Peda.net > Verkkolehtien etusivu > Jyväskylän yliopisto > Yhdistyksen kotisivut >>
Logo
  Kirjaudu toimitukseen >>
Etusivu > LUETTUA JA KOETTUA > OPINTOMATKA PIETARIIN keväällä 2011 > Sisällysluettelo

OPINTOMATKA PIETARIIN keväällä 2011

Suomen varhaiskasvatus ry:n jokavuotinen opintomatka suuntautui tänä vuonna Pietariin 19.-21.5. Matkalle osallistui 11 yhdistyksen jäsentä, lisäksi saimme mukaamme Jaana Teräväisen puolison Esan, joka opasti meitä monissa käytännön asioissa hyvän paikallistuntemuksensa ansiosta. Jaanan ja Esan venäjänkielen taidosta oli apua monissa eri tilanteissa, vaikka mukanamme kulki koko vierailun ajan myös paikallisia varhaiskasvatuksen opiskelijoita, jotka opastivat meitä huolehtivasti englannin ja suomenkin kielellä.

Torstaina, heti mukavasti sujuneen Allegro –junamatkan ja hotelliin kirjautumisen jälkeen, suuntasimme Herzen State Pedagogical University of Russiaan. Siellä meitä odotti suuri joukko yliopiston opettajia, jotka venäläiseen tapaan kukin olivat erikoistuneet tiettyyn opetettavaan aineeseen kuten matematiikkaan, äidinkieleen, englannin kieleen jne. Heiltä saimme kuulla esityksiä paikallisesta varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksesta sekä erilaisista ohjelmista, joita on laadittu erikseen eri sisältöjen kehittämiseksi varhaiskasvatuksessa.

Perjantaipäivä oli varattu tutustumiskäynneille. Jakauduimme kahteen ryhmään: toinen ryhmä pääsi tutustumaan yksityiseen päiväkoti Svetlanaan ja toinen matkasi taas valtion päiväkotiin n:o 34, joka oli nimeltään Helmi. Päiväkodeissa saimme tutustua heidän toimintaansa tilojen ja toiminnan esittelyn kautta. Yksityisessä päiväkodissa pääsimme seuraamaan 4-5-vuotiaiden lasten englannin kielen oppituokiota ja kunnalliseen päiväkotiin tutustujat osallistuivat esikoululaisten "valmistujaisjuhliin". Päivän päätteeksi kokoonnuimme kaikki vielä päiväkotiin n:o 19, joka oli erityispäiväkoti. Siellä päiväkodin johtaja ja varajohtaja esittelivät toimintansa periaatteita ja seurasimme myös lapsiryhmän toimintahetkeä, jonka tavoitteena oli kielen kehityksen tukeminen.

Lauantaipäivänä ennen kotiinlähtöä meillä oli muutama tunti aikaa tutustua keväisen Pietarin nähtävyyksiin. Iltaisin pääsimme nauttimaan gruusialaisen ja venäläisen keittiön antimista sekä perinteisestä varietee-esityksestä.

Matkakuvauksen kirjoitti
Marja-Liisa Rantanen

kadunkulmassa.jpg Kadulla.jpg
metrossa.jpg svetlananpk2.jpg
svetlananpk.jpg svetlananpk3.jpg
svetlananpk4.jpg svetlanapk5.jpg