OPISKELIJAHUOLTO SIEVIN LUKIOSSA 2012 - 2013
Tavoite: Opiskelijaa tuetaan itsenäisyyteen, vastuunottoon ja osallistumiseen. Huolehditaan siitä, että nuori ei jää yksin opiskeluun ja elämäntilanteeseensa liittyvien asioiden kanssa. Pyritään ennaltaehkäisemään ongelmia. Huolehditaan siitä, että opiskelijoilla ja huoltajilla on tiedossa väylät erilaisten asioiden hoitamiseen ja heitä kannustetaan antamaan palautetta ja kehittämään myös opiskelijahuoltoasioita.
KOULUKURAATTORI
Lukion koulukuraattorina toimii Milla Sainio. Koulukuraattori on koulun sosiaalityön ammattilainen, jonka tehtävänä on tukea opiskelijoita lukion aikaisessa elämäntilanteessa. Kuraattorin kanssa voi tulla keskustelemaan monenlaisista asioista. Yhteyttä voi ottaa, jos sinua mietityttää tai huolestuttaa jokin opiskeluun, kotioloihin, kaverisuhteisiin, elämäntilanteiden muutoksiin, talouteen tai muu omaan vointiin liittyvä asia.
Kuraattorin luo ohjaudutaan omatoimisesti, vanhempien tai koulun aloitteesta tai kuraattorin kutsusta. Kuraattori kuuluu koulun opiskelijahuoltoon ja on vaitiolovelvollinen. Koulukuraattorin työhuone sijaitsee lukion luokassa OT1 136. Yhteyttä voi ottaa myös puhelimitse 044-4883 315 tai sähköpostilla milla.sainio@sievi.fi tai sitten Wilman kautta.
TERVEYDENHUOLTO
Terveydenhoitaja Hannele Koutonen on tavattavissa Jussinpekan koululla ti - ke klo 8 – 16 ja pe klo 8 – 14. Ajan terveydenhoitajalle voi varata parhaiten puhelimitse p.08-419 6002 tai 044-4196002 tai sähköpostitse hannele.koutonen@kalliopp.fi. Terveystarkastus tehdään lukion 1. vuonna. Lukiolaisten terveystarkastusajat ovat iltapäivisin. Ajat terveystarkastukseen terveydenhoitaja laittaa opiskelijoiden henkilökohtaisiin lokeroihin lukiolla. Ole yhteydessä terveydenhoitajaan, jos tarvitset psykologin, psykiatrisen sairaanhoitajan tai ehkäisyneuvolan palveluita.
Lääkäripalvelut: Aikaa lääkärille voi varata terveydenhoitajan kautta tai olla suoraan yhteydessä terveyskeskukseen. Päivystysluonteiset asiat hoidetaan päivystysajalla terveyskeskuksessa (Sievi, Ylivieska, Nivala) tai Oulaskankaan yhteispäivystyksessä klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin.
Hammashuolto: Opiskelijat varaavat itse tarvittaessa hammastarkastusajan Sievin hammashoitolasta p. 08-419 6070
OPISKELUUN LIITTYVÄT ASIAT
Opiskeluun vaikuttavia erityisasioissa (esim. luki- tai kirjoitushäiriö, heikentynyt näkö tai kuulo, tinnitys, paniikkihäiriö, opiskelijan heikko taloudellinen asema, vaikeat elämäntilanteet, oma äidinkieli muu kuin suomi, pitkäaikainen sairaus kuten diabetes tai epilepsia, fyysinen vamma,…) yhteyshenkilö on koulukuraattori tai Paula Särkijärvi. Kerro tällaisista asioista heti lukion alkaessa, jotta ne voidaan ottaa huomioon heti lukio-opintojen alkaessa. Lisäksi monista näistä asioista tehdään ylioppilaslautakunnalle lausunnot ja ne voidaan ottaa huomioon kirjoituksissa ja ne voivat vaikuttaa lieventävästi yo-kokeiden arvioinnissa. Lausunnot pitää olla valmiina jo yo-kokeeseen ilmoittautuessa ja lausuntojen tekemiseenkin pitää varata aikaa reilusti. On siis tärkeää, että rohkaistut kertomaan tällaisista asioista ainakin jollekin lukion henkilökunnasta. Paula tekee yhteistyötä mm. erityisopettaja Eero Raudaskosken kanssa sekä muiden tarvittavien henkilöiden kanssa. Lukion aloittaville tehdään lukitesti.
Taloudellisesti heikossa asemassa oleva opiskelija voi saada tukea useastakin suunnasta. Ota yhteys koulukuraattoriin tai rehtoriin tai opiskelijahuoltotyöryhmän jäseniin.
Oppimiseen on mahdollista saada tukea kaikissa oppiaineissa tukiopetuksella. Ole yhteydessä aineen opettajaan. Lisäksi lukiossamme toimii englannin ja ruotsin kielen tukiryhmä aina kun siihen ilmaantuu tarvetta – ryhmässä opiskellaan ja kerrataan aineen perusasioita. Sievin lukiossa toimii jatkuvasti myös matematiikkapaja, matemaattisten aineiden (ma, mb, fy, ke) paja, johon voi tulla porukalla tekemään kotitehtäviä, lukemaan kokeeseen, kysymään epäselviä asoita, … . Paikalla on aina opettaja, jolta voi saada tukea näihin aineisiin.
Viivästyneitä opintoja tukee lukiossa opiskelijahuoltotyöryhmä. Rehtorin johtamaa ryhmänohjaajista koostuvaa perusryhmää täydennetään tarpeen mukaan muilla henkilöillä. Tavoitteena on päästä tukemaan nuoria mahdollisimman varhain esim. opiskeluun liittyvissä vaikeuksissa. Lisäksi yli kolme vuotta lukiossa olevia ohjaa erikseen nimetty henkilö (Lea Linna) säännöllisesti henkilökohtaisesti.
Jos huomaat koulussamme kiusaamista, väkivaltaa tai häirintää, ilmoita tai pyydä huoltajaasi ilmoittamaan siitä välittömästi rehtorille tai jollekin opettajalle tai lukion nettisivujen palautelaatikkoon.
Kaikissa asioissa toimitaan luottamuksellisesti, opiskelijoiden parhaaksi, huomioiden lainsäädäntö sekä vaitioloon liittyvät oikeudet ja vastuut.
Opiskelijahuoltotyöryhmän varsinaiset jäsenet lv 2012-2013: Rehtori Risto Särkijärvi, koulukuraattori Milla Sainio, Paula Särkijärvi ja Maria Nieminen sekä opo.
JELPPIVERKKO - nuorten aktivointipalvelu
www.jelppiverkko.fi
Toiminta-ajatuksena on tarjota tukea, ohjausta ja neuvontaa nuorille. Autamme sinua kaikissa mieltäsi askarruttavissa asioissa. Avustuksellamme sinun on mahdollista selkiinnyttää omaa elämäntilannettasi. Voimme tarvittaessa olla mukanasi virastoasioinneilla ja olla yhteistyössä kanssasi työskentelevien viranomaisten kanssa.
Ota rohkeasti yhteyttä puhelimitse/sähköpostilla tai tule käymään kunnantalon yläkerrassa sijaitsevaan toimistoomme.
Sari Kukkola/yksilövalmentaja, p. 044 4883 310, sari.kukkola@jelppiverkko.fi
Juha Ojala /etsivä, p. 040 482 5574, juha.ojala@jelppiverkko.fi
Löydät meidät myös facebookista Juha Jelppiverkko ja Sari Jelppiverkko
Jalkaudumme lukion aulaan tiistaisin klo 10:45–11:30 - tervetuloa juttusille!
Satu Heinonen, nuoriso-ohjaaja, 050 303 4561, satu.heinonen@evl.fi
Tiina Takanen, vapaa-aikatoiminnan ohjaaja, p. 044 4883 491, tiina.takanen@sievi.fi
Sari Kukkola/Jelppiverkko, yksilövalmentaja, Sievi/Alavieska, p. 044 4883 310, sari.kukkola@jelppiverkko.fi
Juha Ojala /Jelppiverkko, etsivä, Jelppiverkon toiminta-alue, p. 040 482 5574, juha.ojala@jelppiverkko.fi