Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Kameleontti joulukuu 2009

YLLÄPITOON >>    

Pääkirjoitus

Syyslukukausi on lopuillaan ja työt joulutodistuksen arvosanojen eteen tehty. Niitä varmasti moni jo odottaa. Joululoman odotus tuntuu olevan myös korkealla. Lumi, piparien tuoksu, kynttilät ja ihmisten avoin mieli saavat aikaan joulun tuntuman. Vuodesta toiseen tunne on samanlainen.

Nuorempana joululle antoi vähän erilaista arvoa. Lahjat olivat tärkeämpiä, mutta nykyään yhdessäolo ja läheisyys vievät voiton.

Tämänkertaisessa Kameleontissa on juttua muun muassa kimppakirjaveikkauksesta. Gallup-kyselyssä on otettu selvää, mikä oppilaille tuo joulumielen.

Haluan toivottaa kaikille iloisia lukuhetkiä ja mahtavaa joululomaa!
Satu Rintala, Päätoimittaja

 

Enkeli

Enkeli
Kuva Jemina Oittinen 9b
 

Runon siivet kantavat

 
 

Ilmaisutaidon ryhmä osallistui kirjavinkkauksen SM-kisoihin Sylväällä

 

Jäiset appelsiinit

Jäiset appelsiinit
Kuva Satu Rintala 9a
 

Seitsemäsluokkalaisten kirjoittamia joulusatuja ja -tarinoita

 

Risu

Risu
Kuva Riku Keljo 9a
 

Jouluhaastattelu

 

Kirjaesittely

 
 

Vaatteet vaihtoon 9.-13. marraskuuta 2009

 

Joki

Joki
Kuva Satu Rintala 9a