Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

KOHTAAMISIA

YLLÄPITOON >>    

ENSI-kohtaamisia

ENSI-kohtaamisia
Ohjausryhmän tapaaminen Keinumäessä 8.2.2008
 

Mappi

 
 

Kohtaamisia-oppimisympäristöhanke

Keinumäen koulu Espoosta ja Sorrilan koulu Valkeakoskelta ovat
Kohtaamisia-hankkeen päätoimijat. Kummatkin koulut kuuluvat
Suomen ENSI-koulujen verkostoon. Laaja-alaisten oppimisympäristöjen
kehittämishanke on Opetushallituksen kärkihanke. Sillä luodaan pohjaa
tulevien opetussuunnitelmien perusteiksi. Hanke on myös kansainvälisesti
merkittävä, koska siinä opettajat itse kehittävät koulun toimintaa laajentaen
sitä koulun ulkopuolisiin yhteyksiin. Paikalliset asukkaat ja kunta ovat
luonnollisia yhteistyökumppaneita ja oppilaiden osallistuminen hankkeen
suunnitteluun ja toteuttamiseen on ensiarvoista. Oppimisympäristö ei ole
fyysinen tila, vaan aineeton käsite, jolle vain 'mielikuvitus asettaa rajat'.
Kohtaamisia-hankkeella on kiinteät yhteydet ENSI/Support-hankkeeseen,
jossa koulu, paikalliset toimijat ja asiantuntijat yhdistävät voimansa kestävän
kehityksen kasvatuksen puolesta. Hankkeen kokemuksia levitetään omassa
kunnassa ja ENSI-verkoston kautta.
Lisäksi hankkeen tärkein raportointikanava on Sorrilan kotisivujen yhteydessä
toimivaan Pedanet-sivustoon luotu Kohtaamisia-aliveräjä.
Linkkikansiosta ja mappikansioista aukeavat laajemmat tiedostot ja
hankekokemusten raportointi.
Hankkeen edetessä Kohtaamisia-otsikon alle luodaan uusia aliveräjiä.