Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Porvoo - Borgå > Albert Edelfeltin koulu > Oppiaineet > 7.-9. -luokat > Tietotekniikka > Valinnainen tietotekniikka 8.lk > Valinnainen 8lk. >

Valinnainen 8lk.

YLLÄPITOON >>    

Mappi

 

Äänestä paras video - kirjoita tekstikenttään alla olevan ohjeen mukaan ja täytä muut kentät.

Kirjoita tekijän nimet viestikenttään.

1) Paras
2) Toiseksi paras
3) Kolmanneksi paras
 

Aukkotehtävä

ratkaise pojat ja heirän onkelmat
 

Lomakkeet

 
 

Ilmoittautuminen

 

Äänestys - Paras multimedia esitys.

 

Kuva

Kuva
   

RSS-näyttö

Neljä amerikkalaista on kuollut kapinallisten iskussa lentotukikohtaan Bagramissa Afganistanissa. Yhdysvaltojen puolustusviranomainen kertoo, että tukikohtaa tulitettiin joko kranaatinheittimillä tai ohjuksilla. Isku tapahtui noin 50 kilometrin päässä Kabulista pohjoiseen.
Perustuslakivaliokunta antanee tänään päätöksensä pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) roolista niin sanotussa Himas-kohussa. Joukko kansanedustajia pyysi maaliskuussa perustuslakivaliokuntaa tutkimaan Kataisen toimia, kun hän tilasi syksyllä 2011 filosofi Pekka Himasen Sofos-yhtiöltä tulevaisuusselonteon. Kataisen johtama valtioneuvoston kanslia tilasi työn ilman kilpailutusta. Kataisen mielestä kilpailutusta ei tarvinnut tehdä, koska hankintalaki ei sitä vaatinut.
Obama vierailee Berliinissä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapaa tänään Berliinissä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. Johtajien odotetaan keskustelevan muun muassa amerikkalaisten kiistaa herättäneestä nettivalvonnasta. Merkel on etukäteen sanonut haluavansa tarkemman selvityksen valvonnan laajuudesta.
Mariah Careyn pienet bikinit herättivät huomiota Italiassa. Popdiiva Maria Carey ja laulaja Miguel Jontel nauttivat auringosta Italiassa kuvatessaan uutta musiikkivideota. Carey harjoitti Miguelin kanssa vesileikkejä, jotka asettivat haasteita laulajattaren pienille valkoisille bikineille. Mariahin vartalo kesti katseet, sillä laulajatar pudotti painoa 13 kiloa kaksosten syntymän jälkeen.
Suomalaispoliitikkojen vierailut Ranskaan jatkuvat. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) tapaa maan johtoa tänään Pariisissa. Urpilainen keskustelee talousasioista sekä presidentti Francois Hollanden että valtiovarainministeri Pierre Moscovicin kanssa.
Suomalaiskäsikirjoittajan kädenjälki näkyy Chilen kaivosmiehistä kertovassa filmatisoinnissa. Jennifer Lopez ja Antonio Banderas nähdään Chilen kaivosmiehistä kertovassa elokuvassa The 33. Suomalaisen Mikko Alanteen ja Jose Rivieran käsikirjoittaman elokuvan ohjaa Patricia Riggen.
Kiinalainen teknologiayhtiö Huawei voisi harkita Nokian ostamista. Kiinalainen teknologiayhtiö Huawei voisi harkita Nokian ostamista, kirjoittaa sanomalehti Financial Times. Kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Richard Yu sanoo lehdelle, että yhtiö tarkastelee erilaisia hankintoja. Hänen mukaansa yhdistyminen riippuu Nokian halukkuudesta.
Lounais-Venäjällä tuhansia ihmisiä on evakuoitu ammusvaraston räjähdyksen takia. Räjähdys sattui armeijan harjoitusalueella Samaran alueella. Räjähdyksiä seurasi suuri tulipalo, jonka sammutustyöt jatkuvat yhä.
Laulaja Lana Del Rey esiintyi perjantaina Helsingin Hartwall-areenalla huutavan yleisöjoukon edessä. Nyt musiikkikriitikot epäilevät suosionosoitusten tulleen nauhalta. Tunnetut suomalaiset musiikkikriitikot uskovat, että Lana Del Reyn perjantaisella keikalla kuulleet yleisöreaktiot eivät olleet aitoja. Rumba-lehden Jukka Hätinen kirjoittaa sunnuntaina julkaistussa keikka-arviossaan äänten kuulostaneen valmiiksi nauhoitetuilta.
Ascotin perinteinen laukkakilpailu alkoi tiistaina. Näyttävät hatut eivät näytä tänäkään vuonna jäävän suosiossa hevosten jalkoihin.
Koko maailmaa ja erityisesti Yhdysvaltoja vavisuttanut katoamistapaus saattaa olla viimein selviämässä. Kuljetusalan liittoa Yhdysvalloissa vuosikausia johtanut ammattiyhdistyspomo James ”Jimmy” Hoffa katosi heinäkuussa 1975 jäljettömiin parkkipaikalta Detroitista. Hoffan epäiltiin sotkeutuneen järjestäytyneeseen rikollisuuteen, joten monien teorioiden mukaan Hoffa murhattiin ja hänen ruumiinsa hävitettiin. Julkisuuteen tiistaina tulleiden tietojen mukaan Hoffan ruumiin kätköpaikka on mahdollisesti löydetty. FBI:n kaivurit ovat olleet tekemässä etsintöjä 32 kilometrin päässä sen ravintolan parkkipaikasta, jossa Hoffa viimeisen kerran nähtiin. Hoffan oli tarkoitus tavata mafiaan kuulunut mies kyseisessä ravintolassa. Moni uskookin, että Hoffa joutui juuri mafian surmaamaksi.
Iran ja Etelä-Korea ottivat MM-kisapaikat jalkapallon MM-kisoihin Brasiliaan. Maat pelasivat viimeisellä kierroksella keskinäisen ottelun, jonka Iran voitti 1–0. Se riitti molemmille maille kisapaikkaan, sillä Etelä-Korea säilytti paikkansa Uzbekistanin edellä paremman maalieron turvin. Uzbekistanilla ja Jordanialla on vielä mahdollisuus kisapaikkaan. Ne pelaavat ensin jatkokarsintaottelun keskenään, jonka jälkeen kaksikosta parempi haastaa Etelä-Amerikan karsintojen viidenneksi sijoittuneen maan. Tämän otteluparin voittaja selviää Brasiliassa pelattaviin kisoihin.
Kiinalainen teknologiayhtiö Huawei voisi harkita Nokian ostamista, kirjoittaa sanomalehti Financial Times. Kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Richard Yu sanoo lehdelle, että yhtiö tarkastelee erilaisia hankintoja. Hänen mukaansa yhdistyminen riippuu Nokian halukkuudesta. – Me olemme ennakkoluulottomia, Yu kertoi.
Superpesiksessä pelattiin viisi ottelua. Pohjalta kirinsä aloittanut ja jo seitsemänneksi Superpesiksen kivunnut Kouvolan Pallonlyöjät jatkoi pisteputkensa seitsemään otteluun lyömällä Kymenlaaksossa vierailleen Kankaanpään Mailan tiistaina 2–0 (2–1, 6–0). Jumbojoukkue KaMa hävisi avausjakson kahteen Sami Joukaisen kotiutukseen, vaikka satakuntalaiset olivat kolmostilanteissa edellä peräti 10–3.
Rautatien alittava silta osoittautui rekalle alitsepääsemättömäksi esteeksi tiistai-iltana Tampereella, Särkänniemen kupeessa. Siltaa edellä olevan liikennemerkin mukaan alikululla on korkeutta 3,7 metriä. Rekka lienee ollut muutamaa senttiä korkeampi, sillä se ei aivan ole mahtunut alittamaan siltaa. Iltalehden lukijan lähettämästä kuvasta näkee, kuinka rekka on juuri sillanpohjaa hipoen päässyt pari metriä alikulun paremmalle puolelle. Sitten matka on tyssännyt.
Polveaan leikkauksen jälkeen kuntouttava Tanja Poutiainen jatkaa raskasta kuntoutusprojektiaan juhannuksen jälkeen Kroatiassa. Hän kertoi kuulumisistaan alppiväen kesäpäivillä Helsingissä. – Edellinen kaksiviikkoinen Kroatiassa oli jo todella rankka. En usko, että tahti tulee siitä yhtään muuttumaan. Eiköhän minusta oteta kahdessa viikossa kaikki taas irti, Tanja Poutiainen sanoi.
Tuukka Rask pelasi NHL-finaalissa nollapelin, vaikka jää ei ollut parhaimmillaan. Kuumuus ja kosteus vaikutti Boston Gardenin jäähän ja toi omat ongelmansa molemmille joukkueille. Raskin mukaan jää oli hyvä lähinnä erien alussa. – On vaikeaa lukea laukauksia, kun on niin sotkuista. Pitää olla erityisen huolellinen ihmeellisten pomppujen kanssa, koska ei halua tehdä yhtään typerää virhettä, Rask sanoi Boston Heraldin mukaan.
Teinipoppari Justin Bieberin Ferrari osui paparazziin Los Angelesissa. Kuvaajien piirittämä Justin Bieber oli lähdössä Laugh Factory -klubilta Ferrarillaan myöhään maanantai-iltana ja yritti hätistellä paparazzeja tieltään. Yksi valokuvaajista loukkasi tilanteessa jalkansa jäätyään Bieberin liikkuvan Ferrarin ja parkkeeratun auton väliin. Poliisi tutki asiaa ja kuuli laulajaa tapauksen johdosta, kertoo viihdesivusto TMZ.com. Bieberin ei kuitenkaan epäillä toimineen tilanteessa väärin.
Turkistarhauksen kieltämistä koskevan kansalaisaloitteen kohtalo ei enää juuri kiinnostanut kansanedustajia tiistain täysistunnossa. Maa- ja metsätalousvaliokunnan aloitteen hylkäämistä esittävän mietinnön toisessa käsittelyssä puhui enää neljä kansanedustajaa. Suomen historian ensimmäisestä kansalaisaloitteesta päätetään lopullisesti keskiviikkona kello 10 eduskunnassa alkavassa täysistunnossa.
Yhdysvallat sanoo, että sen kansallisen turvallisuusviraston NSA:n valvontaohjelmat ovat auttaneet estämään yli 50 terrori-iskua sitten syyskuun 2001. Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan valvonnan avulla on paljastunut terrorisuunnitelmia Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Yhdysvalloissa aiottuja kohteita olivat ainakin New Yorkin metro ja pörssi.