Poikolan yläkoulussa järjestettiin jälleen jo perinteeksi muodostunut ystävänpäivän runokilpailu. Joka toinen vuosi järjestettävä ystävyysaiheinen kilpailu keräsi tänä vuonna yhteensä 145 runoa, joista lopulta valikoitui neljä parasta.
Runokilvan voittajaksi selviytyi Maria Huttunen runollaan Tammenterho. Anna Koposen Talvipäivän katseet ylsi toiseksi, ja kolmannen sijan jakoivat Hanne Koivusen Piste ja Emmi Rantonen runollaan. Runot käsittelivät ystävyyttä sen puutteen ja kaipuun kautta.
Runokilpailun tuomaristoon kuuluivat opettajista Sulo Naakka ja Eija Kähkönen sekä oppilaista Heini Tuononen ja Jenni Korhonen. Seurakuntaa ja nuorisotyötä edustivat Risto Piirainen ja Jukka Hyttinen. Kaikista kilpailuun osallistuneista runoista loppukilpailuun päätyi 24 runoa, joista jokainen raadin jäsen pisti kymmenen mieluisintaan paremmuusjärjestykseen. Pisteet laskettiin yhteen, ja laajalle levinneistä pisteistä huolimatta neljä kärkirunoa erottui selkeästi pistein 39, 31 ja 27.
Runojen arvosteluperusteina olivat paitsi runon keinojen, kuten rytmin, vertausten ja symbolien, onnistuneen käytön lisäksi ennen kaikkea runon herättämät tunteet ja ajatukset ystävyydestä. Raati luonnehti voittajarunoa kokonaisuudessaan kauniiksi ja upeaksi runoksi, joka huomioi ihmissuhdeongelman hyvin ja kuvaa vertauksin kiusaajaa.
Tammenterho
Jospa voisit raottaa kuortasi
kuortasi jonka sisällä olet
Olet jo ehkä tottunut kuoreen
kuoreen josta sinua ei tunnista.
Olet tammenterho
Tammen lehtien seassa
Tammen lehtien joilla ei ole
kovaa kuorta
Kuten sinulla.
Jospa raottaisit kuortasi,
ja näkisit
Näkisit mitä teet muille.
Muille jotka kellastuvat sanomisistasi
sanomisistasi jotka loukkaavat
Jokaikinen on ansainnut
parempaa
ja suurempaa
Raota kuortasi.
Kuortasi joka estää sinua näkemästä.

Emmi Rantosen, Hanne Koivusen, Anna Koposen ja Maria Huttusen ystävyysaiheiset runot erottuivat hienoudellaan ja herkkyydellään.
|