Viimein, pienen kädenväännön jälkeen, eräänä joulukuisena päivänä syntyi kaunis tyttö nimeltään Suomi. Kaksin käsin hän seisoi maailmalla hameenhelmat liehuen. Toivo katseessaan ja ylpeys harteillaan oli hän valmis aloittamaan matkansa.
Alkutaival oli vaikea nuoren Suomen etsiessä paikkaansa. Oma sisäinen uhma oli kova mutta omaa suuntaa alettiin löytää Äiti Venäjän ja Sisar Ruotsin kanssa kiistellessäkin. Sisar Ruotsista tulikin elinikäinen ystävä, ehkä vähän suurempi ja joskus viisaampi sekä vahvempi mutta sen vuoksi hänelle saattoikin rauhassa olla mustasukkainen, niin kuin isosiskoille aina.
Sitten tuli murrosikä. Tahtojen taisto Suomen ja Äiti Venäjän välillä käynnistyi. Ruumiillisen voiton vei Äiti, mutta koskaan se ei saanut henkistä voittoa. Vaikka Äiti Venäjän varjo jäi pitkäksi aikaa varjostamaan pikku-Suomen elämää, kantoi Suomi ylpeänä haavat ja arpensa, kesti hammasta purren katkenneen kätensä ja repeytyneen helmansa. Sillä pikku-Suomi oli vahva.
Suomi rupesi tekemään työtä. Suomi uurasti ja uurasti tullakseen vauraaksi ja komeaksi, niin kuin sisaret ja veljet ympäri maailmaa. Vuosien saatossa pikku-Suomi vahveni. Hän tuli tietoiseksi omista vahvuuksistaan hänen kasvaessaan omiin mittoihinsa. Hän kävi läpi omaa kasvutarinaansa aina itseensä uskoen, virheistä ja vahingoista huolimatta. Hän nimittäin tiesi, että virheistä oppii.
Vanhetessaan Suomi sai uusia ystäviä. Hän solmi suhteita ja käänsi katseensa maailmalle, otti sieltä mallia ja jatkoi uurastustaan työn parissa. Hän kouluttautui ja viisastui. Mutta sitten Suomi masentui ja lamaantui. Siitäkin hän selvisi ottamalla itseään niskasta kiinni vaikka toipumiseen menikin hieman aikaa. Suomi myös liittyi eurooppalaisten omaan kerhoon pitääkseen hauskaa muiden kanssa.
Nyt Suomi on 90-vuotias arvokas nainen. Hän kulkee yhä pää pystyssä ylpeänä itsestään, historiastaan ja jokaisesta päivästä. Hän esittelee mielellään muille saavutuksiaan sekä kehuskelee kovasti kuinka hyvä hän on ja yhä edelleen hän on kaunis ja monet pitävät hänestä. Pikku-Suomi on löytänyt paikkansa eikä aio siitä luopua. Hän tietää saavansa olla ylpeä itsestään, myös varjoistaan, sillä kaikki ne ovat osa häntä. Vaikka hän pyrkiikin aina parempaan, on hän jo nyt lähes täydellinen. Suomella on tärkeä osa tässä maailmassa mutta lapsilleen hän on kaikista rakkain ja aina tärkein. Sellainen Suomi on, pieni mutta tärkeä.
Sandra
|