Koulukiusaaminen on stiä, että samaa oppilasta kiusataan toistuvasti. Kiusaaminen voi olla esim. lyömistä, tönimistä, haukkumista ja pilkkaamista, yksin jättämistä, selän takana puhumista, tai mitä tahansa sellaista, millä pyritään loukkaamaan toista.
Kiusaajalla on yleensä enemmän valtaa, hän on usein kiusattua fyysisesti vahvempi, isompi ja vanhempi. Kiusaaja ei välttämättä tunne kiusattua henkilöä tai hänen ei tarvitse olla mitenkään riidoissa hänen kanssaan. Kiusaaminen muodostuu ennemminkin tavaksi, jolla kiusaaja hallitsee kiusattua ja yrittää saada parempaa paikkaa kaveripiirissä.
Kiusaaminen liittyy muihinkin kuin kiusaajaan ja kiusattuun. Kiusaajalla voi olla apuri, joka ei aloita kiusaamista, mutta menee helposti mukaan kiusaamiseen. Vahvistaja voi nauraa ja kannustaa kiusaajaa. Kiusatulla voi olla puolustaja, joka yrittää lopettaa kiusaamisen. Ulkopuolinen näkee kaiken, mutta pysyttelee vain hiljaa kauempana. Samalla hän kuitenkin hyväksyy kiusaamisen huomaamattaan ja mahdollistaa kiusaamisen. Kiusaamiseen osallistuvat nekin, jotka eivät uskalla puuttua, mutta heilläkin voi olla pelko tulla kiusatuksi.
Hiljainen kiusaaminen: on vaikenemista, huokailua, selän kääntämistä, ryhmästä eristämistä, tuijottamista ja ilmeilyä.
Sanallinen kiusaaminen: on kuiskuttelua, selän takana puhumista, juoruilua, ilkkumista, nauramista ja uhkailua.
Fyysinen kiusaaminen: voi tehdä mustelman tai haavan. Sitä on myös töniminen tai tavaroiden piilottelu.
Vakava kiusaaminen voi olla vaarallista. Sillä se voi jättää haavan herkkään ja kehittyvään itsetuntoon. Jotkut voivat muistaa vielä aikuisenakin tämän kiusaamisen hämärästi, joihin liittyy surua, häpeää ja vihaa.
Kiusaaminen voi olla pahoinpitelyrikos, jos kiusaamisessa käytetään ruumiillista väkivaltaa, aiheutetaan toiselle kipua tai vahingoitetaan toisen terveyttä. Rikosvastuuikäraja Suomessa on 15 vuotta. 15 vuotta täyttänyt voidaan tuomita rikoksesta rangaistukseen. Vahingonkorvausvastuulla ei ole ikärajaa, silloin myös alle 15-vuotias kiusaaja voidaan tuomita maksamaan vahingonkorvausta kiusaamisen uhrille.
Lähteenä käytimme : http://www.mll.fi/nuortennetti/asiaa/kiusaaminen/
|
Toimittaja(t): Jonna ja Susanna
Luotu: 18.9.2008 11:39
Muokattu: 2.10.2008 11:49