Metsähallituksen tulevan metsätalousyhtiön rooli Lapin valtion metsien käyttäjänä on täysin auki. Metsähallituksen Länsi-Lapin metsätalousalueen aluejohtaja Kirsi-Maria Korhonen toivoo, että perustettavalla metsätalousyhtiöllä säilyvät nykymalliset laajat ja monipuoliset tavoitteet metsän käyttäjänä.
Kela leikkaa rajusti toimistojensa aukioloaikoja Lapin pienissä kunnissa. Kelan toimistojen aukioloajat supistuvat kahteen päivään viikossa kaikkiaan yhdeksässä Lapin kunnassa.
Lapin sairaanhoitopiiri on valinnut uudeksi talousjohtajaksi HTM Elisa Kusminin. Kusmin tulee virkaan sen jälkeen, kun nykyinen talousjohtaja Pekka Kylmänen jää eläkkeelle.
Kevään juhlat ovet ovella. Juhliin saapuville pitkän matkan vieraille pitää olla tarjolla oikeaa ruokaa. Pelkällä pullalla ei juhlavieraan kupu tule ravittua. Lappilainen tukeva juhlaruoka on porokiusaus eli lappilainen lasagne.
Rovaniemen kaupungin tilaliikelaitoksen mukaan Saarenputaan päiväkotia ei kannata peruskorjata. Miljoonan euron remontillakaan ei voida taata, etteivätkö homeongelmat vaivaisi rakennusta jatkossakin. Tilalle rakennettaneen kokonaan uusi päiväkoti Saaren koulun yhteyteen.
Lapin keskussairaalaan tarvitaan lisää tilaa päivystystä ja ensihoitoa varten. Selvityksen mukaan esimerkiksi tarkkailupaikat loppuvat kesken ruuhkatilanteissa. Myös Norvatien ensihoitoasemalla on puutteita.
Rovaniemellä Kivitaipaleessa tehtiin tiistaina havainto uteliaasta karhusta, joka vieraili talon pihassa. Karhu tutkiskeli muun muassa roskaponttöä. Suurriistavirka-apua tarjoavat metsämiehet koirineen kävivät jäljittämässä karhun liikkeitä.
Kittilässä on liian vähän ambulansseja tarpeeseen nähden. Ongelmallisia aikoja erityisesti ovat illat ja yöt sekä viikonloput. HES Sairaankuljetus haluaa korottaa saamaansa korvausta 6 800 euroa kuukaudessa, jotta se pystyy parantamaan ambulanssien hälytysvalmiutta.
Poliisi sakotti tiistaina ja keskiviikkona yhteensä 23 autoa Rovaniemellä Palkisentiellä. Keskiviikkoaamun rikesakot annettiin vain 45 minuutin aikana.
Mies sai sakot kalastusrikkomuksesta kalastettuaan kielletyillä verkoilla Inarilla viime kesänä. Hän oli kalastanut pintaverkoilla viime heinäkuussa, vaikka niiden käyttö Inarinjärvellä oli kielletty ennen elokuun 20. päivää.
Marrasjärven vedenjakelualueella tulvavesi on noussut vedenottamon läheisyydessä, jonka takia ruoka- ja juomavesi on keitettävä vähintään viiden minuutin ajan. Vesi on tämän jälkeen myös jäähdyttyään käyttökelpoista.
Metsähallitus myy vaiheittain osan aiemmin Villin Pohjolan käytössä olleista
eräkämpistä. Uusimmassa, toukokuussa tarjolle tulleessa erässä on kaupan
36 kämppää, joista reilut 20 on Lapissa.
Rovaniemellä Rautiosaaressa tapahtui tiistai-iltana kahden miehen välinen välienselvittely, jota poliisi tutkii tapon yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä.
Inarin sosiaali- ja terveyslautakunta lykkäsi päätöstä lääkäripalveluiden hankinnasta. Tiistaisessa kokouksessa esitettiin asian siirtämistä elokuun kokoukseen, jotta kesäkuussa aloittava johtava lääkäri voi kertoa mielipiteensä asiasta.
Tulvahuippu on jo saavutettu kaikilla Lapin tulvajoilla, kertoo insinööri Timo Alaraudanjoki Lapin ELY-keskuksesta. Paikallisesti vesi saattaa vielä kuitenkin nousta toiseen huippuun viikonlopun aikana tai ensi viikolla.
Uutena kohteena tänä vuonna on Pikku-Petsamon alue Inarin Ivalossa. Muut kohteet ovat Sodankylän Tankavaarassa, Rovaniemellä kahdessa paikassa muun muassa Misissä.