Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Viikinc >

Viikinc

YLLÄPITOON >>    

Aukkotehtävä

 

TextSyyslukukauden alku

Nyt on aika alkaa suomen opiskelut.
www.peda.net lihava


 

Ilmoitukset

 

Flippatklassrum

Keltavuokko
Aloitetaan linnun laululla.
 

Yle Uutiset | Luonto | Tuoreimmat uutiset

Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Metsähallituksessa ollaan yllättyneitä Pelkosenniemen Pyhätunturilla olevan luontokeskus Naavan suuresta suosiosta. Naava on toiminut vasta vuoden, mutta taloon odotetaan jo sadattatuhannetta asiakasta. Suunnittelija Reeta Nyman sanoo, että kaikki ennakko-odotukset on jopa reippaasti ylitetty.
Helsingin merenrannoille huuhtoutuu ihmisten jättämien jätteiden lisäksi runsaasti rakennustyömaiden roskia. Pihlajasaaren rannasta löytyi esimerkiksi yli 500 räjähdelangan pätkää. Suomen rannat ovatkin Itämeren roskaisimmat.
Palstaviljely on mielen ja kehon jumppaa. Viljelijälle oma vuokraviljelmä on paratiisi, jossa voi nauttia myös laiskottelusta.
Metsänomistajat suosivat nykyisin pelkästään kuusta, koska hirvien pelätään napsivan männyntaimet suihinsa. Pitkään jatkunut suuntaus herättää jo kysymyksiä mäntytukin saatavuudesta.
 

Tervetuloa Viikinc sivuille

Tervetuloa Viikinc-sivuille

www.peda.net

lihavointi

dsfasdfasfasfasdf
 

Tiedotteita

 

Yle Uutiset | Tiede | Tuoreimmat uutiset

Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Uuden menetelmän avulla on mahdollista tehdä jopa jalkapallokentän kokoinen linssi, sanoo suihketta kehittänyt insinööri.
Mitä suurempi stressi, sitä vähemmän puoleensavetävät kasvot. Näin karun havainnon teki akatemiatutkija Markus J. Rantalan tutkimusryhmä mitatessaan naisten stressihormonitasoja ja kasvojen puoleensavetävyyttä.
Pitkillä avaruuslennoilla olisi käyttöä laitteelle, jolla pystyisi valmistamaan ruokaa helposti ja nopeasti. Prototyyppiä suunnitellaan parhaillaan.
Tieteen popularisointi ei ole enää tutkijoille samanlainen kirosana kuin takavuosina. Turkuun rantautuu keskieurooppalainen tapa kertoa tieteen saavutuksista yleisöystävällisesti ja liukuhihnalta.
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Internetissä on kymmenittäin pomminteko-ohjeita sisältäviä sivustoja. Kemian opettaja muistuttaa, että internet on täynnä myös hyödyllistä tietoa räjäytyksistä ja kemiallisista reaktioista. Kemian tunneilla saadaan aito kokemus siitä, että pienessäkin pommissa on jytyä.
Vanha sanonta harjoittelun ja etevyyden yhteydestä näyttää olevan kaukana totuudesta ainakin shakissa ja musiikissa. Pääosaan nousevat taustatekijät.
Kiinalaistutkimus yrittää löytää yhden yhteisen tekijän superälykkäiden geeneistä. Suurin osa tiedeyhteisöstä on sitä mieltä, ettei yksittäistä tekijää ole olemassakaan. Jotkut kysyvät, onko perimmäisenä tavoitteena rodunjalostus.
Noin nelisenttinen olento on nykyisten rapujen ja hämähäkkien kaukainen esi-isä.
 

Ifyllnadsuppgift