2007 18:15)
Te huijaatte. Eikä ole. Eihän? Mm, ei paineita. Missäköhän mun replat on? He. Hehehehehe. Ei naurata.
Video [Hohtimet.mov]
|
Toimittaja(t): Päätoimittaja
Luotu: 17.8.2007 21:06
Muokattu: 7.9.2009 17:53
|
|