Tutkimme Näsinmäen ja Kirkonmäen kulttuuriaarteita porvoolaisen keraamikon Katri Issakaisen ja uskonnonopettaja Liisa Odiahin johdolla. Seikkailtiin Näsinmäellä ja tutkittiin löytyisikö kiviä Suomen vanhimmasta pengertiestä.
Porvoon Näsinmäki on kauneinta suomalaista kulttuurimaisemaa. Meillä kävivät Albert Edelfeltin koululla vierailijat Sari Hilska Porvoon kulttuuritoimesta, Hannele Tenhovuori museosta ja Anneli Rihtniemi-Rauch Porvoon kaupungin arkkitehti näyttämässä vanhoja valokuvia Porvoosta. Retkellä oppilaat ottivat valokuvia Kirkonmäestä. Koululla tehtiin taideopettaja ja keraamikko Katri Issakaisen johdolla savesta hienot pienoismallit keskiajan Porvoosta. Uskonnonopettaja Liisa Odiahin johdolla tutustuttiin Näsinmäen hautausamaahan, käytiin muunmuassa Johan Ludvig ja Fredrika Runebergin haudalla. Kulttuurikohteisiin tutustumisen jälkeen piirsimme symboleita. Olemme myös piirtäneet porvoolaisia entisajan ihmisiä eri askareissaan. Muunmuassa kalastajia, ruukuntekijöitä ja kauppiaita. Porvoon kirjastolta tulee vielä keväällä sadunkertoja kertomaan meille entisajan ihmisten elämäntarinoita.
Koulun helmikuinen urheilupäivä Pappilanmäellä
Porvoon mäkiä on aina käytetty
talviurheiluun. Koulumme urheilu-
päivänä 4.2.2011. oppilaat hiihtivät
ja laskivat pulkalla Pappilanmäellä.
Kuvat Benkku 6 A:lta.
Kulkeminen entiseen aikaan Porvoossa
Mäkien juurelle Porvoonjokivarteen muodostui luonnollisia satamia.
Tärkein Porvoon satama oli aluksi Linnamäen juurella Maari.
Mäkien harjanteita kuljettiin hevosilla ja kävellen.
Harjut ja mäet muodostivat myös talvisin reelle kulkutien.
Kesäaikaan veneet olivat tärkeä jokikulkuneuvo.
Hannele Tenhovuori ja Anneli Rihtniemi-Rauch kertoivat meille, että Näsinmäellä kulki yksi Suomen vanhimpia teitä.
Vouti halusi kerätä rannikon talonpojilta mahdolisimman paljon viljaa ja nahkoja ja hän talletti tavarat mäellä olleeseen voudintaloon.
Jotta vouti olisi päässyt kulkemaan raskaine taakkoineen, hän joutui rakentamaan mäelle tien.