Olin kaksi viikkoa tet- harjoittelussa Kausalan alakoulussa. Kahteen viikkoon mahtui paljon tekemistä ja uusien asioiden oppimista. Opettajat olivat mukavia, joten viihdyin siellä hyvin. Koulussa on melko paljon oppilaita joten vilskettä riitti välituntisin. Työaika oli normaalin koulupäivän mittainen 8.20- 14.20. Meitä tet- harjoittelussa olevia oppilaita oli yhteensä neljä, teimme myös yhteisiä tehtäviä ja tulimme hyvin toimeen.
Itse avustin 5a ja 5b luokissa. Tein kaikenlaisia askartelujuttuja, tarkistin sanakokeita, monistin kokeita ja muita monisteita. Välituntisin leikitimme eka- ja tokaluokkalaisia. Opetimme muutamille tervapadan säännöt ja leikimme sitä. Liikuntatunnit olivat hiihtomajalla suunnistuksen parissa, otin tulevilta suunnistajilta karttoja vastaan ja laitoin ne oikeisiin laatikkoihin.Tunneilla kiertelin ja katselin mitä kaikkea oppilaat tekevät ja autoin jos oli ongelmia. Eniten oli ongelmia matematiikan tunneilla ja sain auttaa oppilaita. Opin monistamaan kaksipuoleisia papereita. Saimme olla myös läsnä luokanavustaja Sarin läksiäiskahveilla, hän sai Kalevalan koruja, pienen viirin, jossa oli kunnan vaakuna ja koulun perinteiden mukaan mukin. Laskin liikuntasuorituksien keskiarvoja ja siinä tarvittiin matikantaitoja.
Työntekijöitä on 20-25 koulussa ja erilaisia ammatteja on mm. siivooja, keittäjä, opettaja ja talonmies. Hain alakoululle tet-harjoitteluun siksi, että minua kiinnosti millaista työ siellä voisi olla, ja tulavaisuuden ammattini voisi olla opettaja. Kahden viikon ajan näin millaista on olla alakoulussa työntekijänä. Mieleen heräsi sekä negatiivisia että positiivisia asioita, mutta jokaisessa ammatissahan on molemmat puolensa.
|
Toimittaja(t): Sanna Selonen
Luotu: 12.10.2008 11:45
Muokattu: 13.10.2008 14:04