VEP-blogit

Erityisopetusta koskeva perusopetuslain muutosesitys on parhaillaan lausuntokierroksella. Voimaan muutokset voivat tulla syksyllä 2010.
Esityksen keskeinen idea on integroida erityisopetusta tarvitsevat oppilaat yleisopetuksen ryhmiin.
Lähikouluperiaate nousee esityksessä keskeiseksi. Erityisluokkien ja -koulujen määrä vähenisi ja muutos kuormittaisi entisestään luokan- ja aineenopettajia.
Tarkoituksena on keskittyä ongelmien ennaltaehkäisyyn esi- ja alkuopetuksen varhaisen tuen kautta. Tukea tarvitsevat oppilaat opiskelisivat pääsääntöisesti yleisopetuksen ryhmissä. Tukea annettaisiin tukiopetuksen ja pienempien opetusryhmien kautta. Erityisopetukseen siirtoja ei siis tehtäisi esi- ja alkuopetuksen aikana.
Ajatus on kaunis paperilla, mutta onko sen esittäjillä käsitystä tämän päivän koulusta?

Käytännön erityisopetustyötä tekevänä olen erityisesti huolestunut koulupolkuaan aloittavista oppilaista, joilla tiedetään olevan erityisen tuen tarvetta. Erityisluokkaan pääsy jo koulupolun alkuvaiheessa ja lukemisen ja matematiikan perustaitojen hankkiminen pienessä ryhmässä on taannut heille mahdollisuuden siirtyä opiskelemaan suurempaan yleisopetuksen ryhmään.
Nyt monen erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kohtaloksi lakiesityksen perusteella jää ajelehtia yleisopetuksen ryhmässä vailla tarvittavaa tukea ja onnistumisen kokemuksia, mikä on omiaan murentamaan lapsen itsetuntoa ja käsitystä itsestä oppijana silloin, kun pohja koko koulunkäynnille luodaan.

Käsittääkseni yhtenä lähtökohtana muutosesitykselle on ollut jatkuvasti kasvava erityisopetukseen siirrettyjen oppilaiden määrä. Syksyllä 2007 peruskoululaisista 46 000 eli kahdeksan prosenttia oli erityisopetuksessa. Heistä noin puolet sai opetusta yleisopetuksen ryhmissä. Tätä kasvua on voimakkaasti tukenut valtionosuusjärjestelmä, jossa erityisopetukseen siirretystä oppilaasta on kunta saanut korotettua valtionapua.
Väitän, että erityisopetukseen siirrettyjen oppilaiden määrää saataisiin huomattavasti pienemmäksi, jos esim. erityisopetuksesta takaisin yleisopetukseen siirtyneiden oppilaiden erityisopetuspäätöksiä purettaisiin. Nyt niitä on jäänyt voimaan "varmuuden vuoksi", kun ne ovat tuottaneet kunnalle korotettua valtionapua ja koululle lisää tuntiresurssia. Samoin joissakin kunnissa erityisopetuspäätöksiä on tehty liian löysin perustein valtionavun toivossa.

Erityisopetuspäätösten määräaikaisuus onkin lakiesityksen parasta antia. Päätös koululaisen erityisestä tuesta olisi vastedes määräaikainen ja tehtäisiin enintään kahdeksi vuodeksi. Pidempää ja laajempaa tukea tarvitseville tehtäisiin päätös erityisopetuksesta samoin kuin nytkin, mutta päätöksessä määrättäisiin nykyistä tarkemmin opetuksen järjestämispaikasta ja tukipalveluista kuten avustajista.

Kysynkin, kuten erityisopettaja Kari Kinnunen (opettaja 7/2009), että mistä tässä taloudellisessa tilanteessa saataisiin rahat pienten ryhmien perustamiseen tai uudistuksen vaatimaan opettajien täydennyskoulutukseen, kun varoja ei ole tähänkään mennessä löytynyt?
Lakiesityksessä vakuutetaan uudistusten hoituvan "ilman merkittäviä kustannusvaikutuksia". Tähän on vaikea uskoa. Haluaisinkin nähdä kunnan, joka pystyy nyt satsaamaan tähän uudistukseen rahaa.

- erityisluokanopettaja Seppo Mikkonen

Erityisopetukseen on tullut runsaasti uusia käsitteitä, joiden käytännön merkitys jää usein hämäräksi eli ne eivät riittävästi konkretisoidu.

Puhutaan terveyden edistämisestä, varhaisesta puuttumisesta, varhaisesta tukemisesta, varhaisesta mukaantulosta, ennaltaehkäisevästä työstä, syrjäytymisen ehkäisystä jne.

Näillä käsitteillä tehdään paljon verkostotyötä ja moniammatillista ja poikkihallinnollista yhteistyötä, joka on usein määrittelemätöntä. Tuolloin työtä on vaikeaa mitata ja sen vuoksi myös vaikeaa johtaa ja toteuttaa.

Perinteisesti varhaisen tuen työ sisältää monta ulottuvuutta, riippuen siitä, kuka milloinkin on sitä määrittelemässä; kasvatustieteilijä, terveystieteilijä vai lastensuojelun asiantuntija.

Varhaisen tuen määrittely on palvelujen ja hallintokuntien rajat ylittävä ajankohtainen ilmiö. Varhaista tukea palveluna on vaikea kuvata. Perinteisesti se on ollut ”tavallisen työn” ja ”erityisen työn ” välimaastossa. Varhainen tuki on hyvin usein osa peruspalvelua.

Erityisopetuksessa on myös tulevaisuudessa painotettava varhaista tukea

Opetusministeriön erityisopetuksen stragia ohjausryhmän muistiossa korostetaan, että esi- ja perusopetuksessa tulisi nykyistä vahvemmin korostaa varhaista tukea ja ennalta ehkäisevää toimintaa.

Ensisijainen tukimuoto ennen päätöstä siirtää oppilas erityisopetukseen olisi varhainen tehostettu tuki. Tehostetun tuen järjestelyt olisivat joustavia, ja oppilaalle tarjottaisiin tukiopetusta, osa-aikaista erityisopetusta sekä oppilashuollon tukea.

Oppilasta koskeva erityisopetuspäätös tehtäisiin jatkossa pääosin määräaikaisesti, ja siinä tulisi päättää nykyistä laajemmin ja velvoittavammin opetuksen järjestämispaikasta, opetukseen tarvittavista resursseista kuten avustaja- tai muista oppilashuoltopalveluista, riittävän pienestä ryhmäkoosta sekä tarvittaessa oppimäärän yksilöllistämisestä.

Yliopistojen tulisi ohjausryhmän mukaan tarkistaa opettajakoulutuksensa rakenteita ja sisältöjä niin, että opiskelijat voivat perehtyä monipuolisesti ja harjaantua käytännössä opetuksen eriyttämiseen ja erityiskasvatukseen. Erityiskasvatuksen perusteemojen tulee sisältyä myös kaikkien opettajankouluttajana toimivien täydennyskoulutukseen. Erityisopettajakoulutuksen vuotuisen sisäänoton tulisi olla vähintään 500 opiskelijaa ja erityislastentarhanopettajakoulutuksen vähintään 100 opiskelijaa.

Varhaiskasvatuksen siirtämistä hallinnollisesti osaksi opetustoimea tulisi ohjausryhmän mukaan selvittää. Tämä mahdollistaisi erityistä tukea tarvitsevan lapsen saumattoman ja turvallisen etenemisen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja edelleen perusopetukseen.

Ohjausryhmä toteaa, että yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa suoritettavaa monitieteistä tehostetun tuen ja erityisopetuksen pedagogisen vaikuttavuuden tutkimusta tulee vahvistaa. Valtion opetushallinnon tulee selvittää tehostetun tuen ja erityisopetuksen tilaa ja kehittämistarpeita säännöllisesti viiden vuoden välein tehtävillä analyyseillä.

Ohjausryhmä ehdottaa tarvittavien lainsäädäntö- ja opetussuunnitelmamuutosten tekemistä siten, että ne voidaan ottaa kunnissa ja kouluissa käyttöön syksyllä 2009. Ehdotettujen muutosten toteuttamisen tukemiseen tulisi suunnata valtion yleissivistävän koulutuksen opetushenkilöstön täydennyskoulutusmäärärahoja noin 1 milj. euroa/vuosi seuraavan viiden vuoden ajan.

Ohjausryhmä jätti Erityisopetuksen strategia -muistionsa 5.11.2007

Voisiko varhaisesta puuttumisesta olla jotain haittaa?

Ainakin mieleeni tulee leimautuminen. Pitää aina muistaa, että lapset kypsyvät ja oppivat taitoja hyvinkin eri tahtiin. Kypsymiselle tulee antaa tilaa.
Tukea tuleekin suunnata pääasiallisesti siten, että se mahdollistaa lapsen edistymisen yhdessä muiden lasten kanssa.
Kouluissa ensimmäinen askel tähän suuntaan on yleisopetuksen opetusryhmien selkeä pienentäminen, kuten muistiossakin ehdotetaan.

Muistiossa ehdotetaan myös, että erityisopetukseen siirroista tulee tehdä määräaikaisia. Se on mielestäni oikeansuuntainen toimenpide. Näin lapsen kehittymistä ja edistymistä arvioidaan säännöllisin väliajoin.

- erityisluokanopettaja Seppo Mikkonen

Moniammatillista yhteistyötä tehdään hyvin monenlaisissa toimintaympäristöissä.

Mitä käsite tarkoittaa?

Kirjallisuuden mukaan moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan "kahden tai useamman henkilön, ryhmän tai organisaation välistä toimintaa ja vuorovaikutusta, jolla pyritään yhteiseen tulokseen ja päämäärään.
Yhteistyötä tekeviltä edellytetään vastuunottoa, selkeää käsitystä omasta tehtävästä ja toisen asiantuntemuksen kunnioittamista.
Lisäksi edellytetään kuuntelutaitoja, ilmaisu- ja perustelutaitoja ja kokonaisuuksien ymmärrystä".

Lyhytkin kuvaus sisältää paljon taitoja ja ominaisuuksia, joita moniammatillista yhteistyötä tekevällä tulisi olla.

Onko meillä kaikilla todella nämä taidot?

Työpaikkojen sisällä ja myös eri työpaikkojen välillä on verkostoja, joita hyödynnetään työryhmiä muodostettaessa. Työryhmät voivat olla koostumukseltaan ja toiminnaltaan monenlaisia.
John Ovretveit puhuu hyvin toimivasta työryhmistä käsitteellä tiimi. Hänen mukaansa sana ’tiimi’ kuvaa hyvin toimivan työryhmän keskeisiä periaatteita; yhteen hiileen puhaltamista - yhteisen päämäärän tavoittamiseksi. Tiimissä työskentelevillä jäsenillä on toisiaan täydentäviä taitoja ja jäsenet ovat yhdessä saavuttaakseen päämäärän, jota he eivät voisi saavuttaa yksin.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ympärillä toimivan moniammatillisen yhteistyön tavoitteena on saada selvitetyksi ja yhteen sovitetuksi mahdollisimman hyvin ja nopeasti lapsen erityistarpeet ja käytettävissä olevat tiedot, taidot ja voimavarat asian auttamiseksi.
Tämä onnistuu parhaiten toimivan moniammatillisen työryhmätyöskentelyn avulla.
Koulussa tämä moniammatillinen toiminta kulminoituu koulun toimintakulttuurissa. Ratkaisevasti toimintakulttuurin muotoutumiseen ja sen toiminnan onnistumiseen vaikuttaa koulussa työyhteisön johtajan eli rehtorin toiminta.

Oppimisvaikeuksista kärsivien lasten oireet voivat olla hyvin monenlaisia ja kuntoutuksen tarve riippuu tietysti oireiden esiintymisestä ja laadusta. Auttamistavat jakautuvatkin eri ammattikuntien alueille, ja ovat monenlaisia. Kuntoutus voi olla lääkinnällistä, sosiaalista ja pedagogista ja kuntoutusprosessiin osallistuvat monet eri organisaatiot. Kaikilla eri hallintokunnilla on omat tärkeät osa-alueensa kuntoutusprosessissa, mutta kokonaisuuden toimimisen kannalta yhteistyö on välttämätöntä. Siksi tiedonkulku eri työntekijöiden välillä on tärkeää. Yhteistyön tulisikin olla välitöntä ja suoraa. Lausuntojen ja kopioiden lähettämisen lisäksi tulee järjestää yhteisneuvotteluja asiaan kuuluvien viranomaisten ja vanhempien kesken.
Ehkä parhaiten tämä toteutuu HOJKS-palavereissa.

Tärkeää on hyvän tukiverkoston saaminen lapsen ympärille; tuen saanti eri puolilta ja kuntoutuksen kokonaisvaltaisuus. Kuntoutuksen tulee myös olla jatkuvaa ja suunnitelmallista. On välttämätöntä, että kaikki lapsen kanssa toimivat tahot otetaan mukaan yhteistyöhön ja että kaikille taataan riittävät tiedot lasta koskevista vaikeuksista. Parhaiten tarpeellinen tieto lapsesta, hänen vaikeuksistaan ja ongelmistaan välittyy yhteisneuvottelun avulla. Ensiarvoisen tärkeää on, että päivähoidossa ja koulussa järjestetään yhteisiä suunnittelukokouksia määrävälein, vähintään kerran vuodessa. Näihin kokouksiin tulisi osallistua kaikki lapsen kanssa toimivat viranomaiset (lääkäri, psykologi, opettaja / päivähoitaja, terveydenhoitaja, sosiaalivirkailija ym.) yhdessä lapsen vanhempien kanssa.
Suunnittelukokouksien tehtävänä on lääkinnällisen ja sosiaalisen kuntoutuksen yhteensovittaminen päivähoito- tai koulujärjestelyjen sekä muun pedagogisen kuntoutuksen kanssa. Kuntoutustutkimuksessa lapselle tehdyn diagnoosin kertominen päivähoidolle, opettajille ja vanhemmille ja heidän saaminen mukaan lapsen "tukirenkaaseen" parantaa ratkaisevasti lapsen ennustetta. Nämä lapset integroituvat yleensä aika hyvin yhteiskuntaan verrattuna sellaisiin lapsiin, joiden lähiympäristön kanssa ei lasta koskevaa diagnoosia käsitellä eikä yhteistyötä tehdä.

Suurimmaksi tiedon kulun ongelmaksi viranomaisten välisessä yhteistyössä on useassa eri tutkimuksessa nimetty salassapito- ja vaitiolovelvollisuus. Se estää kyselyyn vastanneiden mielestä niin tiedon antamista kuin saamistakin. Joissakin tapauksissa vaitiolovelvollisuus toimii jopa lapsen etua vastaan. Järkevän yhteistyön puute, tiedon hidas kulkeminen tai peräti tiedon salaaminen olivat muita yhteistyötä haittaavia tekijöitä.
Myös muiden hallintokuntien työtehtävien huono tunteminen vaikeuttaa yhteistyötä. Kun ei tarkkaan tiedetä toisten työnkuvaa, on vaikea tietää, kenen puoleen missäkin asiassa tulee tai saa kääntyä ja kenellä on juuri kyseisestä asiasta parhaat tiedot. Saman asian puitteissa esille nousi myös luottamukseen liittyvät ongelmat.

Yhteistyö vanhempien kanssa voi joskus olla hyvinkin vaikeaa. Varsinkin yhteistyön aloittaminen koetaan usein vaikeaksi. Työntekijöillä on suuri kynnys puuttua asioihin ja keskustella niistä vanhempien kanssa, koska pelätään, että tehty arvioi ei ehkä olekaan oikea, eikä haluta turhaan loukata perheen tunteita. Omiin havaintoihin ja huomioihin ei luoteta tarpeeksi, koska oma ammattitaito koetaan riittämättömäksi.
Toinen yleinen syy yhteistyön vaikeuteen on työntekijöiden ajanpuute omassa työssään. Kun yhteistyö on alkanut, helpottuu tilanne huomattavasti, ja useimmiten työntekijöiden kokemukset vanhempien kanssa tehdystä yhteistyöstä ovat myönteisiä. Kysyttäessä työntekijäiden valmiuksista ottaa yhteyttä vanhempiin, antoi suurin osa vastaajista itselleen huonon arvosanan. Vastauksissa korostui työntekijöiden koulutuksen tarve erityisesti perheen kohtaamiseen ja ihmissuhdetaitojen parantamiseen.

Lohdullinen tieto meille kaikille kuitenkin on, että hyvän ja rakentavan palautteen antaminen on oppimisen tulos. Yhtä lohdulliselta tuntuu, että palautteen vastaanottamistakin voi opetella. Siinä onkin tavoitetta ja opiskelemista meille kaikille moniammatillisissa työryhmissä toimiville.

Nobody has all the answers.
Knowing that you do not know everything
is far wiser than thinking that you know
a lot when you really don't.
The wise leader has learned how painful
is to fake knowledge. Anyway, it is a relief to be
able to say:"I don't know."
(John Heider: The Tao of Leadership)

- erityisluokanopettaja Seppo Mikkonen

Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma on yksi eniten erityisopetuksessa viime vuosina puhuttaneista asioista. Tähän on vaikuttanut mm. se, ettei siitä ole ollut valtakunnallisesti selkeää, yhtenäistä ja yksiselitteistä ohjeistusta ja lomakkeistoa. Vähitellen kunnat ovat heränneet laatimaan omia ohjeitaan ja yhtenäistämään lomakkeitaan. Viimeisin uudistus on ollut e-HOJKS:n käyttöönotto. Siitä hiukan myöhemmin.

Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman tehtävänä on tukea pitkäjänteisesti oppilaan yksilöllistä oppimisprosessia.
HOJKS on perusopetuslain mukaan laadittava kaikille erityisopetukseen siirretyille oppilaille. Se on virallinen asiakirja ja sen vuoksi sen laatiminen on tehtävä huolella. Se on oppilaan oikeusturvan kannalta tärkeä asiakirja, koska siihen on koottu mm. ne tarvittavat tukitoimet, joita oppilas oppimisensa tueksi tarvitsee. Näin se myös sitoo opetuksen järjestäjää toteuttamaan tukitoimet käytännössä. Saahan kunta kaikista erityisopetukseen siirretyistä oppilaista korotettua valtionapua.

Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman laatimiseen osallistuu moniammatillisessa yhteistyössä oppilaan opettajat, oppilashuollon asiantuntijoita sekä mahdollisuuksien mukaan oppilaan huoltajat.
Näinhän sen tulisi perusopetuslain mukaan olla. Kuitenkin moniammatillista yhteistyötä rajoittavat monet vanhat ammattikuntien väliset raja-aidat, joiden ylittäminen on vaikeaa ja yhteistyö jää usein vain lausuntojen tasolle. Todellinen saman pöydän ympärillä tapahtuva vuorovaikutteinen yhteistyö jää toteutumatta.

Jos opettaja ei sisäistä HOJKS-prosessia, eikä näe sen hyötyä oppilaalle tai omassa työssään, niin se jää vain pakolliseksi tehtäväksi ja HOJKS:n hyöty oppilaan opetuksessa jää toteutumatta.
HOJKS vaatii ainakin ensimmäisellä kerralla paneutumista ja työaikaa. Myöhemmin sen päivittäminen sujuu jo helpommin.

Kuntien välillä on eroja HOJKS työn korvaamisesta opettajille. Jotkut kunnat maksavat siitä erikseen, toisissa kunnissa se katsotaan kuuluvan osaksi opettajan työtä. Tässäkin olisi aihetta miettiä valtakunnallista yhteistä käytäntöä.

Uusinta uutta on kuntien laatimat eHojks:t eli sähköinen versio. Omalla paikkakunnallanikin syksyn aikana on käyty koulutuksessa ja harjoiteltu tietojen siirtämistä sähköiseen versioon. Hyvää tässä ainakin on ollut se, että yhteistyötä on tehty lähikuntien kanssa, jolloin kaikkien ei ole tarvinnut tehdä HOJKS:sta omia sähköisiä versioitaan.

Henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman toteutumista tulee arvioida ja seurata säännöllisesti ja erityisesti oppilaan siirtyessä esiopetuksesta perusopetukseen, perusopetuksen aikana luokasta ja koulusta toiseen sekä perusopetuksesta toiselle asteelle.
Virkamiehet voivat nyt seurata paremmin e-HOJKS:n käytännön toteutumista. Olen joskus törmännyt tilanteeseen, että yleisopetuksessa olevalle erityisopetukseen siirretylle oppilaalle on kyllä tehty HOJKS, mutta seurantapalaveria ei ole pidetty vuosiin.
Huonona puolena näkisin sen, että aikaisemmin HOJKS:ssa yhdistyivät lääketieteellinen tutkimustieto ja pedagoginen tietämys. Nykyiseen e-HOJKS:aan ei saa kirjata ollenkaan lääketieteellisiä tutkimustuloksia (tietosuoja) ja niitä tulee säilyttää erillään. Mielestäni tämä huonontaa HOJKS:n merkitystä opettajan työvälineenä.


- Seppo Mikkonen, erityisluokanopettaja

Ensimmäisenä ilmiönä pohdin lähikouluperiaatetta ja sen toteutumista.
Lähikoululla tarkoitetaan koulua, joka sijaitsee sillä alueella, jossa oppilas asuu. Se voi olla myös muu alueen koulu kuin oppilaan kotia lähinnä oleva oppilaitos. Jos oppilas tarvitsee erityistä tukea, hänen lähikoulunsa on se, jossa kyseistä tukea on järjestetty.
Tämä tarkoittaa esim. kunnassamme sitä, että alueen koulut toimivat yhteistyössä ja sopivat erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksesta omalla alueellaan. Ensisijaisesti tukea pyritään antamaan lähikouluun, mutta joskus voi olla tarkoituksenmukaista muodostaa alueen yhteinen erityisopetuksen ryhmä.

Olen viime vuosien aikana huomannut, että keskitetty erityisopetus eli erityisluokat, joihin oppilaat kuljetetaan, ovat vähitellen katoamassa tai ainakin niiden määrä on huomattavasti vähenemässä. Olen kohdannut tämän asian myös omassa työyhteisössäni, jossa luokkien määrä supistettiin viime vuonna yhdellä ja ensi vuonna vielä yhdellä. Tämä tarkoittaa, että ensi lukuvuonna on olemassa vain kaksi opetusryhmää aikaisemman neljän sijasta. Tällöin kaksi oppilasryhmää erityistukea tarvitsevia oppilaita on sijoitettava omiin lähikouluihinsa.

Noin äkkiä ajatellen tuntuu tietenkin oikealta, että lapsia opetetaan siellä, missä he asuvat.

Asialla on kuitenkin toinenkin puoli. Tällä hetkellä yleisopetuksen ryhmät ovat liian suuria, jotta erityistä tukea tarvitsevat oppilaat saisivat riittävästi opettajan tukea opiskeluunsa. Jo nykyisin ryhmissä on oppilaita, joita ei ole diagnosoitu, mutta heillä on eriasteisia ongelmia oppimisessaan. Olen huolissani erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisesta näissä suurissa opetusryhmissä ja opettajan jaksamisesta. Tukitoimet ja resurssit eivät vastaa mielestäni tarvetta.

Jos halutaan, että lähikouluperiaate toimii, niin opetusryhmien kokoa tulee ensin selkeästi pienentää ja myös erityisopetusta alueella lisätä. Keskitetystä erityisopetuksesta on kunnassamme siirretty valtavasti tuntiresurssia alueille. Väitän, että erityisopetuksen resurssi ei tällä hetkellä kohdennu oikein, vaan suurin osa siitä häviää muuhun yleisopetuksen tuntiresurssiin, eikä palvele erityisen tuen tarvetta. Nyt olisi korkea aika selvittää, että mihin resurssit ovat suuntautuneet.

Lisäksi osa erityistä tukea tarvitsevista oppilaista tarvitsee pientä erityisluokkaa oppimisensa tueksi. Heidän sijoittamisensa suureen yleisopetuksen luokkaan on suuri vääryys ja takapakki oppimisessa. Samoin luokanopettaja asetetaan kohtuuttoman tilanteen eteen. Tässä tilanteessa ei avustajan (useimmiten kouluttamaton) tai tunnin erityisopettajan tuki viikossa auta.
Tässä esimerkki tilanteesta:
Pidin HOJKS-palaveria kahden oppilaani asioissa. Kerroin lasten huoltajalle, että ensi vuonna ei meillä ole tarjota erityisluokkapaikkaa hänen lapsilleen, koska joudumme siirtämään yhden opetusryhmän verran oppilaita lähikouluihin. Huoltaja oli kauhuissaan tilanteesta, koska lähikoulu ei aikaisemminkaan ollut pystynyt tarjoamaan riittävästi tukea oppimiseen. Kun luottamus koulun mahdollisuuksiin ja tukitoimien järjestämiseen on mennyt, sitä on vaikea saada takaisin. Huoltajan mielestä lasten itseluottamukselle oppijana on suuri takapakki, jos heidät sijoitetaan lähikouluun. Hän oli valmis taistelemaan lastensa puolesta, jotta he saavat erityisluokan tuen oppimiselleen.

Kun erityisluokan opetusta tarvitsevia oppilaita sijoitetaan yleisopetuksen luokkiin, häviää samalla yleensä se tieto ja taito, miten heidän oppimisessaan edetään. Olen kohdannut työssäni lukemattomia erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita, joiden itsetunto oppijana on murentunut yleisopetuksen suuressa opetusryhmässä. Sen rakentaminen uudelleen kestää vuosia ja joskus tilanteen korjaamiseen ei löydy erityisopetuksessakaan keinoja, kun tilanne on kärjistynyt useita vuosia.

- Seppo Mikkonen, erityisluokan opettaja

Omasta ja järjestäjien puolesta toivotan teidät kaikki tervetulleiksi VEP-Seminaariin tänne Mäntykankaan koululle Kuopioon. Toivottavasti viihdytte ja muistatte käydä kirjoittamassa ajatuksia myös tänne Blogi-sivulle.

Risto Seppänen

Tässä seminaarissa kirjoitettua:

Hyvien ja huonojen kokemusten jakaminen (virtuaalisuus ja sen hyödyntäminen, erityisopetuksen järjestäminen) tyyppisessä hankkeessa on tärkeää jokaisen oman työn kannalta. Meillä jokaisella on kokemuksia ja osa on jo kirjannut nettisivuilleen, mutta alappa poimia sieltä parhaat, omalle paikkakunnalle sopivat mallit/kokeilut/testaukset yms. Jos hallintoihminen poimii hyvältä näyttävän käytänteen, vastaako se käytännön työtä tekevän ajatusta asiasta?

Jatkokehitetään tätä hyvää hanketta: nyt kun verkostoitumista on tapahtunut, jatketaan asian kehittelyä. Jos esim. Mäntykankaan koululla tai (meitä pohjoisen ihmisiä lähempänä) Lohipadon koululla olisi halukkuutta järjestää edullisia "koulutuspäiviä" asian puitteissa niin voisimme niiden päivien aikana jalostaa hyviä ideoita (ja poistaa vanhoja, epäkäytännöllisiä tapoja).

Kaikkien aika on oman työn ohella tiukka ja siksi irtautuminen arjen työstä mahdollistaa jalostamisen. Edellä esittämääni jalostamiseen liittyen esitän esim. 2 kuukauden välein tapahtuvaa "koulutusta", jossa jatketaan.

Sain muuten hyvän idean opettajien veso-päivän osioksi täältä:)

Olisi mukava jos koko systeemille saisi yhtenäisen graafisen ilmeen. Liekö kuinka pitkälle mahdollista? JA jospa saisi yhden linkkisivun jossa olisi kaikki maailman totuus, ettei tarvitsisi mennä linkin linkin linkin kautta jonnekin.

VEP-palvelun koulu- ja paikkakuntakohtaisista rahoitusmahdollisuuksista ja -aikatauluista voisi informoida joko VEP- foorumissa tai palvelussa mukana oleville toimijoille sähköpostitse.

Anna Savolainen, Martti Niemelän koulu, Muhos

Kiitokset antoisista ja avartavista seminaaripäivistä Kuopiossa. Tuli paljon uutta tietoa, kuinka käyttää hyödyksi vielä laajemmin vep-ympäristöä, ja nousi jo ideoitakin siihen liittyen. Myös muuta hyödyllistä tietoa tuli (mm. mamu-opetuksesta) siinä sivussa.

Oppilaiden musiikkiesitys oli loistava ja kuvionuotteihinkin oli hauska aivan omakohtaisesti tutustua. Mukavaa syksyn jatkoa toivovat Ovilaiset.

KOULUNKÄYNTIAVUSTAJAN JA OPETTAJAN YHTEISTYÖ - SATTUMANVARAISUUDESTA YHTEISVASTUULLISUUTEEN

Teksti koulunkäyntiavustajat Tiina Vatanen ja Anu Nio-Myyrä

Koulunkäyntiavustajan ja opettajan yhteistyön kiinteys ja työn jakaminen voivat vaihdella sattumanvaraisesta yhteisestä työskentelystä yhteisvastuulliseen tiimityöskentelyyn. Yhteistyön onnistumiseen vaikuttavat esimerkiksi ryhmän pelisäännöt, eikä onnistunutta yhteistyötä voida pitää itsestäänselvyytenä, eikä se kehity automaattisesti. Siihen vaaditaan yhteisten arvojen, päämäärien ja pelisääntöjen sopimista, niiden jatkuvaa tarkastelua ja aikaa. Tunnesuhde- ja henkilökemiatekijöillä näyttää olevan myös merkitystä yhteistyön onnistumisessa.

OHJAUS

Päivittäisten työtehtävien valmistautumisen ja onnistumisen kannalta opettajien tulisi antaa koulunkäyntiavustajalle vähintään suulliset ohjeet. Ohjeistuksen - oli se sitten suullista tai kirjallista - tulisi olla muutakin kuin sivunumeroiden antamista koulunkäyntiavustajalle. On kohtuullista että, koulunkäyntiavustaja voi ennakoida ja suunnitella työtään ja on tietoinen niistä odotuksista, joita opettaja häneen kohdistaa. Työskentely on koulunkäyntiavustajalle kuluttavaa, mikäli hän joutuu jatkuvasti arvailemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä mahdollisesti pitäisi tehdä. Tällöin oppilaat eivät saa opetuksen tukemisesta parasta mahdollista hyötyä.
Koulunkäyntiavustajan tulee mukautua toimimaan työpariopettajan toimintatapojen mukaan. Näitä työpariopettajia, varsinkin yläasteella, saattaa olla useita, mikä tekee työskentelyn vaativaksi. Opettajien olisi hyvä tiedostaa tämä ja asettua ajatuksissaan koulunkäyntiavustajien asemaan. Myös koulunkäyntiavustajien lukujärjestyksiä laadittaessa olisi kohtuullista pohtia, kuinka monen opettajan kanssa koulunkäyntiavustajan on tarkoituksenmukaista työskennellä. Saavutetaanko opetuksen kannalta enemmän hyötyä keskittymällä vai sukkuloimalla?

EI OPETTAJAN APULAINEN VAAN TYÖPARI
Avustajan tulee tehdä työtään hyvin ja ammattitaidolla. Siihen kuuluu oikeus työn suunnitteluun. Avustajan ja opettajan aika yhteiseen suunnitteluun jää vähiin tai useissa tapauksissa sitä ei ole lainkaan. Oppitunnin alussa hätäisesti tapahtuva avustajan puolinainen ohjeistaminen ei ole yhteistyötä. Avustajan osaamisesta jää tällaisessa yhteistyössä paljon hyödyntämättä oppilaiden ja opettajan tukena. Toiset opettajat osaavat käyttää avustajan ammattitaitoa työssään hyväkseen, toiset antavat selkeät ohjeet, mitä ja kuinka avustajan tulee kussakin tilanteessa toimia. Tämä saattaa vaikuttaa negatiivisesti koulunkäyntiavustajan työmotivaatioon. Opettajan ei tarvitse suunnitella avustajan työtä, siihen avustaja kykenee itse. Opettajan tulisi huomioida yhteistyön luonne ja antaa avustajalle tilaa ottaa vastuullinen paikkansa tiimissä. Usein tässä suhteessa podetaankin luottamuapulaa.
Opettajalla on vastuu oppilaiden opettamisesta, avustajalla oppilaiden avustamisesta ja ohjaamisesta. Tasavertainen kasvatusvastuu on molemmilla.
Avustajalla tulee olla oikeus tietää oppilasta koskevista asioista ja toimia moniammatillisissa yhteistyöryhmissä mukana silloin, kun hän käytännössä toteuttaa oppilaalle suunniteltuja tukitoimia.Tiedon pimittäminen ei ole etu oppilaalle eikä edistä avustajan työskentelyä.
Koulunkäyntiavustaja on alansa ammattilainen, jonka taidot limittyvät opettajan taitojen kanssa. Työpari siis täydentää toinen toisensa osaamista.
Opettajankoulutuksesa olisi syytä tarkoin perehdyttää tulevia opettajia moniammatilliseen yhteistyöhön sekä avustajan ja opettajan parityöskentelyyn.
On hyvin pitkälle kiinni yhteistyöopetajasta ja hänen käsityksestään koulunkäyntiavustajan työstä ja koulutuksesta, kuinka avustaja pääsee toteuttamaan omia ammatillisia valmiuksiaan lasten hyväksi työskennellessään.

REHTORI LUO KOULUN TYÖSKENTELYTAVAT
Rehtorin rooli on toimia henkilöstönsä johtajana ja tämä rooli korostuu, kun tarkastellaan eri koulujen työskentelykulttuureja. Rehtorin tulisi tukea avustajien ammatillisen osaamisen kehittymistä. Kouluissa puhutaan edelleen vain opettajainhuoneesta. Eikö sen pitäisi olla opetushenkilökunnan huone?
Koulunkäyntiavustajat tuntevat edelleen työyhteisöissään työnsä arvostuksen puutetta. On rehtorin vastuulla huolehtia, että asenteet koulunkäyntiavustajan työtä kohtaan ovat koulussa terveellä pohjalla.

AVUSTAJAN VASTUU
Avustajan vastuiden ja oikeuksien rajat ovat usein turhan epäselviä. Opettajalla on esimerkiksi oikeus lapsen rauhoittamiseen fyysistä kontaktia eli vaikkapa sylissä pitoa käyttäen - entä avustajalla? Näissä asioissa kouluilla pitäisi olla yhtenäinen käytäntö. Opettajalla ja koulunkäyntiavustajalla täytyy ainakin olla asiassa sama käytäntö. Silloin on helpompi vastata myös vanhempien kyselyihin, siitä mitkä ovat avustajan oikeudet oppilaan kanssa.

MILLAINEN YHTEISTYÖ, SELLAINEN KOULU
Kunnan opetustoimilla ei olisi enää varaa tuhlata rahaa luokanopettajien ja koulunkäyntiavustajien puolitehoiseen yhteistyöhön. Ei myöskään rehtoreiden riittämättömään henkilöstöjohtamiseen. Koulunkäyntiavustajalta tulee vaatia ammattitaitoa ja sitoutumista työhön oppilaan parhaaksi. Mutta samaa tulee vaatia kaikilta koulussa työskenteleviltä ammattilaisilta.
Koulunkäyntiavustajat ovat ammattikunta, jonka työssä kulminoituu moni koko koulun hyvinvointiin vaikuttava asia. Työ koulunkäyntiavustajan kanssa on työtä lapsen ja nuoren parhaaksi. Hyvin toimiva koulu arvostaa ja hyödyntää koulunkäyntiavustajien ammattitaitoa.

Koulunkäyntiavustajan työn arkikäytänteet koulussa.
Koulunkäyntiavustajan tehtävärooleista tulee sopia ja huomiota pitää kiinnittää erityisesti koulunkäyntiavustajan perehdyttämiseen. Opettajan tulisi toimia koulunkäyntiavustajan ohjaajana. Tehtävärooleja määriteltäessä tulisi harkita kuinka koulunkäyntiavustajasta saadaan paras mahdollinen tuki opetukseen ja muuhun koulutyöskentelyyn. Koulunkäyntiavustajan ja opettajan yhteistyön onnistuminen on tärkeää oppilaille ja koko kouluyhteisölle.

Kesän ensimmäinen sitruunaperhonen, purojen äänet korvissa ja maiseman kukkien huikaisevat värit.

Kesän ensimmäisillä pyörälenkeillä katse ja kuulo hakevat niitä ahnaasti maisemasta.

Luonnon värikylläisyys ja jatkuvat muutokset saavat meissä esille leikkivän lapsen.
Suomalaisen ihmisen mieli tarvitsee aurinkoenergiaa. Kun päätämme pysähtyä nauttimaan kesän mahdollisuuksista, annamme akuillemme tilaisuuden latautua. Auringon lapsilla ei ole koskaan kiire, sillä varjot ovat kesällä lyhyet.

Matkan tekeminen tuntuu huomattavasti helpommalta kuin keväällä, jolloin harmaa ja musta pitävät valtaa.

Luonto ja sen muutokset virkistävät ja monet mieltä askarruttavat kysymykset ovat saavat ratkaisunsa pitkän pyörälenkin aikana kuin itsestään.

Pitkän lukuvuoden aikana helposti väsyy ja vajoaa kyynisyyteen.
Kyynisyys on tutkimusten mukaan todella paha tauti. Kyyniset ihmiset väsyvät ja uupuvat helposti. Kyynisyys sairastuttaa myös sydämen. Kyynikon mielestä elämä on ikävää ja onnetonta.

Nyt on kuitenkin aika unohtaa hetkeksi huolet ja murheet ja nauttia kesästä - sen palauttavasta voimasta!

Elämää eivät ole päivät,
jotka ovat menneet,
vaan ne päivät,
jotka ovat jääneet mieleen.

Rentouttavaa kesää kaikille!


- Seppo Mikkonen :-)

Ps. Seuraava VEP-blogi ilmestyy elokuussa!

Perhe- ja sukujuhlien sesonki lähestyy. Vapun ja äitienpäivien jälkeen valmistellaan kevätjuhlia, lakkiaisia, valmistujaisia, rippijuhlia, häitä. Valmistelu vaatii työtä ja vaivannäköä. Silti juhlat ovat odotettuja ja mieluisia tapahtumia useimmille, mutta joillekin myös pelottavia jopa vastenmielisiä. Ai mitkä kekkerit? Kenen synttärit? Juhannuskokko? Mikä ihmeen itsenäisyyspäivä? Miten pukeutua, miten käyttäytyä, mitä viedä lahjaksi, epäröitävää riittää. Sosiaalisesti taitava henkilö viihtyy ja nauttii juhlista, sosiaalisesti taitamaton kokee ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä. Juhlat ikään kuin testaavat sosiaalisia taitoja.

Arki on tärkeää, ja arjen taitoja tarvitsee jokainen. Arjen sujuminen on yksilön ja perheen elämän onnen avain. Yksilö on osa sosiaalista yhteisöä. Yhteisön kulttuuri ilmenee erityisesti juhlissa, joita yhdessä vietetään. Juhliin kehittyy traditioita, juhlatapoja. Tunteakseen kuuluvansa yhteisöön yksilö tarvitsee riittävät tiedot ja taidot paitsi arjen elämiseen myös yhteisiin juhliin. Juhlat ovat merkkipaaluja niin vuoden kiertokulussa kuin ihmisen elämänkaarella. Juhla muodostuu aina kolmesta osasta: valmistelu, itse juhla ja muisteltava.

Sosiaaliseen yhteisöön kuuluminen on yksilölle elämisen ehto. Tämä koskee meitä jokaista, myös lapsia sekä häntä, jonka kehitys tarvitsee erityistä tukea. Opettamalla juhlatapoja, harjoittelemalla juhlissa käyttäytymistä vahvistetaan sosiaalisuutta, yhteisöön kuulumisen kokemusta ja ehkäistään syrjäytymistä. Yhteisön tai ryhmän yhteenkuuluvuus ”me-henki” ja ”me-tietoisuus”, yhteisöllisyys, korostuvat ja kehittyvät juhlatilanteissa.

Perhe ja oma ryhmä

Yksilön lähiyhteisö on perhe. Perheiden toimintakulttuurit ovat erilaisia. Juhlat kokoavat perheitä, sukua ja sukupolvia. Juhliin latautuu toiveita ja erilaisia odotuksia. Niinpä juhlien yhteydessä voidaan joutua hankaliin tilanteisiin, kun toisten toimintatavat eivät vastaa odotuksia. Yhteiset tavat, perheen omat traditiot, helpottavat juhlasta ja yhdessäolosta nauttimista.

Lähiyhteisö on päiväkotiryhmä, koululuokka tai vaikkapa toimintakeskus. Juhlilla on merkitys ryhmän yhteenkuuluvuuden ja hyvän mielen lisääjänä. Yhteisten juhlien tekeminen ja viettäminen on tärkeä - joskaan ei helpoin - osa yhteisöjen toimintaa. Juhlatraditiot luovat edellytyksiä yksilöllisille onnistumisen kokemuksille.

Tietoisuus omasta ja avoimuus muille kulttuureille

Kansallinen kulttuuri kehittyy sukupolvien mukana. Uusia traditioita kehittyy, entisiä jää pois. Aina jotain perinteistä säilyy ja siirtyy lapsuudesta aikuisuuteen ja uusille sukupolville. Juhlatraditioissa kulttuurin omaleimaisuus näkyy, säilyy ja koetaan turvallisuudentunteena. Juhliin liittyvän kulttuuritradition välittäminen on yhteisöllinen tehtävä. Aikuisten on syytä antaa lapsille kokemuksia omasta kulttuuritraditiostaan, tietoisuutta omista ”juuristaan”. Näin vahvistetaan lapsen minä-käsitystä, itsetuntoa ja henkistä hyvinvointia. Hän saa tuntea kuuluvansa johonkin sekä osaavansa toimia hyväksytysti ja yhteisönsä normien mukaisesti.

Erilaisia kulttuureita ja erilaisia juhlia on lukematon määrä. Meillä on syytä perehtyä suomalaiseen kulttuuritraditioon pyrkien pitämään näkökulma avoinna siihen todellisuuteen, että elämme monikulttuurisuudessa. Tietoisuus omasta kulttuuritraditiosta ja sen arvostaminen ohjaa yksilöä arvostamaan toisten ihmisten kulttuurisia traditioita.

Musiikin merkitys juhlissa

Musiikki on juhlien tärkeä osa. Sitä käytetään tunnelman luojana ja tunteiden ilmaisukanavana. Musiikin välityksellä voi hyväksytysti itkeä ja nauraa, hiljentyä ja ratketa riemuun. Yhteislaulu on suhteellisen helppo tapa päästä mukaan yhteisyyteen, juhlan henkeen. Juhliin valmistauduttaessa musiikki ohjaa toimintaa, ja juhlien jälkeen musiikilla on merkitys muistiin palauttajana ja tradition ylläpitäjänä. Tärkeää on, että jokainen saa osallisuuden kokemusta juhlasta eikä kukaan joudu kokemaan itseään ulkopuoliseksi.

Kuva auttaa ennakoimaan

Juhliin on syytä valmistautua ennakoiden juhlan kulkua myös sellaisen henkilön kanssa, jolle tilanne on uusi ja jännittävä. Edellä olevat ajatukset liittyvät ”Juhlasta juhlaan – tapojen tarinat kuvin sanoin ja sävelin” – oppimateriaaliin, jonka Opetushallitus on julkaissut ja OPH:n oppimateriaalikeskus myy. Tekijänä kanssani on ollut KL erityisluokanopettaja Terhikki Hulkko-Haavisto, joka on koonnut musiikkimateriaalin ja säveltänyt, sanoittanut ja esittänyt kansioon liittyvän juhlalaulun. Kuvittaja erityiskoulun rehtori Anja Kallio on sisällyttänyt kuviin runsaasti realistisia ja humoristisia sävyjä. Kuvat ovat saatavana osoitteesta:
(http://www.edu.fi/oppimateriaalit/juhla)Huom! linkki ei toistaiseksi toimi! Oikeaa etsitään!

- Kyllikki Kerola, KT konsultoiva erityisopettaja

Sovimme, että kirjoittaisin tämän huhtikuun blogin, ja niinhän se tahtoo aina olla, että asian toteuttaminen jää viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan…

Itse tulin mukaan VEP-palvelun kehittämiseen syksyllä 2004, josta asti olen ollut erittäin tiiviisti mukana. Lähdimme laajentamaan VEP-palvelua alueellisesti Pohjois-Suomeen, ja kuinka ollakaan, tällä hetkellä meillä on pohjoisessa viisi alueellista hanketta ja 14 kuntaa mukana, Hyvä Näin!

Varsinaisesti halusin kuitenkin tarttua mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen virtuaalipalveluiden tulevaisuudesta rahoituksen osalta. Kehitämme ja ylläpidämme suurella vaivalla erilaisia virtuaalipalveluita, jotka erillisrahoituksen turvin kukoistavat aikansa, mutta tahtovat sen jälkeen kaatua tai hävitä ”hankkeiden avaruuteen”. On suunnatonta taloudellisten ja inhimillisten voimavarojen tuhlausta, mikäli hyvin menestyneet ja toimineet palvelut hiipuvat ja loppuvat kokonaan. Toisaalta palvelun saaminen oman laitoksen tai kunnan sisäiseen budjettiin ns. normaalina toimintana on lähinnä verrattavissa ”lottovoittoon”.

Mikä siis neuvoksi, emme varmaankaan voi ikuisesti turvautua ”avustus” hakemusten lähettämisen Oph:lle, joka muuten itsekin painiskelee rakenteellisessa uudistusprosessissa luoden kentälle vielä lisää epätietoisuutta koskien koko opetussektoria.

Olisiko aika todellakin kypsä sille, että erilaisten palveluiden käyttäjät olisivat valmiita maksamaan käyttäessään ko. palveluita. En ole aivan vakuuttunut asiasta, koska ensinnäkin kynnys maksullisten verkkopalveluiden käyttämiselle on erittäin korkea. Toiseksi palveluiden laatu tulisi kestää vertailun esimerkiksi isojen kustantajien vastaaviin tuotteisiin. Kolmantena tulee mieleen, että nykyisillä panostuksilla ja resursseilla (hankerahoitukset eri muodoissaan) ei pystytä tuottamaan ja ylläpitämään pitkäjänteisesti kilpailukykyisiä palveluita perusopetuksen tarpeisiin.

Mielestäni mahdolliset ratkaisut löytyvät isojen kaupallisten toimijoiden kohdistaessa kiinnostuksensa (ja rahoituksensa) heille sopiviin tuotteistettavissa oleviin palveluihin. Toinen paljon keskustelua herättäneistä mahdollisuuksista on se, jossa Oph kerää verkkopalveluista ns. ”kärkihankkeet” ja ottaa ne oman verkkopalvelunsa osaksi jatkaen palveluiden kehittämistä ja tarjoamista eteenpäin … ilmaiseksi?

Hmmmm… tämähän oikeasti alkaa askarruttaa, että minkälainen ”virtuaalinen rahapuu” tulisi kylvää ratkaisuksi ongelmaan. Joka tapauksessa kirjoittaessani tätä blogia näin aprillipäivänä, ei tarkoituksenani ollut kuitenkaan kätkeä mitään aprillipilaa jutun sisälle … vai mitenköhän tuo olikaan?

Ps. Muistakaa tuo VEP-seminaari päivä 3.10.2007

-Risto Seppänen

Tästä Vep-palvelu alkoi...

Työskentelin 1997 – 2001 integraatio-opettajana MBD-verkkoprojektissa. Työkenttänä oli Pohjois-Savon alue. Työparinani oli kuntoutusohjaaja. Projektin tarkoituksena oli auttaa neurologisista erityisvaikeuksista kärsiviä lapsia, heidän perheitään ja opettajiaan. Työtapa oli uusi ja mitään aikaisempaa mallia työstä ei ollut. Meidän tehtävänämme olikin ensimmäisenä luoda mm. työskentely- ja toimintatavat projektiimme. Yhteistyökumppaninamme oli Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenneurologian osasto. Sieltä tutkimusten jälkeen lapset ja nuoret ohjattiin projektiimme.
Parhaimmillaan projektissamme oli 165 lasta eri puolilta Pohjois-Savoa. Kiertäessmme ympäri Pohjois-Savoa lasten kodeissa ja kouluissa, pääsimme tutustumaan hyvin monenlaisiin koti- ja kouluympäristöihin. Monen lapsen kohdalla törmäsimme usein samanlaisiin ongelmiin, joihin yritimme löytää ratkaisuja.

Vähitellen kehittyi ajatus siitä, että jos olisi jokin väline, millä voisi keskitetysti välittää tietoa ja joka olisi kaikille avoin ja ilmainen. Vuosituhannen vaihteessa tietotekniikka teki ryminällä tuloaan kouluihin. Opetushallituskin oli käynnistämässä virtuaalikoulu hankkeita. Kuopion peruskoulutoimenjohtaja välitti tietoa rahoituksen hakemisesta uusiin virtuaalikouluhankkeisiin.

Opiskelin samoihin aikoihin myös liikuntalääketiedettä Kuopiossa ja tutustuin siellä liikuntalääketieteen dosenttiin, joka oli työstänyt internettiin Finnish fittness Plan hanketta ja kehitellyt samalla työskentelyyn sopivia internet työkaluja.
Silloin välähti!
Tässä olisi mahdollisuus kehitellä erityisopetukseen virtuaalikouluhanketta, joka välittää tietoa vanhemmille ja opettajille. Hanke paisui ja meinasi karata välillä jopa hallinnastakin.

Onneksi valtion erityiskoulusta Kuopiosta löytyi hyvä kumppani työstämään hanketta eteenpäin. Samoin Oulusta on matkan varrella löytynyt yhteistyöhön innokas kumppani.
Tässä sitä nyt ollaan runsas viisi vuotta myöhemmin!
Vanha VEP-palvelu on tullut tiensä päähän ja uusi näin avattu peda.netissä. Sen työkalut soveltuvat jatkossa paremmin VEP-palvelun kehittämiseen tulevaisuudessa.

Lopuksi en malta olla kertomatta puhelusta, jonka sain muutama viikko takaperin viikonloppuna!
Puhelimessa oli erään verkkoprojektissamme usean vuoden ajan mukana olleen pojan isä. Hyvin vaikeita ongelmia oli pojan kotona ja koulussa. Nyt isä oli saanut pojaltaan tehtäväksi etsiä projektin Sepot ja kutsua meidät kesäkuussa 2007 pojan valmistujaisjuhliin. Hänestä tulee catering kokki ja elämä on mallilaan!

Tästä on hyvä jatkaa VEP-palvelun matkaa eteenpäin, vaikka kohti VEP-seminaaria 3.10.2007

-Seppo Mikkonen