|
|
Suomalainen reggae
Suomeen reggaen äänet kuuluivat ensimmäistä kertaa seitsemänkymmentäluvun alkupuolella Eric Claptonin tehtyä coverin Bob Marleyn klassikosta "I Shot The Sheriff". Reggae ei kuitenkaan vielä tuolloin saavuttanut oikeastaan minkäänlaista jalansijaa, mutta iskelmätähdet tekivät silloin tällöin reggaevetoisia levytyksiä, yleensä jonkinasteisia covereita. Oman lukunsa muodosti enemmän tai vähemmän pilkallinen huumorireggae, joka oli yleensä miltei ksenofobisesti toteutettua halpaa naurua vieraan kulttuurin kustannuksella tai sitten vain rennon rytmin siivittämää hulluttelua, jonka pilkan kärki kohdistui muuanne. Tästä huolimatta Suomessa on ollut jo kahdeksankymmentäluvulta asti myös vakavastiotettavia reggaeyhtyeitä, joille reggae on merkinnyt oletettavasti muutakin kuin pelkkää hassua rytmimusiikkia tai irvailua. Kahdeksankymmentäluvun puolelta hyviä esimerkkejä ovat mm. lahtelainen The Levitators sekä pietarsaarelainen Dreadline. On kuitenkin oikeutettua kysyä, miten kuvailla "varteenotettavaa" tai "oikeaa" reggaeta?
Ensinnäkin voisi sanoa, että Suomen reggaebändit ovat tehneet pääsääntöisesti musiikkia länsimaisen populaarimusiikkikulttuurin ehdoin (poikkeuksena The Levitators); musiikin teko ja julkaisu on ollut albumikeskeistä, sekä kappaleet ovat olleet yleensä kokonaan artistin omia taustaa myöten. Reggae taas on ollut alusta alkaen varsin singlekeskeistä, ja voisikin sanoa, että koko musiikki on yhtä loputonta lainausten ketjua; samoja rytmejä (riddim) kierrätetään artistilta artistille eri tuottajien lisätessä niihin välissä aina oman kosketuksensa. Suosituimpiin rytmeihin onkin satoja versioita, ja lisää tulee vielä tänäkin päivänä. Tätä sangen ainutlaatuista ilmiötä kutsutaan versiokulttuuriksi. Suomen pieneen reggaeskeneen se on iskenyt laajemmalti vasta vuosituhannen vaihteen jälkeen.
Aivan hiljattain julkaistiin viiden suomirytmin voimalla kulkeva kokoelma Ghettoblaster Sound Vol. 1, joka on ensimmäisiä levyjä laatuaan Suomessa. Voi tietysti kysyä, onko versiokulttuuria pakko tuoda väkisin ympäristöön johon se ei mitenkään sovi? Jamaikassa kyseinen ilmiö on toiminut, koska siellä ei mitenkään kattavia tekijänoikeuslakeja ole säädetty. Onhan sielläkin kappaleiden oikeuksista kiistelty, mutta ei mitenkään populaarimusiikkiin verrattavissa määrin. Jamaikalainen musiikkikulttuuri onkin epäilemättä Teoston pahin painajainen. Suomalaiset artistit, halutessaan käyttää jamaikalaisia rytmejä, ovat kiertäneet Teoston säännöksiä esimerkiksi muuttelemalla rytmejä hiukan sävelellesti ja sovituksellisesti, ja ilmoittamalla sävellystyön sitten omiin nimiinsä. Tuskinpa Jamaikalla tästä pahastutaan, mutta hieman arveluttavaa tällainen toiminta silti on. Kunnia sille kelle kunnia kuuluu, kuten sanotaan. Tässä tapauksessa on kuitenkin oikeutettua kohdistaa syyttävä sormi Teostoon, sillä edellämainittu keinottelu on otettu käyttöön vasta viimeisenä konstina.
Toinen reggaen keskeinen elementti, sound system -kulttuuri, on sekin vasta aivan viime vuosina nostanut todella päätään. Muutamia sound systemeitä on ollut Suomessa hajanaisesti tosin jo kahdeksankymmentäluvulta alkaen, mutta kuvaavasti vasta joulukuussa 2004 pidettiin Suomen ensimmäinen virallinen soundclash, soundien keskeinen kilpailutapahtuma. Sound system oli alunperin Jamaikalla eräänlainen tansseja järjestävä yritys, joka kiersi maata valtavien Hi-Fi-laitevuorten kera. 60-luvun livemusiikkikauden jälkeen kun painopiste siirtyi levyteollisuuteen, oli kansan yhteys musiikkiin juuri sound systemeissä. Sound systemiin, eli soundiin kuului yleensä yhdestä muutamaan selektoria (selector, meilläpäin DJ) ja kutakuinkin sama määrä DJ:tä (suom. mikkimies, MC). Soundit kilvoittelivat keskenään yleisöstä erikoisilla asetaattilevyillä (dubplate), jotka olivat kyseiselle Sound Systemille varta vasten äänitettyjä levytyksiä, joilla ylistettiin omaa soundia ja vastaavasti morkattiin kilpailevaa naapurisoundia. Suomessa on tällä hetkellä reilut kymmenen sound systemiä, jotka ainakin keikkailevat enemmän tai vähemmän aktiivisesti, ja soundclashit ovatkin vakiintuneet osaksi Suomen reggaetarjontaa. Vuoden 2004 Suomenmestaruusclashistä tuli perinne. Tämän ensimmäisen clashin voitti helsinkiläinen Komposti (selektorit Bommitommi & Enrico, mikkimies Paarma), jonka panos on ollut oleellinen Suomen reggaeskenen kasvojenkohotuksessa. Tämänvuotisen clashin voitti puolestaan turkulainen MPV, joka ei viime vuoden clashiin osallistunut vielä ollenkaan.
Erikseen voisi vielä nostaa esille reggaen alalajeista dubin, jolla silläkin on oma oleellinen asemansa Suomessa, joskin se on ymmärettävästi jäänyt lauletun musiikin varjoon. Dub on rytmikeskeistä musiikkia, jossa miksaaja on taiteilija. Rytmejä muokataan erilaisin efektein, ekvalisoinnein, ja yksinkertaisemminkin vain häivyttämällä ja tuomalla esiin eri raitoja. Periaatteellisesti - ja myöskin paradoksaalisesti - voidaan sanoa, että dub on instrumentaalista, yleensä oikein soittimin soitettua konemusiikkia. Suomen reggaebändeillä on ollut dub-vaikutteita ihan normaaleissa kappaleissa, mutta varsinaiset dub-raidat ovat olleet ainakin virallisilla julkaisuilla harvassa (jälleen poikkeuksena The Levitators, joka on kautta linjan ollut uskollinen reggaen perinteille). Suomalainen dub on syntynyt ensisijaisesti konemusiikin lähtökohdista, ja sillä onkin lähinnä underground-musiikin status. Kotikutoista dubia löytyy ympäri Suomen valtavasti, mutta julkaisut ovat harvassa. 2000-luku on tuonut tullessaan parannuksia tässäkin asiassa, mainitsemisen arvoisia ovat ainakin helsinkiläisen Lightmanin julkaisu Spring Time vuodelta 2004, sekä Vapaa Palestiina Recordsin kokoelmat "Peruslätkä" ja "Kukka". Perinneuskollista suomidubia on löydettävissä helposti myös Levitatorsin tämänvuotiselta julkaisulta Old Dogs Showcase. Suomalaista nykyreggaeta ja dubia löytää tällä hetkellä kattavimmin Semi Soundsin tämänvuotiselta kokoelmalta Goodness Gracious - Reggae From Finland.
Alla lista Suomessa populaarimusiikin piirissä levytettyjä reggaevaikutteisia kappaleita 70- ja 80-luvuilla, lähteenä suomirockin historiankirja "Jeejeejee" :
Kirka Babitzin: Taas nousen junaan (1974)
Mikko Alatalo: Saara (1975)
Reijo Karvonen: Elmon parempi reggae (1975)
Avaruuslintu: Kesä-reggae (1976)
Danny: Reggae-soul ja rock 'n roll (1976)
Donna: Muinainen kaunotar (1976)
Juha Laitila: Punatulkun reggae (1977)
Juice Leskinen: Erggae reggae (1977)
Kari Peitsamo: Pääoma (1977)
Markku Suominen: Reggae (1977)
Nolo & Rähjä: Raggahin reggae (1978)
Pelle Miljoona & 1980: Gabriel (1979)
Top Ranking Eric & Astronauts in Babylon: Rastajengi (1980)
U-Pete ja Papylonin pojat: Usa (1980)
Earl & His Nuclear Missile Drive Band: Huopikkaat reggae (1981)
Jomi Halla: Rastapipo (1981)
Anita Hirvonen: Rantaregee (1981)
Riki Sorsa: Reggae O.K. (1981)
Kokkolan Nuorisosoittokunta: Savitaipale reggae (1989)
|
Toimittaja(t): Matti Huuskonen
Luotu: 14.12.2005 11:09
Muokattu: 19.12.2005 23:01
|
