|
|
Kyläsuunnitelma, tiivistelmä
LUKIJALLE
Kuusan Kipinä kyläseura on työstänyt kyläsuunnitelman Kuusan kylälle sen kaikkien toimijoiden ja järjestöjen käyttöön. Suunnitelman pohjana on ollut tämän hetken tilanne ja tulevaisuuden näkymät kyläläisten näkemysten pohjalta.
Kyläsuunnitelma on kaksiosainen sisältäen taustatiedot ja kehittämisohjelmat. Taustatieto-osuudessa on vuoden 2002 keväällä koottua tietoa kylästä, talouksiin tehdystä asukaskyselystä sekä kesän ja syksyn aikana pidettyjen kokousten työskentelyn pohjalta.. Tämän hetken vahvuuksista ja heikkouksista sekä tulevaisuuden uhkista ja mahdollisuuksista ovat nousseet kehittämissuunnitelman kohteet.
Näyttää siltä, että kylien tulevaisuudesta huolehtiminen on entistä enemmän sen asukkaiden aktiivisuuden ja toimintaan sitoutumisen varassa. Maaseutuyhteistyölle on tarjolla hanketyöstä uusia resursseja tavoitteiden toteuttamiseen. Voimassa oleva maaseudunkehittämisen ohjelmakausi päättyy v.2006. Jatkosta ei ole tietoa, mutta on kuitenkin selvää, että maaseutuyhteisöjen ja elinkeinotoiminnan edistämiseen tulee alueellemme (Jyvässeutu ) hankerahoitusta myös tulevaisuudessa.
KYLÄSUUNNITELMAN TAVOITTEET
Kylän kehittämissuunnitelman tavoitteena on luoda kokonaiskuva kylän voimavaroista, laatia kylän kylän kehittämissuunnitelma, jonka avulla voidaan konkreettisin toimenpitein kehittää kylän elinvoimaisuutta ja elinkeinotoimintaa. Tavoitteena on myös eri osapuolten välisen yhteistyön lisääminen, niin kylän sisällä kuin muidenkin kylien ja tahojen kanssa. Suunnitelman tarkoituksena on olla apuna ideoimassa ja työstämässä ideoita kehittämishankkeiksi erityisesti ajalle 2004 – 2006.
KUUSAN KOULULAISTEN AJATUKSIA JA KEHITYSEHDOTUKSIA
Oheisena Kuusan koululaisten ajatuksia, jotka on koottu äidinkielen tunnilla tehdyistä ainekirjoituksista. Aineen otsikoksi oli valittu Kotikyläni Kuusa.
Kuusa
Nouse lael Oitinmäen,
katso kaukaisuuteen.
Siellä virtaa Kuusaankoski,
kanssa ajan, ikuisuuden.
Kuunnelkaa nyt luonnon rauhaa,
joutsen lentää,
Koski pauhaa,
kanssa ajan ikuisuuden.
Lintu laulaa koivun oksal,
katsoo pilvimerta.
Tuuli aikaa kuljettaa,
Kuusan taivaan alla.
( Kaisa Honkaniemi 12v. )
Asun kauniissa Kuusan kylässä. Kuusaankoski on hieno nähtävyys ja siellä on hauska katsella koskikaroja keväisin. Koulun lähellä on koskikahvila. Siellä on kiva koulun jälkeen käydä aina välillä jäätelöllä.
Kioskin ympärillä ja aina koululle asti on jalkakäytävä. Se on tosi hyvä juttu kaikkien koululaisten kannalta, mutta toisaalta se voisi olla hieman pitempi.
Kuusassa on myös Kanavateatteri. Se on todella hyvää ajanvietettä: siellä on hyviä esityksiä ja esiintyjiä.
Varjolassa pitäisi jokaisen käydä. Siellä järjestetään koskenlaskuja, siellä voi ratsastaa tai käydä muuten vaan vaikka syömässä. On hienoa, että kylällämme on tällaisia vapaa-ajan toimien järjestäjiä. Kaiken kaikkiaan Kuusa on upea paikka asua. ( Roosa Eriksson 10 v.)
Kotikyläni Kuusa on aika kaunis, siellä on koski, joka pauhaa talvet, kesät, yöt, päivät eli aina… Haluaisin kotikylääni kaupan…( Stina T. )
Meidän koulussa on oppilaita n. 60, mikä on ihan sopiva määrä… Sitten vielä liikuntaan liittyen tarvittaisiin parempi korkeushyppypatja, koska vanha on homeessa . Sitten vielä isompi jääkiekkokaukalo ja isompi liikuntasali, koska liikuntasalissa ei voi pelata esim. sählyä kuin maksimissaan kolme vastaan kolme… (Samu K.)
Oitinmäki on myös mukava paikka retkeillä. Sieltä on nätit maisemat ja siellä on kiva istua ja syödä makkaraa Kuusan taivaan alla. (Kaisa H.)
Täällä on myös mukava asua, kun on mukavat naapurit… Koulumatkani kulkee kosken ohi. On kiva katsella, kun siellä on sorsia ja kun Varjolan tila tekee kosken laskuja… (Henri P.)
Toivoisin, että Kuusa olisi tulevaisuudessakin samanlainen rauhallinen kylä…
(Toni S.)
Tulevaisuudessa kylällä olisi hyvä olla enemmän työpaikkoja… (Juho H.)
Kuusalaiset roskaavat aika paljon, sillä kun siivosimme nuorisoseuran talon ympäristöä, roskia kertyi yli kaksi jätesäkkiä… Kuusassa voi harrastaa monia asioita, esim. kerhoja, pikkukokkikurssia yms… (Riikka K.)
Kuusan kylää on remontoitu vuoden aikana aika paljon. Esim. se viemärisysteemi on hyvä juttu… (Antti A.)
Kuusa on nätti paikka, mutta täällä on kaadettu liikaa metsiä… (Karoliina K.)
Minä olen asunut pienenä ”Hesassa” eli Helsingissä. Kyllä täällä on kivempaa, kun siellä oli kauhea hyörinä ja pyörinä… (Riku J.)
Tämä on hyvä paikka… Oitinmäelle pitäisi saada tähystystorni. Kouluun pitäisi saada uudet keinut ja kiipeilyseinä tai kiipeilyverkko… (Juhana V.)
Meidän talo on ihan Asemalammen vieressä… Oitinmäessä voi tehdä paljon eväsretkiä. Kuusan koskella voi käydä ihailemassa aaltoja… (Konsta K.)
Kaverini kulkee Suolahdentietä pitkin kouluun, ja joskus kun käyn hänen luonaan kylässä, ajattelen, että siinä olisi kiva olla kunnon kävely- ja pyörätie niin että aina kun tulee auto vastaan, ei tarvitsisi pomppia tien reunaan… Kuusa on hyvä harrastuspaikka sekä aikuisille että lapsille… (Outi T.)
KEHITTÄMISSUUNNITELMA
KYLÄN KOKONAISVALTAINEN KEHITTÄMINEN
Kylän tulevaisuuden kannalta on olennaista toimivan kyläkoulun säilyminen, uusien
asunto-, työ- ja harrastetoimintamahdollisuuksien säilyminen ja kehittäminen.
Merkittävimmät kehittämismahdollisuudet perustuvat monipuolisten luontoarvojen
säilyttämiseen ja niiden hyödyntämiseen matkailullisin mahdollisuuksin.
Kylän päivähoitopalvelut olisi turvattava.
KUUSAN KEHITYSKOHTEITA
Tähän kirjatut kehityskohteet ovat tulleet esille asukaskyselyn kautta.
Kevyenliikenteen väylä
- Aktiivinen vaikuttaminen kuntaan, tielaitokseen jne.
Rantautumis- / venepaikka
- Tarvitaan yleinen venepaikka niiden ihmisten käyttöön, joilla ei ole omaa rantaosuutta.
Vesistöjen kunto
- Parannetaan kylän alueella olevien lampien rantamaisemia ja veden laatua yhteistyössä ympäristökeskuksen asiantuntijoiden kanssa.
Kylähistoria ja perinnemaisema
- Kylän menneiden ja myös tämän päivän tapahtumien järjestelmällinen tallentaminen ja vaaliminen.
- Koskialueen ympäristöstä ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen.
- Perinteisen kylämaiseman säilyttäminen ja sovittaminen kehittyvässä kyläkuvassa.
- Tarvittaessa muodostetaan sopiville alueille perinteisiä kylämaisemia.
Nuorten toiminta
- Aktivoida nuoria kylä- ja yhdistystoimintaan, minkä kautta heidän näkemykset saadaan koko kylän toiminnassa näkymään.
Kulttuuritoimintojen kehittäminen
- Kanavateatterin toimitaan tarvittavien tilojen kunnossapito ja kehitys
Yhteiset rakennukset ja harrastepaikat
- Nuorisoseuran talon rakenteiden kunnossapito ja tarvittaessa uusien tilojen rakentaminen
- Kuusan voimalaitosrakennuksen kunnostus ja käyttötarkoitus.
- Yhteisvastuullisesti kylän siisteydestä huolehtiminen. Määritetään ydinalueet ja niiden siisteydestä vastaavat.
Kuusan Kipinä kyläseura ry
|
Toimittaja(t): Juha Niskonen
Muokattu: 21.5.2004 20:58
|