Kun kuulin upeasta opeTET mahdollisuudesta palatessani töihin tammikuussa 2010, innostuin ideasta oitis ja hain paikkaa heti. Kieltenopettajana työskentelevänä mielessäni siinsi jos jonkinmoista vaihtoehtoa ja loppujen lopuksi olikin vaikeaa päättää, mihin hakisin kun mielenkiinnonkohteita oli niin monia. Lopulta otin yhteyttä Kokkolaan Hollihaan kouluun, jossa toimii sekä englannin- että ruotsinkieliset kielikylpyluokat ja sain sovittua opeTET-ajankohdaksi 26.-27.4.
TET-paikan valinta osoittautui oikeaksi ja erittäin antoisaksi, mutta kahden päivän tutustumisjakso tuntui vain aivan liian lyhyeltä. Kielikylpytoiminta vei minut totaalisesti mennessään ja nälkä niin sanotusti kasvoi syödessä ja olisin halunnut olla enemmän ja enemmän mukana seuraamassa ja auttamassakin. Seurasin eri-ikäisten englannin kielikylpyluokkien englannin, matematiikan ja kuvataiteen tunteja, sekä ruotsin kielikylpyluokkien englannin ja ruotsin opetusta. Aluksi seurasin oppitunteja sivusta samalla tallentaen itseeni kaiken mahdollisen näkemäni, kuulemani ja kokemani. Nopeasti kuitenkin uskaltauduin opettajien kehotuksesta lähteä lähemmin seuraamaan oppilaiden työskentelyä ja auttamaan heitä parhaan kykyni mukaan. 5.luokan matematiikan tunti englanniksi yksikönmuunnoksineen aiheutti kuitenkin aika lailla päänvaivaa minulle...
Kaikki opettajat ottivat minut lämpimästi vastaan tullessani heidän luokkaansa vieraaksi, eivätkä oppilaatkaan tuntuneet laittavan lainkaan pahakseen luokan ylimääräistä aikuista. Oppilaat olivat kuulemma tottuneet vierailijoihin ja opettajaharjoittelijoihin ym. Eräässä luokassa oppilaat jopa huikkasivat minua nimeltä auttamaan ja se tuntui hyvältä. Välitunneilla minulla oli mahdollisuus parantaa tietouttani kielikylpykoulusta keskustelemalla eri opettajien kanssa.
OpeTETin jälkeen minulle vasta kirkastui, kuinka kokonaisvaltaista kielikylpyopiskelu oikein on. Minulla oli sellainen naiivi mielikuva, että oppilaat opiskelevat ko. vain muutaman viikkotunnin enemmän kuin ns. normaalilla luokilla olevat. Sen sijaan kielikylpyoppilaat opiskelevatkin lähes alusta alkaen kaikki oppiaineet kielikylpykielillä ja osalla luokista opettajina toimi syntyperäinen ulkomaalainen. Olin suorastaan ällistynyt lasten hienosta ja kehittyneestä kielitaidosta ja rohkeudesta käyttää sitä! Vaikka suurimmalla osalla lapsista ei ole minkäänlaista kielitaustaa kotoa, oli vieraan kielen käyttäminen heille niin kovin luontevaa. Toki lapsilla oli mahdollisuus käyttää omaa äidinkieltäänkin, etenkin ongelmatilanteiden tullen, mutta joka ikinen opettaja käytti vain ja ainoastaan systemaattisesti kielikylpykieltä. 2.luokan kuvataidetunnilla aiheena oli kierrätys ja siellä Ilona-opettaja kertoi kuinka julisteen suikaleista pystyi virkkuukoukun avulla askartelemaan helmiä, joista sitten myöhemmin aikoivat tehdä samantyyppisen rannekorun kuin Ilonalla oli. Eräskin lapsi viittasi alussa innokkaasti opettajaa katsellessaan ja kysyi: ”Ilona-teacher, can you like ”puristaa” the beads?”. Kieli tuli niin luonnostaan ja lasten kanssa jutustellessani vastasivat heti englanniksi. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kielitaidon treenaaminen tulisi aloittaa mahdollisimman varhain!
Sen lisäksi, että sain aimo annoksen kaikenlaista informaatiota koskien kielikylpykoulunkäyntiä, sain muutamia käytännöllisiä opetusvinkkejä ja oivalluksia omille oppitunneilleni. Sain myös pienen hengähdystauon hektiseltä tuntuneeseen ajanjaksoon, vaihtelua arkeen, lisää motivaatiota ja innostusta omaan työhön. Ja kun ottaa hieman etäisyyttä omaan työhönsä, pystyy arvioimaan sitä toiselta näkökantilta, mikä osaltaan myös auttaa arvostamaan työtään taas enemmän. Uudet alan kontaktit ovat myös aina tervetulleita ja olen iloinen, että sain tavata Hollihaan koulun opettajia.
OpeTETin pitäisi ehdottomasti kuulua pakollisena jokaiselle opettajalle ja mieluusti lisäisin TETissäolopäiviäkin. OpeTETini oli erittäin onnistunut kokemus, olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja suosittelen kaikille kollegoille lämpimästi tuohon tilaisuuteen tarttumista!
Marianne Salmela, Vetelin keskuskoulu
|
Toimittaja(t): Marianne Salmela
Luotu: 24.5.2010 23:22
Muokattu: 24.5.2010 23:22