Suomen Rehtorit ry luovutti opetusministeri Sari Sarkomaalle 5.6.2008 Pro Rexi 2015- kehittämishankkeen toimenpideohjelman, jota on valmisteltu vuodesta 2006 alkaen. Kehittämishankkeen vetovastuussa on ollut Suomen Rehtorit ry ja verkostokumppaneina opetusministeriö, Opetushallitus, KT, Kuntaliitto, OAJ, Opeko, Koulutuksen Arviointineuvosto, EK ja Jyväskylän yliopiston Rehtori-instituutti.
Toimenpideohjelmassa esitetään parannuksia rehtorin oikeudelliseen asemaan, ammatin vetovoimaan sekä perus- ja täydennyskoulutukseen. Yhteisten ehdotusten lisäksi ohjelmaan on kirjattu ne toimet, joita kukin verkostokumppani on tekemässä tai suunnittelemassa rehtorin aseman kohentamiseksi. Kehittämishanke venyi ennakoitua pitemmäksi, mutta sen aikana pääsimme todella hyvää yhteistyöhön kumppaniemme kanssa ja lopulta kaikkia tyydyttävään yhteisymmärrykseen.
Pro Rexi 2015 toimenpideohjelma
|
- luodaan skenaario paikallisen kouluhallinnon ja koulujohdollisen työn tulevaisuudesta vuoteen 2015 mennessä
- arvioidaan oppilaitosjohdon oikeudellista asemaa suhteessa muuttuneeseen koululainsäädäntöön ja muuhun koulua koskevaan lainsäädätöön. sen perusteella tehdään aloitteita lainsäädännön tarkistamiseen tai suosituksia paikallisen kouluhallinnon ja koulun työkäytäntöjen ohjeistukseen.
- vahvistetaan rehtorin ammatin vetovoimaisuutta koulutusalan työmarkkinoilla nostamalla ammatin profiilia ja parantamalla ammatin arvostusta.
- vahvistetaan koulujohtamisen osaamista kehittämällä ja koordinoimalla rehtorien perus- ja täydennyskoulutusta ja täydentämällä nykyistä koulutustarjontaa työhyvinvointia tukevilla sisällöillä.
|
|
Suomalaisen - maailman parhaan oppimisen tason - turvaaminen takaamalla koulun johtamisen, kehittämisen ja kouluhallinnollisen työn edellytykset nyt ja tulevaisuudessa. kouluorganisaation kestävän kehityksen avulla parantaa rehtorin oikeudellista asemaa ja rehtorin ammatin vetovoimaisuutta sekä perus- ja täydennyskoulutuksen kehittämisellä turvata korkeatasoinen osaaminen paikallisessa kouluhallinnossa.
|