Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Jokikunnan koulu

YLLÄPITOON >>    
 

Tietoa koulustamme

Koulumme on kolmeopettajainen kyläkoulu. Oppilasmäärä on lukuvuonna 2012-2013 60 oppilasta.

Lukuvuoden 2012-2013 pääteemoiksi olemme valinneet mediakasvatuksen, hyvän perusopetuksen ja salaisen puutarhamme hyödyntämisen.

Mediakasvatus näkyy koulussamme kaikessa: teemme videoita, kuunnelmia, tulkitsemme mediatekstejä, käymme verkkokeskusteluja ja ylläpidämme yhdessä mm. tätä internetsivua. Lisäksi 3.-6. luokkalaiset osallistuvat eTwinning-projektiin nimeltään "The Postcard project". Projektissa hyödynnetään tieto- ja viestintätekniikkaa.

Muutamia tärkeitä teemoja nostamme ajoittain voimakkaammin esille. Liikenneturvallisuusviikkoa vietämme syyskuussa. Joka kuukauden viimeinen torstai vietämme ilmaisun aamua. Tarjoamme oppilaille näin mahdollisuuden esittää esimerkiksi itse tekemiään näytelmiä koko koululle.

Käytämme aktiivisesti tietotekniikkaa opiskelujemme apuvälineenä. Pyrimme saavuttamaan hyvän tietokoneen käyttötaidon kouluvuosien kuluessa. Tietokoneen käyttäminen ei kuitenkaan ole itsetarkoitus vaan tietokonetta käytetään monipuolisesti oppimisessa, mikäli se antaa lisäarvoa oppimiseen. Tällä hetkellä sivumme toimivat tiedotuskanavana, arviointikanavana ja keskustelun apuvälineenä. Sivuilla on myös oppilaiden opiskelun tuotoksia ja projekteja. Sivustoja käytetään myös tiedon prosessoinnin välineenä keskustelujen ja pohdintojen avulla. Sivustomme ovat suojatut. Ne on tarkoitettu oppilaiden vanhemmille ja oppilaille ja niitä pääsee lukemaan vain salasanan avulla. (Salasanan saat koululta.)

Koulumme on profiloitunut mediakasvatukseen. Koulumme mediakasvatusprojekteja ovat olleet Silmät auki - Maailma on edessäsi -projekti, osana Opetushallituksen Lumipalloprojektia. Olemme olleet myös yhtenä Opetushallituksen pilottikouluna mediakasvatuksen kehittäjinä Media ja me hankkeessa Lööpistä luettua - Tutkimuksella tutuksi -projektillamme.
 

Koulun historiaa sanoin ja kuvin

Koulun historiaa sanoin ja kuvin
Järjestyksessä toinen koulu rakennettiin Jokikunnalle vuonna 1920. Kuva on linkki. Klikkaa kuvaa niin pääset katsomaan historiallisia kuvia.
 

Ilmoitukset

RSS
 

Kalenteri

<<Toukokuu>> <<2013>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
18 1 2 3 4 5
19 6 7 8 9 10 11 12
20 14 15 16 17 18 19
21 20 21 22 23 24 25 26
22 27 28 29 30 31
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki
Tilaa: ICAL Lataa: ICAL
 

Koulun Uutisia

RSS
 

Jokikunnan koulu on KiVa -koulu

Jokikunnan koulu on KiVa -koulu
Klikkaamalla kuvaa pääset KiVa -koulun sivuille.
 

Maalaismaisemaa

Maalaismaisemaa
Koululta avautuu kaunis maisema golfkentän viheriöille.
© kuva: Taina Ek
 

Twitter / Jokikunnankoulu

 
 

Salainen puutarha

Salainen puutarha
Kukkaloistoa koulun puutarhassa. Klikkaamalla kuvaa pääset Salaisen puutarhan sivuille.
 

Koulukyyti

Koulukyyti
Suuri osa koulumme oppilaista kulkee koulumatkansa taksilla.
© kuva: Taina Ek
 

Koulun sivuja ylläpitävät opettajat

Voit kysyä, kommentoida ja antaa palautetta sivustosta.