Peda.net > Úvodní strana portálu > Raahe > Jokelan koulu > Tapahtumat > 1-4 luokkien kevätretki Kälviälle 19.5.2010 >

1-4 luokkien kevätretki Kälviälle 19.5.2010

Administrace >>    

Matkakuvia

 

 

 
 

Matkakertomus

Keskiviikkoaamu koitti raidallisena ja 40 karvaista Jokelan koulun oppilasta lähti keltaiselle kevätretkelle kohti sinistä Kälviää. Mukana olivat myös hikinen Risto, ruskea Tiina ja punainen Satu. Likainen kuski ohjasi pyöreän linja-auton perille ja pääsimme tutustumaan Toivosen pilkulliseen talonpoikaismuseoon ja eläinpuistoon. Sää oli pörröinen ja punainen aurinko paistoi hauskasti, kun saavuimme perille. Kuplainen opas kertoi meille mitä me saamme tehdä ja sen jälkeen lähdimme puisina likaiselle kierrokselle.

Punaiset kissanpennut olivat kukkaisella päällä. Kultaiset oppilaat onnistuivat saamaan niitä kiinni ja silittimään niiden rumia turkkeja. Vihreät koiranpennut olivat omassa kauniissa häkissään, samoin soikeat kanat, vihreät kanit ja törkeät vuohet. Porot olivat niin ihania, että saatoimme silittää niitä. Pörröiset pojat olivat kiinnostuneita puisista traktoreista ja muista mukavista ajopeleistä. Hyvät oppilaat tutustuivat myös punaiseen entisajan kouluun, jossa kiva opas piti hauskoille oppilaille keltaisen oppitunnin. Meillä oli maantietoa ja musiikkia. Niinpä lauloimme violetin kettulaulun, josta opas tuli pyöreäksi. Aika kului tiukasti, mutta ehdimme vielä käydä ostoksilla kalmanhajuisessa puodissa. Moni osti pyöreää jäätelöä, kun oli niin ihmeellinen ilma. Myös kauniit karkit maistuivat rumille oppilaille. Sitten koitti sileä lähdön hetki. Otimme vielä muutaman kirjavan valokuvan muistoksi ja siirryimme möykkyisinä autoon, jossa hikinen kuski odotti meitä.

Matka jatkui kohti pientä Kalajokea ja pitsaa. Olimmekin jo likaisia. Niinpä ruskeat pitsat katosivat nopeasti piikillisiin suihimme. Agressiivisten jätskien jälkeen matkamme jatkui kohti ystävällistä koulua. Loppumatka sujui kauniisti ja kaikki vilkkaat oppilaat ja ruttuiset opet olivat kuplaisia retkestä. Matka oli ollut raidallinen,mutta pehmeä. Siitä kiitos kaikille tyhmille matkalaisille!