Visuaalisissa illusioissa kyse on aivojen tavasta ymmärtää havaittu asia. Aivot pyrkivät täydentämään havainnosta saamansa puuttellisen tiedon, jolloin todellisuus ja se miten käsitämme jonkin havainnon, eivät täysin vastaakaan toisiaan. Kautta aikojen tätä hahmotusmallia on käytetty hyväksi mitä erilaisemmissa tilanteissa; rakentamisen saralla, taiteessa ja jopa taikuudessa. Visuaaliset illuusiot viittaavat silmin tehtäviin havaintoihin.
Kuvassa vanha kreikkalainen temppeli, jossa vääristymiä on käytetty taidokkasti hyödyksi tarkkojen mittausvälineiden puuttuessa.
Oikealla kuva ilman optisia korjauksia,
vasemmalla optisten korjausten kanssa ja
ylhäällä sellaisena, kuin me sen näemme.
Arkkitehtuurissa tarkkuuden kanssa voidaan siis joskus jopa hieman "pihistää", koska lopputulos on kuitenkin silmälle miellyttävä. Viereinen kuva osoittaa, kuinka helppoa on saada aikaan optinen harha pelkän kuvioinnin avulla. Siinä kaksi täysin vaakasuoraa viivaa näyttäisi kaartuvan. Ajatelkaapa kirkkojen holvikaaria (?).
Paitsi rakentamisessa, myös taiteessa ja taikuudessa ihmisen erehtyväisyyttä on osattu hyödyntää jo kauan. Teiteilija voi halutessaan saada katsojan näkemään töissään jotain sellaista, mitä ei oikeasti ole olemassakaan. Päinvastoin taikuri osaa saada ihmiset ymmärtämään jonkin puuttumisen, vaikka mitään ei puuttuisikaan.
Kuvassa vasemmalla täydellinen neliö ja oikealla täydellinen ympyrä.
|