Sateisen kesän aurinkoinen loppu
Taas on aika aloittaa koulunkäynti. Loma on jälleen kerran vilistänyt silmiemme ohi kuin huomaamatta. Reilun kahden kuukauden akkujen lataamisaika tuntui lähinnä menevän harakoille, sillä voisi sanoa, että koko kesästä jäi mieliin vain sateiset aamut ja synkeät yöt. Toki hienojakin päiviä lomaan mahtui, mutta kaunis päivä silloin toinen tällöin ei mieltä juurikaan piristänyt.
Tuskin hirveän moni opiskelija on ehtinyt kesästä muutenkaan paljon nauttimaan, koska kesätyöt sekä syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen on varmasti vienyt kaiken mahdollisen ajan - varsinkin niillä, joilla koitos syyskuussa on edessä. Jos ensin on ollut kahdeksan tuntia töissä ja sen jälkeen alkanut lukea koulukirjoja, ei siinä paljon ole ehtinyt rannalla löhötä. Toivottavasti nuoret eivät kuitenkaan ole ajaneet itseään täysin loppuun töiden ja kirjoitusten takia, sillä loma on kuitenkin aina loma. Melkein kaksi ja puoli kuukautta on pitkä aika, jolloin tarkoitus on myös hetki hengähtää ja ottaa rennosti - ja aikaa jää myös lukemiseen ja työntekoon. Jokainen kuitenkin tietää, miten raskasta opiskelu on, ja tämän takia lomat on suunniteltu: jotta jaksaisimme taas syksyn tullen raataa päämääriemme eteen.
Sateisesta kesästä on kuitenkin ollut oma hyötynsä edellämainituille nuorille. Mikä olisikaan otollisempaa aikaa päntätä ja ahmia kirjoja kuin sateiset pitkät päivät? Eipä ole ainakaan tullut kiusausta lähteä rannalle ottamaan aurinkoa tai uimaan, viettämään kavereiden kanssa "laatuaikaa" ulkona oleillen, syömään jäätelöä tai paistattelemaan päivää nauttien vain ihanista kesäsäistä - niitähän kun ei kovin montaa ole ollutkaan.
Vaikka sateisista päivistä loman aikana on ollut varmasti monelle hyötyä juuri edellä mainittujen seikkojen vuoksi, varmasti moni jää kaipaamaan sitä lämpöä ja aurinkoa joka suomalaiseen kesään monen mielestä kuuluu. Monet kesälomamatkat menivät varmasti "pilalle" koko ajan vain sataessa, niin kuin varmasti monet muutkin ihmisten lukuisista suunnitelmista kesän varalle.
Olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että kesämme ovat kirottuja: suurimman osan ajasta kesäloman aikana vain sataa tai on muuten vain synkeä ilma, mutta heti kuin salamaniskusta kun koulut ovat alkamassa aurinko tulee esiin ja porottaa koko kesän edestä. Siinä sitä sitten pitäisi istua koulunpenkissä ja ahertaa ja puhertaa, ilman, että tulisi yhtään kiusausta lähteä niille jäätelöille, jotka oikean loman aikana jäivät syömättä.
Itsehillintää, toverit, itsehillintää! ;)
Rea ja Susku