Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Tapahtumia 2008-09

YLLÄPITOON >>    
 
 

YÖKOULU

Hirvaskosken koululla oli yökoulu 9-10.10.2008. Tulimme kaikki kouluun torstaina kello 17:00. Aluksi veimme tavaramme majapaikkoihin. Tytöt nukkuivat ala ja keskiluokissa. Pojat nukkuivat salissa. Sitten söimme juhla- aterian, joka oli herkullista. Ruuan jälkeen tulivat oppilaiden vanhemmat. Sillä aikaa kun vanhemmat kahvittelivat oppilaat pelasivat pingistä.
Sitten lähdettiin pihalle. Pihalle oli tehty suunnistusseikkailurata. Ennen kuin lähdimme seikkailemaan jaettiin joukkueet. Joukkueen nimet olivat: Kuuset, Huru-ukot, Vikkelät Varpaat, Lumikot, Ryhmä Rämät, Eräjormat ja Suunnistajat. Rasteilla piti mm. tunnistaa sammalia, ilmansuunnat, keksiä omasta ryhmästä kertova runo, sanonta tai laulu, mennä hämähäkin seitin läpi koskematta seittiin, heittää frisbeetä, pelata aliasta, piti muodostaa sekaisin menneistä kirjaimista sana, sana oli yökoulussa. Lopuksi jos kaikki oli mennyt oikein sai EXTRA – rastin. Se oli opettajien piilottama Geokätkö. Geokätköstä löytyi kaikille tikkarit! Sitten vanhemmat lähtivät kotiin ja oppilaat sisälle iltapalalle.
Iltapalalla menu oli englanniksi. Meidän piti puhua englantia! Ruokana oli hampurilaisia. Ruuan jälkeen oli mahdollista käydä suihkussa. Pesimme myös tietysti hampaat!  Illalla kymmeneltä oli hiljaisuus ja sammutimme valot. Yö sujui rauhallisesti.
Aamulla meitä odotti mahtava aamiainen! Ensin oli rauhallista kun pojat vielä pakkasivat tavaroita ja tytöt+ opettajat olivat syömässä  Sitten kello yhdeksältä alkoi koulu. Oli hauskaa!!

Tekijät: SaPPe ja LaTTe

 
 

Jalkapalloturnaus

Jalkapalloturnaus oli 25.9.08 Ervastin koululla. Lähdimme koululta klo 9.00. Joukkueessa oli pelaajina 5-6lk ja 1 neljäsluokkalainen. Mari- opettaja oli valmentaja sekä tuomarina. Kun olimme menossa turnaukseen, tietyömaa oli kesken. Siinä meni viisi minuuttia. Meidän ensimmäinen peli oli Puhosta vastaan. Voitimme sen 3-0. Seuraava peli oli Ervastia vastaan voitimme sen 1-0. Sen jälkeen menimme syömään hernekeittoa. Seuraava peli oli Paukkeria vastaan, se päättyi 0-0. Seuraava peli oli kultaottelu. Vastakkain olivat Hirvaskoski ja Poijula. Aikaa oli enää kolme minuuttia ja Antti molotti maaliin! Palkinnoksi saimme hienon pokaalin ja maskotin.
 
 

LAMPAITA PAIMENTAMASSA

Kävimme 11.9 Iijoella retkellä. Kävimme katsomassa kun bordercollie Pondi paimentaa lampaita. Pondi oli iloinen koira ja paimensi hyvin. Katsoimme kun se meni lammasten taakse ja sivuille, etteivät lampaat karkaisi ryhmästä. Pondi oli todella nopea liikkeissään ja kuunteli ohjaajaa. Joskus kyllä oli vähän malttamaton. Lampaatkin tottelivat Pondia, eivätkä lähteneet omille teilleen kun se paimensi. Sitten Pondi paimensi lampaat latoon. Se sai kaikki lampaat heti latoon. Sitten se yritti paimentaa lampaita ulos ladosta, mutta lampaat eivät tohtineet tulla. Heitimme sen jälkeen sille keppiä, jonka se haki meille takaisin. Kaikki halusivat heittää kepin. Bordercolliet onkin jalostettu paimentamaan. Paimenkoiralta myös edelletään kyllin vahvaa hermorakennetta jotta se myös kestää paineen alla työskentelyn.