Rehtorina ja kasvattajana yritän perustaa kaiken toimintani arvoille, jotka lienevät aika laajasti läntisessä kulttuurissamme omaksuttuja. Ihmisarvo, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, vastuu itsestä, muista ja ympäristöstä sekä ahkeruus ovat ne arvot, joiden varassa työtäni yritän tehdä.
Kasvatusfilosofiani rakentuu mainituista arvoista lähtien sellaisen ihmiskäsityksen varaan, jossa ihminen nähdään, ei vain perintötekijöittensä tai mahdollisten neurologisten poikkeavuuksien summana, vaan ennen muuta kasvuympäristönsä vaikutuspiirissä kehittyvänä, itseään suuressa määrin ohjaamaan ja toimintaansa kontrolloimaan kykenevänä ainutlaatuisena yksilönä.
Edellä sanotusta seuraa loogisesti myös se, että kehittyäkseen ihmisarvoiseen käyttäytymiseen kykeneväksi ihmisyksilöksi lapsi ja nuori tarvitsevat johdonmukaiset kasvuympäristön periaatteet, joiden mukaan kasvavan yksilön kehitystä tuetaan toivottuun suuntaan.
Niin sanotun vapaan kasvatuksen suurin virhe oli illuusio siitä, että lapseen olisi ikään kuin sisäänrakennettu jo syntymässä ohjelma, jonka mukaisesti lapsesta kehittyy itsenäinen ja tasapainoinen aikuinen yksilö, kunhan koti, päiväkoti ja koulu malttaisivat mahdollisimman suuressa määrin olla rajoittamatta yksilön kehitystä.
Viime vuosikymmenien psykologinen ja psykiatrinen tutkimus ovat vakuuttavasti osoittaneet, että kehittyäkseen tasapainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi, toiset huomioon ottamaan kykeneväksi yksilöksi, lapsi ja nuori tarvitsee turvallisen, rakastavan ja selkeät käyttäytymisen rajat asettamaan kykenevän kasvuympäristön.
Liian monelle kasvattajalle, niin omaa lastaan kasvattavalle kuin ammattilaisellekin, tuntuu olevan vaikeaa asettaa lapselle rajoja, kieltää, sanoa ei. Täysin ilman rajoja kasvaneesta lapsesta ei ainakaan pääsääntöisesti voi kuitenkaan kypsyä tasapainoista, yhteiskuntakelpoista kansalaista. Yksi tunnetuimmista suomalaisista kasvatusalan ”guruistamme”, Keijo Tahkokallio, on kiteyttänyt tämän totuuden sloganiin: ” kasvattajan tehtävä on tuottaa lapaselle pahaa mieltä”. Jos kasvattaja ei uskalla sano ”ei” lapsen loputtomille mielihalujen tyydyttämistarpeille, on peli menetetty.
Turvalliset rajat luovat rakkauden ilmapiiriä. Itse asiassa, kuten usein kuulee sanottavan, rajat ovat rakkautta.
Oman kouluni kasvatusperiaatteet nojaavat siis edellä sanottuun ja tänä päivänä tietenkin erittäin laajasti ja yleisesti omaksuttuun ihmiskäsitykseen ja kasvatusfilosofiaan.
|