Peda.net > Verkkoveräjien etusivu >

Tampere

YLLÄPITOON >>    

Tampereen kaupunki - RSS - Tiedotteet

Valma-valmistelufoorumin kautta voi osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään yhteiskunnallisten keskustelufoorumien merkitystä ja käytettävyyttä.

Vuoden 2010 korjaus- ja energia-avustusten haku on parhaillaan menossa. Hakuaika päättyy 9.4.2010.

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta on jakanut 46 tamperelaiselle yhdistykselle ja yhteisölle tämän vuoden toiminta-avustuksina kaikkiaan 247 000 euroa. Suurimman avustuksen saa Tampereen kaupunkilähetys ry. Senioripysäkki. Se saa 40 000 euroa tamperelaisten ikäihmisten mielenterveystyöhön.

Yksi kevään merkeistä eli katupölykausi alkoi Tampereella, kun hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso (50 µg/m3) ylittyi ensimmäisen kerran tänä vuonna. Tiistaina 16.3.2010 Pirkankadulla mitattiin 74 µg/m3 ja Epilässä 94 µg/m3.

Tampereen yläkoululaisilla on keskiviikkona 17. maaliskuuta mahdollisuus kysyä pormestarilta ja apulaispormestareilta mieltään askarruttavia asioita omalla kyselytunnilla kaupunginvaltuuston istuntosalissa.

Tampere Filharmonia konsertoi perjantaina 19.3. Tuomiokirkossa. Kapellimestari Jaana Haanterä ja seitsemän puhallinsolistia ovat kaikki Tampere Filharmoniasta. Ohjelmassa on Wagnerin herkkä Siegfried-idylli, Frank Martinin konsertto puhallinsolisteille ja jousille sekä Mozartin kenties tunnetuin sinfonia, sinfonia nro 40.

Tämä toimii! -teknologiakilpailu alakoululaisille on käynnissä. Valtakunnallisen Tämä toimii! -teknologiakilpailun alueellinen alkukilpailutapahtuma järjestetään perjantaina 19.3.2010 Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Mitä paikannimet kertovat Suomen karhuista? Uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen etsii Otson kartalta ke 17.3. klo 18 Vapriikissa. Luennolle on vapaa pääsy. Ennen luentoa klo 17 opastus Karhun vuosi –näyttelyyn pääsylipun lunastaneille.

Tampereen kaupungin terveydenhuoltoa koskevat potilasvahinkoepäilyt vähenivät viime vuonna. Potilasvahinkoepäilyjen kokonaismäärä oli 169 kappaletta. Määrä on pieni verrattuna siihen, että Hatanpään kantasairaalassa tehtiin noin 5 300 toimenpidettä vuonna 2009.

Tampereen sosiaaliasemien toiminta keskittyy jatkossa Hervantaan, Kanta-Sarviksen tiloihin ja Pyynikille. Nykyisin sosiaaliasemia on kuusi. Tampereen kaupunginhallitus käsitteli asiaa tänään sille esitettyjen kolmen vaihtoehdon pohjalta. Muutos ei koske terveysasemia.

 

Tampereen kaupunki - RSS - ilmoitukset