Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Porvoo - Borgå > Porvoon varhaiskasvatus - Borgå småbarnsfostran > Ilolan päiväkoti > Tiedotteet >

Tiedotteet

YLLÄPITOON >>    

Teksti

Hyvä kotiväki!

Kevät on jo hyvässä vauhdissa ja kuravaatteet näin ollen myös ahkerassa käytössä. Muistuttaisimmekin kuravaatteiden viikottaisesta huollosta. Kuravaatteet tulee viedä kotiin pestäviksi PÄIVITTÄIN.


Tästä edespäin jokaisen lapsen varavaatteet ja muut tarvikkeet säilytetään lokeron sijasta repun sisällä lokerossa. Lokeroissa ei siis enää säilytetä irrallaan muuta kuin sisätossut. Näin eteiset pysyvät siistinä ja lokerot saadaan putsattua paremmin. Myös varavaatereput viedään kotiin päivittäin.

Edellä mainitut toimenpiteet vaikuttavat sisäilmamme laadun paranemiseen.

Lisäksi muistutamme lasten hoitoaikalistojen toimittamisesta ajallaan päiväkotiin. Listat tulee olla toimitettuna aina edellisen viikon maanantaihin klo 10.00 mennessä.

Mikäli päiväkodissa tapahtuu jotain erityistä tai on retkipäivä ja lapsellanne on ilmoitettu vapaapäivä, lapsenne voi osallistua toimintaan yhdessä huoltajan kanssa. Tämä siksi, että päiväkodissamme henkilökunta on mitoitettu hoitoa tarvitsevien lapsien lukumäärän mukaan.

Päiväkodin edustalla olevat parkkipaikat ovat henkilökuntaa varten. Ethän myöskään pysäköi roskisten eteen.

Keväisin terveisin Ilolan päiväkodin väki


Tiistaina 12.3. päiväkotimme suljetaan klo 16.30 henkilökunnan palaverin vuoksi!