Marraskuinen viileä tuulenvire puhalsi Kuopion katuja. Erään kuppilan terassilla istui kännykkää käsissään pitelevä mies. Mies oli nimeltänsä Harri ja hän naputti parhaillaan tekstiviestiä naisystävälleen. Harrin edessä pöydällä oli puoliksi juotu olutlasi, ja sen vieressä muutama tyhjä. Harrilla oli ollut pidemmän aikaa erimielisyyksiä naisystävänsä kanssa, joka oli sitä mieltä että Harri vietti aivan liikaa aikaa olutlasin ääressä. Nyt naisystävän mitta alkoi olla täysi, ja hän vaatikin, että Harrin oli valittava joko hänet tai tuo kellertävä mallasjuoma. Harri ei voinut ymmärtää naisen ajatuksia ja oli raivoissaan. Hän lähetti vielä yhden tekstiviestin, joi sitten viimeisenkin lasin tyhjäksi ja suuntasi määrätietoisesti kohti naisystävänsä asuntoa. Vaajakoskella syntyneenä hänelle oli jo pienenä poikana kehittynyt oiva suunnistuskyky, ja oikea suunta löytyikin heti huolimatta muutamasta lasillisesta, jotka hän oli juuri hetki sitten nauttinut. Asunnolle ei ollut pitkä matka ja kohta Harri olikin jo naisen etuovella.
Harri tiesi, että hänen naisystävänsä oli ystäviensä kanssa kuntosalilla, joten ovikellon soittamisen sijaan hän kaivoi taskustaan asunnon avaimen ja astui sisään. Asunto oli siistissä kunnossa, kaikki tavarat oikeilla paikoillaan. Harrin sisällä myllersi ja hän halusi jotenkin kostaa naisystävälleen. Olohuoneen hyllyn päällä oli Harrin naisystävän perintövaasi, joka oli kiertänyt suvussa jo pitkään. Siinä olisi oiva kohde pienelle ilkityölle, Harri tuumi. Mutta juuri kun Harri oli tarttumassa vaasiin, joku huudahti hänen takanaan. “Mitä hittoa oikein meinaat?” Harri hätkähti ja kääntyi ympäri. Huoneessa ei näkynyt ketään. “Kuka siellä?” Harri kysyi hämmentyneenä. “No minä täälä!” kuului ääni taas, ja nyt Harri huomasi huoneen nurkassa liikettä. Pienessä häkissä hyppeli marsu ja se selvästi viittoi Harrille. Se oli Harrin naisystävän marsu, Mara nimeltään. Harri oli hämillään. Ei hän ennen ollut törmännyt puhuvaan marsuun, ja kouluaikojen biologian tunneiltakin oli jäänyt sellainen muistikuva että kyseiset otukset eivät yleensä tuppaa puhumaan. Näitä Harrin vielä miettiessä marsu lohkaisi seuraavan repliikin. “Taidat olla homo?” Tätä Harri ei sietänyt kuulla kenenkään suusta, varsinkaan marsun, ja hänen pinnansa paloi välittömästi. Harri säntäsi häkin luokse ja kaivoi marsun ulos. Marsu heristeli nyrkkejään, ja Harri päätteli tämän tarkoittavan pientä käsirysyä.
Alkoi suunnaton kamppailu. Harrin vielä miettiessä mihin kohtaan marsua hän nyrkkinsä mäjäyttäisi, käytti marsu hyväkseen yllätyksen tuomaa etua ja siistillä potkulla potkaisi Harria pallean kohdalle vatsaan. Potkun voimasta Harri lensi huoneen poikki aina keittiöön asti ja mätkähti pesukonetta vasten. Harrin vielä ottaessa lukua marsu polki jo täyttä vauhtia kohti. Harri kuitenkin tajusi tilanteen nopeasti ja pienellä harhautusliikkeellä Harri väisti ja sinkosi marsun päin astiakaappia. Laseja pirstoutui, lautasia lenteli ja kaapin päällä ollut lasinen taideteos putosi lattialle pirstoutuen kymmeniin pieniin osiin. Marsu jäi liikkumattomana makaamaan tiskialtaan reunalle. Harri käveli varovasti eteenpäin. Lähempää hän huomasi, että marsu hengitti vielä. Pienen tuumaustauon jälkeen Harri asetti marsun takaisin häkkiinsä ja poistui paikalta vieläkin hieman hämmentyneenä tapahtuneesta.
Myöhemmin Harri tuomittiin Itä-Suomen hovioikeuden päätöksellä 40 päivän ehdottomaan vankeuteen marsun pahoinpitelystä ja vahingonteosta. Vahingonteon Harri myönsi, mutta kiisti syytteen eläinsuojelurikoksesta.
Antti
|