Poissaolot:
Koulun tulee saada huoltajilta aina selvitys oppilaan poissaolosta koulusta.
Oppilaan ns. omat lomat tulee anoa kirjallisesti siten, että maksimissaan kolme päivää vapaata anotaan luokan opettajalta ja kahteen viikkoon asti rehtorilta.
Koulutapaturmat:
Jokainen oppilaamme on vakuutettu. Vakuutus kattaa kouluaikana tapahtuneen tapaturman hoitokulut julkisen terveydenhuollon kustannusten mukaisesti. Vahingosta koti ja koulu tekevät yhdessä vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle.
Tukiopetus:
Opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muuten tehostettua ja erityistä tukea tarvitseville oppilaille annetaan tukiopetusta. Opetus on yksilöllistä, mutta tapahtuu useimmiten pienryhmissä.
Erityisruokavaliot
Kun koululaisella on todettu ruoka-aineallergia, tarvitaan erityisruokavalio. Oppilaan huoltajan tulee ottaa yhteyttä kouluterveydenhoitajaan erityisruokavaliolomakkeen täyttämistä varten. Joka lukuvuoden alussa kotoa toimitetaan ajan tasalla oleva lomake terveydenhoitajalle. Ennakkoon tiedetty poissaolo koulusta pyydetään ilmoittamaan koulun keittiöön.
Oppilaskerhot:
|