Kalevi ja Oskari ovat veljeksiä Lähteen heimossa. Veljeksistä Kalevi on laiduntamassa lampaitaan ja Oskari meloa painaa paatillaan virtaa takaisin ylös oltuaan antoisalla kalareissullaan, saaliina on läjäpäin lohta ja särkiä.
Kalevi ottaa veljensä vastaan rannalla ja lähtevät yhdessä onnesta pyöreinä viemään saalista äidilleen, joka on kylän pää iso isän kuoltua juuri hiljattain. Emäntä itkeä pillitti vielä nuotion ääressä ja Oskari tuli sitten siihen viereen huumori miehenä heitti, että:
-Kyllä se pappan haju sieltä kiven kolosta vielä pitkän aikaa pihalle tuppaa, että voit käydä sitä haistelemassa!
-Tuki suus ja kiipee paikkaan tota talos kattoo! Eukko tokaisi takaisin.
Muorille oli tehty kaikenlaisia koruja ja niitä oli tullut joka puolelta heimolaisilta.
Samat askareet toistuvat joka päivä ja heimon elämä ei voisi olla kylläisempää. Välillä heimon vanhimmat käyvät hieromassa kauppoja toisten heimolasten kanssa ja tuovat mukaan mitä ihmeellisempiä esineitä ja kovemmasta materiaalista valmistettu mitä ennen.
-Ne vuaren veljekset on taas käyny vähä muilla asioilla, kun kaupustelemasa tua kojuilla, tokaisi muuan kauppamies joka palasi matkaltaan.
-Ne käy ny taas vaa koittamsa niitä uusia kirveitään, ku niillä sellasia kai ny on. Ei ne sen kummosempia oo, kun noi meijänkä, sanoi Kalevi, vanhempi veljeksistä.
-Jooo… mut jotain niille tarttis tehä, mesosi Oskari perään.
Kalevi ja Oskari oli kaskeamassa metsää parin muun pojan kanssa, kun eukko juoksi mäkeä ylös ja huusi:
-Kalevi! Ne veljekset kävi taas ja ne vei sen sun naaraas!
Se oli se naaras mitä Kalevi oli jo katsellut jonkin aikaa ja josta se niin kovin välitti. Siitähän Kalevi tuohtui ja päätti, että se haettaisiin takaisin. Kaski kylvettiin äkkiä ja ruvettiin miettimään, että mistä saadaan sotakirveet, kun kerran sotajalalle on ruvettu.
-Mee ottaan pappas haurasta kivi ja lohkase siitä ittelles ja veljelles terä, sanoi eukko. Haju oli pistävä, kun he saapuivat mäelle.
-Täsä kivesä sitä voimaa on, Oskari sanoi ja otti kasasta raskaimman hiidenkiven minkä löysi.
-Totta puhut veliseni, tokaisi Kalevi.
Parinkymmen miehen joukko hiipi vuaren veljeksien heimon mäen harjalle
ja tiiraili mitä heimossa tapahtuu. Jotain isoja puukkoja niilä näytti olevan
oikein kauheasti mitä heillä ei ollut. Mutta se ei Kalevin mieltä muuttanut ja hän nousi ylös otti kivikirveensä ja lähti viilettämään rinnettä alas. Muut seurasivat heti perässä. Tappelu oli vallan kauhea! Vuorilaisten pronssikirveet löivät Oskarin ja Kalevin kivikirveet ja kaikki kolme ketkä selvisivät, Oskari ja pari naapurin poikaa, juoksivat niin paljon pakoon kuin kintuistansa pääsivät.
Muutaman päivän kuluttua, kun he saapuivat kotiin niin Oskari heitti katkenneen kirveen maahan.
-Näille tarttee tehä jotain, se sanoi ja painui pellolle.
|
Toimittaja(t): Antti Eskola
Muokattu: 12.2.2003 09:55
