Näillä sivuilla 6. luokan oppilaiden kuvaamataidon töitä sekä käsitöitä yms.
-
-
-
-
Piirustustyö, joka on tehty puuväreillä ja tussilla.
-
Vahavärityönä toteutettu henkilöhahmoinen kasvissommitelma.
-
Akvarelli-raaputusmaalaukset
-
5.luokkalaiset urakoivat jättimäisen intiaaniluokkakuvan voimapaperille. Oppilaat duunasivat omasta koulukuvasta itselleen inkkarikasvot ja maalasivat itselleen pulloväreillä vartalon ja vaatetuksen.
-
-
-
5.luokkalaisten pullopeiteväreillä jättipaperille maalaama joulumaisema.
-
Työ on maalattu jättipaperille pullopeiteväreillä. Koristelussa on käytetty kuivatettuja syksyn lehtiä.
-
Historian tunteihin integroituen maalasimme kuvistunneilla koulun piha-asfaltille kalliomaalauksia.
-
Vaha- ja vesiväreillä toteutettu työ, jossa harjoiteltiin mm. värin taittamista.
-
5.luokkalaistenkin taideteoksia oli esillä kirjaston oppilastöiden näyttelyssä huhtikuun ajan.
-
Sanomalehtipaperista ja liisteristä tehdyt, pulloväreillä koristellut naamiot.
-
Oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat mieleisensä kolmiulotteisen maiseman pahvilaatikon sisälle.
-
Originaalipainannalla toteutetut linnut.
-
Virkkaamalla koristellut kissakortit ilostuttavat 5.luokkalaisten äitejä äitienpäivänä.
-
Kuvia Velisjärveltä metsäpäivän toimintapisteiltä.
-
Lapset taiteilivat syötävän herkullisia muffineja sekatekniikalla.
-
Tussityö, jonka tarkoituksena oli harjoitella vaihtelevan pinnan tekemistä pisteiden, viivojen ja erilaisten kuvioiden avulla.
-
Käärmeveijarien kauniit kuviot syntyivät käyttämällä erilaisia esineitä tai sormea värin painamiseen kartongille.
-
Tämän työn avulla palautettiin mieleen välivärit ja niiden valmistaminen pääväreistä. Opeteltiin myös valmistamaan ruskeaa väriä.
-
-
Eläintenviikon kunniaksi piirsimme sikaloita ja kirjoitimme possuista tarinoita.
-
Koulussamme vietettiin sirkusteemapäivää 29.5.2011, aiempien vappulystien tilalla.
-
Käsityötunneilla tehdyt tossut.
-
5.luokan tyttöjen käsityötunneilla tekemät kaulakorut.
-
Talvisen maiseman ja rakennusten kuvaaminen oli tämän työn tavoitteena.
-
Hahmo piirrettiin vahaväreillä ja tausta väritettiin akvarelliliiduilla.
-
5.luokkalaiset esittivät joulujuhlassa näytelmän, jossa pukille etsittiin tontuista sopivaa matkaseuraa aattoillan lahjanjakoreissulle järjestämällä Talent-kisat. Kisassa tontut pääsivät esittämään pukille ja muorille omia erityistaitojaan.
-
Harjoiteltiin ruskean värin sekoittamista pääväreistä ja karvamaisen jäljen tekemistä.
-
Opettelimme, mitkä värit ovat toistensa vastavärit. Näissä töissä olio ja sen tausta ovat maalattu toistensa vastaväreillä. Olio on pyritty maalaamaan käyttämällä väliväristä mahdollisimman montaa eri sävyä.