Amélie Poulain [ Andrey Tautou] on ihastuttava persoonallinen pariisilainen nuori nainen, joka käy töissä tarjoilijana eräässä nätissä kahvilassa. Hänen lapsuutensa oli outo ja epätodellinen, hän ei ollut niin kuin muut lapset. Hän oloili perheensä kanssa, kunnes hänen äitinsä kuoli. Amélie jäi ilman äitiä, ja hänen isänsä eli suuressa surussa kuolleen vaimonsa takia vielä pitkään, kunnes elokuvan lopussa hän kokoaa itsensä ja lähtee todennäköisesti matkalle, niin kuin hän ja Amélien äiti tekivät ennen. Pienenä Amélie oloili yksikseen, ja tytölle oli muodostunut oma maailma, epätodellinen sellainen.
Kun pääsemme elokuvaa eteenpäin, oudosta ja pienestä mustahiuksisesta tytöstä on kasvanut entistä oudompi aikuinen nainen, jonka mieli on hauska ja värikäs. Amélie haluaa auttaa ihmisiä, tehdä hyvää, ilahduttaa Pariisin ihmisiä, niin läheisiään kuin täysin tuntemattomia. Kaikki alkoi siitä, kun hän löysi kotoaan rasian, joka kuului eräälle miehelle, noin 40 vuoden takaa. Tämä mies asui samassa talossa, missä Amélie asuu. Amélie etsi miehen käsiinsä ja palautti salaperäisellä tavalla esineen takaisin tälle. Hänen työtoverinsa kahvilassa löytää itselleen miehen Amélien avustuksella. Auttaessaan ihmisiä Amélien kasvoissa voi nähdä hohdon, joka luo positiivisuutta kuten silloin, kunhän avusti sokean miehen kadun ylitse ja kertoi tälle, miltä ympärillä näyttää, miten pieni lapsi tuijotti koiraa, joka katsoi ruokaa, mitä ikkunoissa näkyi, ja keitä ihmisiä sillä kadulla oli juuri sinä hetkenä.
Amelie rakastuu outoon mieheen, joka keräilee pois heitettyjä valokuvia ja on koonnut niistä kokonaisen kansion. Miehen nimi on Nino Quincampoix [ Mathie Kassovitz ]. Amélie palauttaa kansion Ninolle, sillä mies hukkaa sen eräässä vaiheessa. Näin on syntynyt rakaustarinan alku näille kahdelle ihmisiselle elokuvassa, joka perustuu näitten molempien oudon persoonalliseen luonteeseen ja salaperäisyyteen.
Elokuva on luonteeltaan erikoinen, värikäs, hauska draama, johonka en kyllästynyt kertaakaan sitä katsellessa ensimmäisen kerran. Mukana on outoa komediaa, kun Amélie miettii, kuinka moni ihminen mahtoi sillä hetkellä saada orgasmin!
Lopulta kaikki menee hyvin, ja elokuva loppuu onnellisesti, kun Amélie ja Nino ovat yhdessä, Amélien isä lähtee vihdoinkin matkustamaan, naapurin vanha mies saa tehtyä maalauksensa rauhassa, ja kirje monen vuoden takaa saapuu vihdoinkin eräälle naapurille, jossa tämän mies vannoo rakkauttaan tätä kohtaan.
lavasteet ja musiikki on toteutettu hyvin! ;) Musiikki on ihanan pariisilaista ja soi pitkään vielä elokuvan jälkeen päässäni. Kohtauspaikat olivat hyvin kauniita ja hyvin tehty, kuten kahvila, jossa Amélie kävi töissä. Joka paikasta löisi jotain taiteellista elämää. Amélien koti oli myös ihanan lämminhenkinen, persoonallinen ja yksityiskohtia omaava taiteellinen kokonaisuus.
Suosittelen kaikkia katsomaan tämän elokuvan!!
|
Toimittaja(t): yksi mediakurssilainen
Luotu: 24.3.2005 09:37
Muokattu: 1.4.2005 12:09
