|
|
Strasbourg eli Sinne ja takaisin
Keväällä 2009 Euroopan neuvosto järjesti eurooppalaisille nuorille kirjoituskilpailun 60-vuotisjuhlansa kunniaksi. Osallistuin kilpailuun, jonka aiheena oli kysymys ”Millaisia nuoria Eurooppa tarvitsee?”. Suomessa kilpailun organisoi Opetushallitus yhdessä Opetusministeriön, Lastensuojelun Keskusliiton, Äidinkielen opettajain liiton sekä Historian ja Yhteiskuntaopin opettajien liiton kanssa. Voitin Suomen aluekilpailun ja sain palkinnoksi 500 € ja kolmipäiväisen matkan Strasbourgiin Euroopan neuvoston 60-vuotisjuhlaan.
Odotettu palkintomatka Strasbourgiin alkoi keskiviikkona 29.9. Jo puoli kolmen aikaan aamuyöllä lähdimme ajelemaan hiljaista maantietä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Aamu oli kylmä, lämpötila lähenteli yhtä astetta. Sekä minulla että opettajallani oli takana huonosti nukuttu yö. Lentokoneemme kohti Frankfurtia lähti aikataulusta poiketen kahdeksan tienoilla. Olimme kiitoradan päässä auringon noustessa lämmittämään kylmänkalseaa Suomea, jonka koululaiset alkoivat vasta tehdä lähtöään kouluun.
Frankfurt ei ollut syksyä vielä nähnytkään. Tuntui, kuin olisimme palanneet Suomen kesään. Etsimme lentokentällä hetken oikeaa paikkaa, josta bussimme veisi meidät Strasbourgiin. Bussin viereen kerääntyi nuorisojoukko, joka koostui eri maiden esseekilpailun voittajista. Joukosta tunnistin ainakin moldovalaisen, itävaltalaisen ja andorralaisen kasvot, koska olin katsellut Internetin kautta voittajien kuvia ja lueskellut vähän heidän esseitään. Joukko oli jännittyneen vaitelias. Kaikki nuoret katselivat uteliaasti toisiaan. Varmasti monen voittajan päässä risteili arvausyrityksiä, mistä maasta kukin meistä oli. Kilpailu järjestettiin 19 maassa, ja nyt 17 maan voittajat olimme noutamassa palkintoamme. 
Kahden ja puolen uneliaan tunnin, lukuisien maissipeltojen ja värikkäiden talojen jälkeen saavuimme Hilton Hotellille, josta matkaamme liittyi ryhmänjohtajamme Isabelle Kusztyk. Hotellilta matkamme jatkui Euroopan neuvoston nuorisokeskukseen, jossa majoituimme. Kyseessä oli ensimmäinen Eurooppaan perustettu nuorisokeskus, jossa on muun muassa kokous- ja majoitustiloja.
Majoittauduttuamme aloimme luoda kansainvälisiä kontakteja muihin kuuteentoista voittajaan; tähän mennessä kukaan ei ollut vielä uskaltautunut esittelemään itseään tai jutustelemaan muutenkaan enempää muiden kuin mukaan ottamansa huoltajan kanssa. Yllättävän nopeasti esittäytymisestä tuli ketjureaktio, jolloin nimet, kasvot ja maat sekoittuivat mielessäni yhdeksi suureksi palapeliksi, jota yritin koota järkeväksi kokonaisuudeksi. Suomen kieli vaihtui siis englantiin ja niihin muutamiin taitamiini ranskankielisiin kohteliaisuuksiin, kuten kiitos ja ole hyvä.
Keskiviikkona varsinainen ohjelmamme oli osallistua uuden Euroopan neuvoston pääsihteerin Thorbjørn Jaglandin ensimmäiseen vastaanottotilaisuuteen, joka järjestettiin Pavillon Joséphinessa. Meidät toivotettiin tervetulleiksi ja myös kuvattiin uuden pääsihteerin kanssa. Pavillon Joséphinessa saimme hieman esimakua tulevasta torstai-illan vastaanotostamme ja samalla tutustuimme paremmin toisiin esseen kirjoittajiin. Vaikka meidän jokaisen aamu oli ollut aikainen, se ei estänyt meitä nuoria jäämästä keskustelemaan vielä hetkiseksi saavuttuamme takaisin nuorisokeskukseen.
Torstaina 1.10. runsas ohjelmamme vasta pääsi oikeuksiinsa. Ensimmäinen etappi oli Palais de l’Europe. Tapasimme Euroopan neuvoston viestintäjohtaja Seda Pumpyanskayan, joka raotti meille hiukan Euroopan neuvoston historian verhoa. Hän muistutti meidän rakentavan koko ajan tulevaisuuden Eurooppaa ja että 60 vuotta sitten monien unelmasta tuli totta. Pääsimme hänen kanssaan myös yhteiskuvaan. Pumpyanskayan tapaamisesta matkamme jatkui ministerikomiteaan. Euroopan ihmisoikeussopimuksen valvontaa varten perustettiin kolme erillistä valvojaa. Ensimmäinen näistä oli Euroopan ihmisoikeustoimikunta, viisi vuotta myöhemmin perustettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sekä Euroopan neuvoston ministerikomitea, joka koostuu jäsenvaltioiden ulkoministereistä tai heidän edustajistaan. 
Siirryimme talon retro-oranssiin huoneeseen. Vaikka huoneen väri oli hiukan shokeeraava, oli se kuitenkin ymmärrettävä, koska rakennus on valmistunut 70-luvulla. Tuossa retro-oranssissa huoneessa näimme Euroopan neuvoston 60-vuotisjuhlavideon, joka kätevästi kertasi Euroopan neuvoston vaiheet aina vuodesta 1949 nykypäivään saakka, sivuten niin Berliinin muurin kaatumista kuin uusien jäsenvaltioiden liittymistäkin. Tämän lisäksi näimme myös toisen videon, johon oli kerätty ikimuistoisia lauseita Euroopan henkilöiden parlamentaarisen yleiskokouksen puheista. 
Samaisessa valtavassa rakennuksessa eli Palais de l’Europessa sijaitsevassa Bleu nimisessä kahvilassa saimme pienen hengähdystauon kahvikupposen äärellä. Bleusta matkamme jatkui parlamentaarisen yleiskokouksen istuntoon. Sali oli vaikuttavan suuri. Jokaisen penkin selkänojalla oli kuulokkeet, joista saattoi kuunnella puheenvuorot kuudelle eri kielelle tulkattuina. Yritimme bongailla suomalaisia edustajia, kuten Sinikka Hurskaista tai Antti Kaikkosta, muttemme ikäväksemme nähneet heistä vilaustakaan. Sen sijaan näimme ja kuulimme Slovenian tasavallan presidentin Danilo Türkin puheen. Puheessaan hän kertoi, kuinka hieno saavutus Euroopan neuvosto on. Samalla hän kuitenkin myös muistutti, että jokaisella maalla on puutteensa ja tulevaisuus tuo lisää haasteita, jotka uhkaavat oikeuksiamme ja joihin Euroopan neuvoston tulee vastata.
Hienon lounaaksi tarjotun pasta-aterian jälkeen siirryimme ihmisoikeusrakennukseen, joka on ainutlaatuinen ja vertaansa vailla niin arkkitehtuurisesti kuin toiminnallisestikin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen apulaiskirjaaja Michael O’Boyle kertoi meille tuomioistuimesta ja vastaili kysymyksiimme. Meille selvisi muun muassa, että 98 % käsiteltävistä jutuista kansalainen on haastanut oman maansa oikeuteen ihmisoikeusloukkauksesta. Oikeudessa ei käytetä oikeuspalkkioita, joten asian tuominen oikeuteen on maksutonta ja näin mahdollista kaikille kansalaisille heidän varallisuuteensa katsomatta.
Mielenkiintoisen visiitin jälkeen kiertelimme oppaan johdolla Strasbourgissa. Tutustuimme henkeäsalpaavan kauniiseen Strasbourgin katedraaliin, joka on täynnä tuhansia pieniä yksityiskohtia ja sadoittain symboleihin ja esineisiin kätkeytyviä tarinoita. Katedraalin rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1176 ja saatiin päätökseen vuonna 1439. Kiertelimme vanhoilla kapeilla mukulakivikaduilla ja näimme keskiaikaisia, Reininmaalle tunnusomaisia mustavalkoisia puukehikollisia rakennuksia kauniissa Petite Francessa. Saimme kuulla lukemattomia tarinoita kaupungista, jonka hallitsijavaltio on vaihtunut peräti neljä kertaa Saksan ja Ranskan kiistellessä, kenelle kaupunki kuuluu.
Matkamme varsinainen huipennus oli torstai-iltana 1.10. järjestetty palkintoseremonia, jossa jokainen voittaja sai palkintodiplomin Palais de la musique et des Congréssa. Kiireinen aikataulumme ja liikenneruuhkat kutistivat lähes tunnin mittaiseksi suunnitellun virkistäytymishetkemme ennen varsinaista huipennusta 20 minuutiksi. Onneksemme tämä ei aiheuttanut loppuen lopuksi suurta hämminkiä ja kaikki saapuivat bussille kutakuinkin ajoissa ja muistivat ottaa kutsukorttinsa mukaan. Bussissa tunnelma oli vielä suhteellisen rento, vaikka pientä jännitystä olikin aistittavissa.
Juhlasali täyttyi äärimmilleen, ja Euroopan neuvoston 60-vuotisjuhlallisuudet julistettiin avatuiksi. Kuulimme muun muassa entisen Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin, Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Durão Barroson, Ruotsin eurooppaministeri Cecilia Malmströmin ja nykyisen Euroopan neuvoston pääsihteerin Thorbjørn Jaglandin puheet sekä Strasbourgin sinfoniaorkesterin, naiskuoron ja poikakuoron esittämänä osia Gustav Mahlerin sinfoniasta No.3. 
Esseen kirjoituskilpailun voittajien palkitseminen oli ohjelmassa kolmanneksi viimeisenä, joten mitä lähemmäs loppua ohjelma eteni, sitä jännittyneemmiksi me nuoret kävimme. Yhden kädet hikosivat, toisen kädet muuttuivat jääkylmiksi ja kolmas lopetti tavanomaisen höpötyksensä. Tuntui absurdilta istua hienossa salissa, edessään suuri lava, jolla oli tärkeitä ihmisiä, jotka koko maailma tunsi. Tilanne tuntui käsittämättömältä: kaikki lavalle pyydetyt suuret johtajat olivat korkeissa viroissa, he olivat koko Euroopan tietoisuudessa ja sitten olimme me nuoret, jotka olimme voittaneet oman maamme esseenkirjoituskilpailun ja päässeet mukaan suuren maailman menoon. Siinä vaiheessa viimeistään ymmärsin, kuinka hieno ja ainutlaatuinen kokemus koko palkintomatka oli.
Jännittyneinä haimme vuorollamme diplomimme. Oman palkintodiplomini ojensi José Manuel Durão Barroso. Oli hienoa seistä Euroopan johtajien kanssa samassa rivissä muiden nuorien kanssa. Koko juhlallisuuden kruunasi vuoden 2009 Euroviisuvoittaja norjalainen Alexander Rybak, joka esitti voittokappaleensa Fairytale. Virallisten juhlallisuuksien jälkeen, ennen kuin meidän täytyi rientää bussille, ehdin vielä tavata pikaisesti Suomen suurlähettilään Irma Ertmanin, mikä oli hieno hetki.
Palkintoseremonian jälkeen alkoi iltajuhla Palais Universitairessa. Vastaanotto muistutti paljon keskiviikkoiltaista, sillä eroavaisuudella, että paikalla olevat ihmiset olivat olleet myös illan juhlallisuuksissa. Onnistuin pyytämään erään toisen esseekilpailun voittajan kanssa Alexander Rybakilta nimikirjoituksenkin. Sittemmin siirryimme päivän hektisestä aikataulusta väsyneinä takaisin nuorisokeskukseen. Osa meistä jäi kuitenkin vielä jutustelemaan seuraavan aamun aikaisesta lähdöstä huolimatta.
Edellisiltaisesta valvomisesta huolimatta pääsimme lähtemään kohti Darmstadia aamulla noin kello 7. Perjantaiaamuna meidän tuli selvitä keskenämme seuraavaan mielenkiintoiseen etappiimme ESA:n kansainvälisesti tunnettuun European Space Agencyyn. Ranskalainen ryhmänjohtajamme jäi Strasbourgiin meidän matkamme jatkuessa Darmstadiin ja sieltä lentokentälle.
Euroopan avaruusjärjestö on perustettu vuonna 1973, sen pääpaikka on Pariisissa. Euroopan avaruusjärjestöön kuuluu 17 eurooppalaista jäsenmaata. Tällä hetkellä järjestöllä on meneillään 12 projektia. Saimme myös selville, kuinka paljon maksaisi ostaa oma pieni raketti ja kuinka käsittämättömän nopeasti satelliitit kulkevat. Näimme myös osan ulos sijoitetusta XMM-Newton satelliitista.
Tutustuttuamme Euroopan avaruusjärjestöön pakkauduimme jälleen linja-autoon, joka käänsi keulansa kohti lentokenttää. Juuri kun olimme oppineet hiukan paremmin tuntemaan toisemme, täytyikin jo sanoa hyvästit. Onneksemme elämme 2000-lukua, sähköpostien ja muiden tekniikan ihmeiden aikaa, joten yhteydenpito tulevaisuudessa ei ole sula mahdottomuus. Lentokonettamme saimmekin sitten odotella useamman tunnin. Tuntui, kuin olisimme olleet Strasbourgissa ainakin viisi päivää kolmen sijaan; niin paljon meillä oli ollut ohjelmaa, nähtävää ja koettavaa.
Suurta kulttuurishokkia en kokenut, vaikka siihen olinkin vähän varautunut. Aluksi oli hyvin hämmentävää, kun täysin vieraat ihmiset toivottelivat hyvää ruokahalua syödessämme nuorisokeskuksessa. Mitä näistä kolmesta päivästä jäi käteen? Positiivisesti päivittynyt ja lisävärejä saanut kuva eurooppalaisista nuorista, paljon hyviä muistoja ja kokemuksia, uusia kavereita, innostus ja arvostus kieltenopiskelua kohtaan, huikea määrä uutta tietoa, rikottuja ennakkoluuloja, uusia näkökulmia ja satoja valokuvia.
|
Toimittaja(t): Tiia Riihiluoma
Luotu: 3.1.2010 16:25
Muokattu: 6.1.2010 22:33
|
