Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Nuorgam suomenkielinen opetus

YLLÄPITOON >>    

Tervetuloa Nuorgamin koulun kotisivuille!

Tervetuloa Nuorgamin koulun kotisivuille!
 

Nuorgamin koulu toimii Suomen pohjoisimmassa kylässä

Nuorgamin koulu on Suomen ja samalla EU:n pohjoisin koulu ja sijaitsee Teno-joen rannalla Nuorgamin kylässä Utsjoen kunnassa. Meitä oppilaita oli vuonna (2011-2012) 11. Saameksi opiskeli nyt kaksi oppilasta, suomeksi loput, mutta suomenkielisetkin opiskelevat myös saamea ja melkein kaikki osaavat suomea ja saamea enemmän tai vähemmän. Meillä osataan saamea, suomea, englantia, norjaa ja venäjää.

Opettajia on kolme, joista yksi vain saamenkielisille.
Meillä on Suomen paras keittäjä, joka samalla siivoaa ja hyvä talonmies, joka korjaa kaikkea ja ajelee vaikkapa meille ladut ja jäädyttää jääkiekkokaukaloon jään.
Usein teemme hommia yhdessä norjalaisten koululaisten kanssa, niin kuin vaikka viime syksynä elokuvia ja viime kevättalvena lumiveistoksia, joita teimme Norjan puolella 10 kilometrin päässä Polmakin museolla.

Useat perheet elävät osaksi poronhoidosta.
Syksyllä erotusaikana opiskelee meistä osa erotuskoulussa Skallovaaran aidalla, koska kaikki poromiesperheet ovat silloin siellä monia viikkoja. Koulutupaa vuokrataan muuna aikana esim. leirikoulujen käyttöön.
Usein tutkimme asioita tietokoneella, mutta nykyisin yhteys alkaa olla aika huono, ja toivommekin, että saisimme sen vähän paremmaksi, eikä puhelinkaan enää toimi joka paikassa.
Olemme paljon ulkona. Keväällä alkaa tehdä mieli lähteä moottorikelkalla tunturiin ja pilkille. Kesällä kalastamme ja uimme.
Koko kylässä asuu suunnilleen 130 ihmistä. Täällä käy aika paljon turisteja. Talvella ne ajelevat moottorikelkoilla ja kesällä käyvät kalastamassa lohia.

Yhteystiedot:
osoite: Nuorgamin koulu Herrakuru 10 99990 Nuorgam
puh: 040-181 0254 opettajat fax: 016-678322
sähköposti: ala-aste.nuorgam@utsjoki.fi

Koulun henkilökunta:
Rehtori-sivistystoimenjohtaja Arja Alaraudanjoki 040-7447630
Apulaisjohtaja/luokanopettaja Marja Seilonen 0400-268550
Luokanopettaja Sisko Länsman
Päätoiminen tuntiopettaja Pirkko Rautavaara
Musiikin ja teknisen työn opettaja Niilo Rasmus
Talonmies / vesilaitoksen hoitaja Erkki Junttila
Keittäjä-siivooja Taina Kähkönen
 
 

Kalenteri

<<Toukokuu>> <<2013>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
18 1 2 3 4 5
19 6 7 8 9 10 11 12
20 13 14 15 16 17 18 19
21 20 21 22 23 24 25 26
22 27 28 29 30 31
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki