Hei!
Pitkän ja melko runsaslumisen talven jälkeen kevään tulo on ollut varsin odotettua. Vaikka maa on vielä osin jäässä,
alkavat silmut puissa jo pikkuhiljaa pullistua kasvua enteillen. Vaikka kirjoitan tätä sateen ropistessa ikkunalautaan, on lupaus
kesän lähestymisestä jo ilmassa. Koulupäiviä on jäljellä enää parisen kymmentä, mutta silti ei vielä voi jäädä laakereilleen makaamaan. Työ jatkuu viimeiselle viikolle saakka. Kuukausikalenterimme on täynnä tapahtumaa. Tämä ennakoi varsin vilkasta toukokuuta, johon vielä tarvitsemme voimia.
Varma kevään merkki koulutyössä on erityisopettajien pitämät sanelut ja muut kartoitukset. Oppilaiden lukemisen-, kirjoittamisen- ja matematiikan taitojen kehittymistä seurataan lukuvuosittaisilla kartoituksilla. Ne toimivat opettajien apuvälineinä oppilaiden koulunkäynnin tuen suunnittelussa tarkoituksenmukaisella tavalla. Kartoituksien tuloksista tiedotetaan koteihin niissä tilanteissa, kun ne antavat aihetta lapsen tuen muutoksille tai herättävät huolta. Mikäli haluatte tietää oman lapsenne suoriutumisesta näissä kartoituksissa, voitte olla yhteydessä lapsenne luokanopettajaan. Kartoitusten tulokset eivät vaikuta lapsen arviointiin.
Koulujen sisäilma on puhututtanut varsin laajasti mediassa viime aikoina. Koulussamme on myös tämän asian tiimoilta tehty töitä viime vuosien aikana. Tämän kevään aikana on molemmissa toimipisteissämme tarkastettu ilman riittävyyttä ja säädetty hapen määrää. Kaikki arvot ovat säännöksien mukaisia. Muutamassa luokassa on myös tarkkailtu ilmankosteutta sekä lämpötilaa. Etenkin pakkaskaudella ilmankosteus jäi melko matalaksi ja sitä seurataan edelleen.
Ensi vuoden suunnittelu on jo kovasti työn alla. Niin kuin joka vuosi, osalla luokista tapahtuu muutoksia. Asuntilan toimipisteestä siirtyy yksi nykyinen kakkosluokka aloittamaan kolmannen Veittijärvellä. Osalla luokista taas saattaa vaihtua luokanopettaja. Luokkakohtaisista asioista tiedotamme heti, kun asiat varmistuvat. Koulussamme aloittaa ensi syksynä viisi ensimmäistä luokkaa, jotka tietysti toivotamme lämpimästi tervetulleiksi aloittamaan koulupolkua.
Kevätjuhlaa vietämme tänä vuonna koko koulun voimin Veittijärven toimipisteemme pihassa lauantaina 1.6. klo 9 alkaen. Tervetuloa yhteiseen juhlaan!
Aurinkoisia kevätpäiviä jokaiseen kotiin,
Päivi Anttila
|
OAJ ja Vanhempainliitto kannustavat aikuisia avoimeen, aktiiviseen ja rankentavaan vuoropuheluun lasten ja nuorten kouluhyvinvoinnin edistämiseksi. Elokuussa 2010 yhteisesti julkaisemassaan kannanotossa Koti ja koulu yhdessä - koko kylä kasvattaa järjestöt tarjoavat opettajille, vanhemmille ja kaikille lasten arjessa toimiville tahoille tukea yhteistyötä ohjaavien pelisääntöjen laatimiseen. Tavoitteena on nostaa lapsen oikeudet terveelliseen ja turvalliseen arkeen etusijalle.
Kodeille
Kuunnelkaa lasta ja olkaa kiinnostuneita hänen koulupäivästään. Kysykää, miten koulussa on mennyt.
Muistakaa silti, että lapsi kertoo tapahtumista omasta näkökulmastaan.
Opettakaa lasta ymmärtämään kouluun liittyvät vastuut.
Olkaa lähettämässä ekaluokkalaista kouluun ja vastaanottamassa kotiin. Jos töistä on mahdollista pitää taukoa tai tehdä lyhyempää päivää, sen aika on nyt.
Osallistukaa vanhempainiltoihin ja varatkaa aikaa vanhempainvartteihin.
Tutustukaa lapsen koulukavereiden vanhempiin ja osallistukaa vanhempaintoimintaan.
Vanhempainyhdistyksessä oppii tuntemaan laajemmin koulun vanhempia ja koulun asioita.
Rauhoittakaa iltoja kiireettömään yhdessä oloon. Perheen yhteisistä ruoka-ajoista ei pitäisi tinkiä.
Olkaa yhteydessä kouluun, myös hyvissä asioissa. Muistetaan, että opettajalla on luokassa monta lasta.
Koko kylälle
Puututaan lasten ongelmakäytökseen.
Tuetaan lasten virikkeellistä vapaa-aikaa ja harrastusmahdollisuuksia.
Keskustellaan lasten yhteisistä kotiintuloajoista ja pyritään löytämään sellaiset.
Tuetaan heikoimmassa asemassa olevia lapsia.
Annetaan työnantajina vanhemmille aikaa käydä vanhempainvarteissa ja vanhempainilloissa , mikäli ne osuvat työaikaan.
Kuullaan lapsia heitä koskettavissa asioissa.
Kannetaan vastuumme aikuisina - lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
|