Peda.net > Verkkolehtien etusivu > Kiuruvesi > verkkoveräjä >>
Logo
  Kirjaudu toimitukseen >>
Etusivu > Kimmo ja meteoriitti > Sisällysluettelo

Kimmo ja meteoriitti

Meteoriitti söyksyi taivaalta kohti Kuopiota. Kuopion asukkaat pakenivat turvaan Kiuruvedelle. Yht'äkkiä Kimmo huomaa,että Jani puuttuu. Vaikka aikaa on vähän,Kimmo lähtee etsimään häntä.

Ilma oli kuuma kuin tuli ja ihmiset vapisevat pelosta. Meteoriitti loisti kirkkaana ja peitti koko taivaan. Kimmo juoksi yli kadun vastapäätä olevaan rakennukseen,jossa Jani aina leikki.Koko ajan Kimmo huusi kaikin voimin:
-Jani! Ohoi! Missä sinä olet? Jaanii! Tule esille!

Meteoriitin oranssi kajastus pelotti kuopiolaisia. Ihmiset olivat lähteneet Kuopiosta ja siellä ei ollut enää ketään paitsi Kimmo ja Jani. Kimmosta tuntui,että hän oli yksin koko Kuopiossa,hän ei ollut koskaan elämässään tuntenut itseään näin yksinäiseksi. Hän juoksi portaita ylös ja alas,huusi,kuunteli ja juoksi jälleen. Lopulta hän pysähtyi ja katsoi kelloa.

Ainoastaan viisitoista minuuttia oli jäljellä. Hänen täytyi kääntyä takaisin. Vielä kerran hän huusi ja odotti vastausta. Silloin kuului läheltä heikkoa puhetta. Kimmo nosti kädet suulleen ja huusi uudelleen. Nyt vastaus kuului kovempana. Ja sitten Jani tuli hyppien takahuoneesta. -Sinäkö siinä Jani,hän huusi ilahtuneena. Hei,hei! Minä istuin juuri miettimässä sinua...
-Meillä ei ole aikaa jutella,Kimmo sanoi nopeasti.-Tule mukaan,saat karkkia. Mutta pian ennen kuin toiset syövät ne.
Täsmälleen kuusi minuuttia oli jäljellä...
Kimmo ei ole koskaan juossut näin kovasti. Kuuma ilma poltti hänen silmiään ja suu oli aivan kuiva.

Viisi minuuttia jäljellä! Nyt he näkivät Kiuruveden häämöttävän puiden välistä... Neljä minuuttia!
Asfaltilla oli vaikea juosta... Kimmo tarttui Jania kädestä ja syöksyi Kiuruvettä kohti.
Heidän äitinsä seisoi Kiuruveden portilla odottamassa Kimmoa ja Jania. Hän huitoi käsillään ja huusi:-Juoskaa! Juoskaa!!!!!
He kompuroivat portille,äiti tarttui heihin ja veti heidät porttien sisäpuolelle.

Mutta meteoriitti ohitti maan täpärästi eikä osunutkaan siihen.
Muumipeikkoa vähän mukaillen.