|
Vierailu jätevedenpuhdistamolle
Torstaina 22.2. ysiluokkalaiset lähtivät koulun pihasta linja-autoilla Joutsan jätevedenpuhdistamolle, jossa kiersimme erilaisia rasteja, joilla tutustuttiin puhdistamon toimintaan.

Jäteveden puhdistus Puhdistustekniikat jaetaan fysikaalisiin (mekaanisiin), kemiallisiin ja biologisiin menetelmiin. Varsinainen jäteveden puhdistusprosessi on yleensä usean eri tekniikan muodostama kokonaisuus. Tärkeimpien ravinteiden, eli fosforin ja typen poisto on yksi jätevedenkäsittelyn päätavoitteista. Fosfori poistetaan pääasiassa kemiallisesti saostamalla. Typpi voidaan poistaa jätevesistä nitrifikaatio-denitrifikaatio-prosessilla.
Mekaanisten puhdistusmenetelmien tavoitteena on lähinnä poistaa vedestä kiintoainesta. Kiintoaines voi olla jätevedessä alunperin olevaa kiintoainesta tai se voi olla muissa prosessivaiheissa kemiallisesti tai biologisesti muodostunutta kiintoainesta. Välppäystä, hiekan- ja rasvanerotusta ja siivilöintiä käytetään esikäsittelyssä. Esikäsittelyn tarkoituksena on poistaa jätevedestä karkeimmat epäpuhtaudet, jotka voivat vahingoittaa pumppuja tai muita laitteita ja näin vaikeuttaa jatkokäsittelyä. Tasauksella ehkäistään liian suuren hetkellisen virtaaman tai kuormituksen haittavaikutuksia puhdistusprosessissa. Laskeutuksessa jätevedessä olevat vettä raskaammat kiintoainehiukkaset laskeutuvat painovoiman vaikutuksesta altaan pohjalle. Flotaatiossa pienet ilmakuplat nostavat kiintoainehiukkaset pinnalle, josta ne poistetaan pintakaapimilla. Suodatuksessa jäteveden kiintoaines pidättyy siivilöitymällä fysikaaliskemiallisten ja hydrodynaamisten tekijöiden vaikutukseta suodatinmateriaalin pinnalle. Kemiallisessapuhdistusprosessissa pyritään tietoisesti kemialliseen reaktioon puhdistuskemikaalin ja poistettavaksi aiotun lika-aineen välillä. Kemiallisia puhdistusmenetelmiä ovat mm. saostus, hapetus/pelkistysprosessi, desinfiointi, PH:n säätö ja neutralointi.
Biologinenpuhdistus voidaan määritellä prosessiksi, jossa mikrobit muuttaavt jäteveden sisältämät liuenneet ja hyvin hienojakoiset orgaaniset aineet suspendoituneeseen muotoon, jolloin ne voidaan poistaa vedestä laskeuttamalla tai flotaation avulla. Biologisiin prosesseihin kuuluu myös hiukkasten yhtyminen flokeiksi, jolloin ne on helpompi erottaa vedestä. Anaerobisilla jätevedenpuhdistusmenetelmillä jätevesi käsitellään hapettomissa olosuhteissa.
Joutsan jätevedenpuhdistamo
Joutsan jätevedenpuhdistamo on otettu käyttöön 16.1.2006. Se hoitaa Joutsan ja Leivonmäen jätevedet. Vesistä puhdistetaan kaikkea ylimääräistä, jota veteen on heitetty – ja hommaahan on runsaasti, sillä ihmiset heittelevät veteen lähes kaikkea, esim. pyyhkeitä, terveyssiteitä ruokaa, ja muita roskia, joita pidetään käytön jälkeen tarpeettomina. Puhdistamolle kertyy viikossa noin 600 litraa soraa, ym. kiinteää jätettä. Joten ajatelkaapas uudestaan ennen kuin heitätte karkkipussin järveen!
Kokeellinen osuus
Laitoksen esittelykierroksella tutkimme suurimmaksi osaksi puhdistamatonta vettä. Mitatessamme sen pH-arvoa, saimme sen arvoksi 6,12. Liukoista happea puolestaan löytyi 4,9.
Tutkimme myös puhdistettua vettä. Saimme selville, että se sisälsi 1,85 mg/litra fosfaattia, ja 1 mg/litra nitraattia.
Arviointia/Pohdintaa
Paikalla ollessamme kuljimme ryhminä, joissa sitten kiertelimme ympäri puhdistamoa. Paikanpäälle oli pystytetty erilaisia rasteja, kuten esimerkiksi teoriaosuus, laitoksen esittelykierros, veden pH arvojen tutkiminen, yms. Jokainen ryhmäläinen osallistui tehtäviin tasapuolisesti.
Vaikka
paikka hiukan tuoksahtikin, niin kokemus kyllä oli ihan kiva. Lika-altaiden reunalla seisoskelu oli tosin aika karmivaa.
Plussat:
+Sai tietoa
+ Unohtumaton kokemus
+ Kokeet mielenkiintoisia
Miinukset:
- Lemu
- Pitkät välit rastien välillä
|