Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Kirjaesitelmiä keväältä 2007

YLLÄPITOON >>    

VELMU RATSUNI SASSY

C. S. Adler

VELMU RATSUNI SASSY

Kustantaja: Stabenfeldt AB
Vuosi: 2001

Päähenkilöt: Leeann ja Sassy

Leeann on 12 -vuotias ja hän joutuu muuttamaan äitinsä kanssa Arizonaan. Leeann piristyy, koska he asuvat tilalla, jossa on hevosia. Aluksi kaikki on hankalaa, sillä hän saa Amoksen, joka hoitaa hevosia vihat niskoilleen. Sekään ei auta, että hän tuo karkailun mestarin eli Sassyn kotiin. Leeann saa koulusta uusia ystäviä, jotka ovat kaiken lisäksi hevoshulluja. Leeann saa kutsun ystävänsä syntymäpäiville, mutta uskoo, ettei saa hevosta, joten hän varastaa Sassyn ja pukee Sassylle Zachiltä saaneensa varusteet. Kun kiinni jääminen näyttää selvältä, Leeann vaipuu epätoivoon. Hän ei parantanut itseään Amoksen silmissä. Ja Amoksella on tilan avain onneen: Hän päättää kaikista tilan hevosasioista.

+ Kirja oli sopivan pituinen. Kirjaa olisi halunnut jatkaa loputtomiin.

Anni Partanen
 

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: PETOLLISET YSTÄVÄT

Thomas Brezina

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: PETOLLISET YSTÄVÄT

Painopaikka: WS Bookwell Oy.

Päähenkilöt: Penny ja koirat

Pennyn vanhemmat riitelevät jatkuvasti ja koulussa on todella vaikeaa. Mutta on sentään ilonaiheitakin, sillä Penny on varma, että hän saa telepaattisen yhteyden koiriinsa. Penny myös saa uuden ystävän, Noran, mutta kehenkä pitäisi luottaa, kun Pennyä eräänä päivänä kiristetään?

+ Kirjassa oli eläimiä. Juoni oli kiva ja se sai yllättäviä käännekohtia. Kirjaa oli kiva lukea.
- Ei mikään.

Linnea Janatuinen
 

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: PIKKUISET PULASSA

Thomas Brezina

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: PIKKUISET PULASSA

Painopaikka: WS Bookwell Oy 2002

Päähenkilöt: Penny, koirat, koiranpennut ja vauva.

Eräänä aamuna Penny huomaa, että heidän talonsa portaille on ilmestynyt kolme koiranpentua, joiden mukana on lappu, jossa pyydetään pitämään koiranpennuista huolta. Kohta heidän talonsa eteen ilmestyy vauva… Kenen ovat koiranpennut ja vauva? Lisäksi Pennyn koira Robin haavoittuu ja koiranpennut sairastuvat.

+: Kirja oli jännittävä. Mitä seuraavaksi tapahtuisi, ei pystynyt joka kohdassa arvaamaan. Juoni oli hyvä ja kuvailu.
- Ei mikään…

Linnea Janatuinen
 

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: SUSIMETSÄN SALAISUUS

Thomas Brezina

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: SUSIMETSÄN SALAISUUS

Kirjailija: Kustantaja: Sanoma Magazines
Ilmestymisvuosi: 2006

Pennystä tuntuu, että kesäloma on pilalla, kun kaikki kaverit matkustavat ulkomaille, eikä sinä vuonna Pennyn perheellä ole siihen varaa. Myös haave moposta tuntuu katoavan kuin poksahtava saippuakupla. Onneksi Penny kuitenkin löytää lehdestä ilmoituksen, jossa etsitään lastenhoitajaa.
Penny vastaa ilmoitukseen ja pääsee töihin.

Palkka on hyvä, mutta viisi lasta oikea riesa. Penny meinaa palata kotiin, mutta pian kaikki selviää ja Penny haluaa jäädä tukemaan perhettä. Myös lapset muuttuvat kilteiksi ja isä pitää Pennyä ystävänään.

+ Kirjassa tapahtui kokoajan jotain, mitä voisi tapahtua oikeasti. Juoni oli hyvä ja siinä pysyi mukana.
- Ei mikään.

Anna-Tuulia Manninen
 

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: TÄPÄRIÄ TILANTEITA

Thomas Brezina

SEITSEMÄN TASSUA JA PENNY: TÄPÄRIÄ TILANTEITA

Painopaikka: Painopaikka WS Bookwell Oy 2002

Päähenkilöt: Penny, koirat ja falabella-varsa

Pennylle alkaa soitella joku käheä-ääninen mies ja syyttää häntä eläintenmurhaajaksi. Penny löytää myös pikkuisen falabellan, Vanessan. Penny haluaa malliksi koiranruokamainokseen, mutta hänen kilpailijansa on Christina, joka ei ole helppo päihitettävä.

+ Juoni oli hyvä. Kirja alkoi jo hyvin alusta ja loppui hyvin! Henkilöt olivat tavallisia.
- Ei mikään!

Linnea Janatuinen
 

HEVOSHOITOLAN SISARUKSET: SANOJEN TUOLLA PUOLEN

Lauren Brooke

HEVOSHOITOLAN SISARUKSET: SANOJEN TUOLLA PUOLEN

Painopaikka: AIT Trondheim

Päähenkilöt: Amy, Daniel ja heidän hepat.

Amy saa isältään hevosen. Se on upea Storm –ruuna. Amylla on suuret haaveet, että hän ja Storm olisivat joskus kuuluisat esteparivaljakko. Mutta miten käy haaveitten, kun äidin kuolemasta on kohta vuosi? Amy tutustuu myös köyhään Danieliin, jolla on hyvä estehevonen, mutta hevonen loukkaantuu pian pahasti. Voiko sitä enää parantaa? Nämä kysymykset painavat Amyn päätä samalla, kun hän yrittää pärjätä suuresta määrästä kotiaskareita.

+ Kirjassa oli hevosia. Juoni oli hyvä ja selkeä, siinä pysyi hyvin mukana. Kirjan henkilöt olivat kivoja, eivätkä niin ihmeellisiä.
- Kirja oli välillä tylsä.

  • *
Linnea Janatuinen
 

VUORILLE!

Bonnie Bryant

VUORILLE!

Kirjan kustantaja: Stabenfeldt AB, Malmö 2004

Päähenkilöt: Tallijengin sakki: Lisa, Carole ja Stevie.

Lisa, Carole ja Stevie lähtevät ystäviensä luokse. Siellä heitä odottaa ihana vaellus hevosten ja lännenvarusteiden kera! Kaikki sujuu todella hyvin, ellei mukaan lasketa kahden sisarusparin hirveää temppuilua ja metsäpaloa.
Mutta elossa he sieltä selviävät!

+ Kirjassa oli hevosia ja jännitystä. Kaikki siellä oli tavallista, mutta silti oli kiva lukea kirjaa.
- Ei mikään!

Linnea Janatuinen
 

TALLIJENGI: VUORILLE

Bonnie Bryant

TALLIJENGI: VUORILLE

Kustantaja: Hevoskerho Pollux
Ilmestymisvuosi: 2004

Kate Devine kutsuu tallijengiläiset vaellusratsastukselle. Ennen kuin matka kohti majesteettisia vuorenhuippuja voi alkaa, porukkaan tulee lisäykseksi hevostietäjä John, huolehtiva Seth ja tämän villi sisko Amy.

Amy tuottaa paljon hankaluuksia ja Seth tuntuu olevan tämän talutusnuorassa.
Lisa kiinnostuu Sethistä ja avaa silmänsä vasta sitten kun luonnonvoimat näyttävät mahtinsa.

+ Juoni oli keksitty hyvin ja vaikka kirja oli lyhyt, siihen mahtui paljon seikkailua
- Alku oli tylsä

Anna-Tuulia Manninen
 

YKSI, KAKSI, PELAA!

Bonnie Bryant (kirjoitti Pollux hevoskerholle)

YKSI, KAKSI, PELAA!

Kustantaja: Stabenfeldt AB, Malmö 2004

Päähenkilöt: Lisa, Carole ja Stevie( tallijengin jäsenet )

Stevie keksii, että on tehtävä joukkue ja opeteltava pelaamaan haavipooloa. Steviestä tulee hieman ärtyisä, kun kaikki ei suju niin kuin hän haluaisi, mutta onneksi hänen ystävänsä ymmärtävät. Ensimmäinen peli hävitään ja kaiken kukkuraksi hän satuttaa nilkkansa. Hän ei pysty pelaamaan, mutta aikoo sitten valmentaa muita! Toisesta pelistä tulee tasapeli.

+ Kirjassa oli tallimaista menoa! Samalla oppi uuden haavipoolon sääntöjä.
- Ei mikään!

Linnea Janatuinen
 

HAAMURATSUN VIESTI

Peggie Cannam

HAAMURATSUN VIESTI

Kustantaja: Stabenfeldt AB

Ilmestymisvuosi: 2003

Carolynillä on vanha Scrumpy-poni, joka on Carolynin elämän keskipiste. Scrumpy myydään pois ja tilalle tulee Jupiter- hevonen. Carolyn saa apua tosin yllättävältä taholta, sillä aika-ajoin näkyviin ilmaantuu musta ratsu ja ratsastajatyttö, joilla tuntuu olevan Carolynille asiaa.

+ Pituus ja juoni. Juonessa pysyi mukana, eikä se ollut epäselvä.
- Ei mikään.

Sanna Mehtonen
 

HERCULE POIROT JA SALAINEN KAAVA

Agatha Christie

HERCULE POIROT JA SALAINEN KAAVA

Näytelmästä sovittanut: Charles Osborne
Kustantanut: WSOY
Käsikirjoituksesta suomentanut: Leena Tamminen
Englanninkielinen alkuteos: Black Coffee
Painettu: 1997

Päähenkilöt: Hercule Poirot, kapteeni Hastings, Amoryn perhe, Tohtori Carelli

Kirja kertoo murhasta joka tapahtuu Britanniassa Amoryjen tilalla, jossa sir Calud murhataan ja hänen salainen kaavansa varastetaan. Ennen murhaa sir Claud on soittanut Hercule Poirotin hänen tilalleen, koska hän arvelee, että hänet murhaa joku hänen perheestään. Hercule Poirot alkaa selvittämän murhaa sekä kaavan katoamista. Kuka on murhaaja ja kuka vei kaavan?

+ Juoni oli todella hyvä, kirjan jännitys pysyi kokoajan sopivana ja loppuratkaisua ei arvannut ennen loppua.
- Ei mikään

Sami Partanen
 

NETTIANSA

Michael Coleman

NETTIANSA

Kustantaja: WSOY
Suomentanut: Raimo Salminen
Ilmestymisvuosi: 1976

Rob tarvitsee vastauksen siihen, kuka muuntelee pelejä ja tekee niillä pimeää kauppaa. Hänen pitää löytää tähän äkkiä vastaus, koska vanhempien pienyritys on Robin varassa. Rob, Tamsay ja Josh kutsuvat nettietsivät apuun.

+ Juoni oli kiva
- Ei mikään

Jyri Partanen
 

MERIROSVOILUN ALKEET

Ceressida Cowell

MERIROSVOILUN ALKEET

Kirjan kustantaja: Otava

Kun merirosvot ovat harjoittelemassa miekkailua, niin rantaan ajelehtii arkku, jossa lukee: ”Avaaminen kielletty!”. Mutta kaksi merirosvoa aukaisee arkun. Arkussa ei olekaan Synkkö Sysiparta. Sitten kaikki lähtevät etsimään Synkkö Sysipartaa.

+ Kirjassa oli hyvä juoni jossa pysyi mukana.
- Kirja jäi välillä yhteen kohtaan

Samuli Kärkkäinen
 

PARHAAT YSTÄVÄT, SALAISUUDEN VARJOT

Maggie Dana

PARHAAT YSTÄVÄT, SALAISUUDEN VARJOT

Kustantaja: Stabenfeldt AB
Ilmestymisvuosi: 1998

Kerryn isä joutuu lähtemään kesäksi työmatkalle, ja Kerry itse joutuu tätinsä luokse maalle. Lehdestä löytyy ilmoitus, jossa pyydetään avuliasta tyttöä tulemaan seuraksi vammaiselle tytölle. Kerry ottaa paikan heti. Kerrystä ja Hollysta tulee parhaita ystäviä, mutta Kerry joutuu kohtaamaan pahimman pelkonsa: hevoset.


+ Kirja oli mukavaa luettavaa.
- Ei mikään.
*
Laura Manninen
 

PARHAAT YSTÄVÄT, TOIVEIDEN KESÄKUU

Maggie Dana

PARHAAT YSTÄVÄT, TOIVEIDEN KESÄKUU

Kustantaja: Stabenfeldt AB
Ilmestymisvuosi: 1999

Kerryn unelma toteutuu. Hän saa oman hevosen, mutta hevonen on huonokuntoinen ja laiha. Kun hevonen saapuu tallille, se on aivan likainen. Kun Kerry puhdistaa hevosen, sen alta paljastuu laiha, mutta tavattoman kaunis tamma. Kun Kerry viimein uskaltautuu sen kanssa ratsaille, hän huomaa, että hevonen on huippuratsu ja ennen kaikkea taitava hyppääjä. Vihdoinkin Kerry pystyy näyttämään ilkeälle Whitneylle jotain…

+ Juonta ei pystynyt arvaamaan ennalta
- Ei mikään

Laura Manninen
 

PARHAAT YSTÄVÄT, TÄHTILAUKKA

Maggie Dana

PARHAAT YSTÄVÄT, TÄHTILAUKKA

Kustantaja: Stabenfeldt AB
Ilmestymisvuosi: 1999

Timber Ridgen tallille tulee kuuluisa elokuvaohjaaja kuvaamaan elokuvaa. Elokuvaan pääsee yksi tallin tytöistä mukaan. Kerry pääsee kahden parhaan joukkoon, mutta vastassa on vaarallinen tyttö nimeltään Whitney. Jos Kerry voittaisi Whitneyn koekuvauksessa, hän pystyisi toteuttamaan suurimman unelmansa.

+ Kirjassa tapahtui paljon ja juonessa pysyi mukana.
- Ei mitään.

*
Laura Manninen
 

KARMEA TOTUUS EGYPTILÄISISTÄ

Terry Deary ja Peter Hepplewhite

KARMEA TOTUUS EGYPTILÄISISTÄ

Suomentanut: Meme Saukko
Kustantanut: Tammi
Kuvittanut: Martin Brown
Painettu: 2000
Päähenkilöt: Egyptiläiset

Kirja kertoo karmeita asioita egyptiläisistä, kuten palsamoinnista ja pyramideista. Kirjassa on asioita mitä oppikirjoissa ei ole. Kirjassa on myös kysymyksiä joita on kiva ratkoa.

+ Kirjassa oli hyviä tarinoita ja kirja oli hyvin koottu.
- Ei mikään

Sami Partanen
 

KARMEA TOTUUS VIIKINGEISTÄ

Terry Deary

KARMEA TOTUUS VIIKINGEISTÄ

Kuvittanut: Martin Brown
Suomentanut: Meme Saukko
Kustantaja: Tammi
Painettu: 2000
Päähenkilöt: Viikingit

Kirja kertoo kauheita tarinoita viikingeistä ja siitä mitä he tekivät kuten: viikinkitaruja ja siitä mikä rangaistus tuli mistäkin rikoksesta.

+ Kirja on hyvin samanlainen kuin muutkin karmea totuuskirjat ja ne kaikki on hyviä.
- ei mikään

Sami Partanen
 

KARMEA TOTUUS SUKLAASTA

Alan McDonald

KARMEA TOTUUS SUKLAASTA

Kirjailija: Kuvittanut: Olive Goddard
Kustantanut: Tammi
Painettu: 2000
Päähenkilö: SUKLAA

Kirja kertoo kaiken tarpeeellisen suklaasta ja jotain mitä et hallunut koskaan tietää! Saat tietää siitä miten Fazer perustettiin ja mitä suklaa alun perin oli (se ei ollut yhtään sellaista kuin nykyään).

+ Kirjan aihe oli oikein hyvä. Olisipa ollut suklaata sitä lukiessa!
- Ei mitään (onhan kyse kuitenkin ihanasta ruskeasta, maukkaasta
aineesta)!

Sami Partanen
 

VIERAS YÖSSÄ

Angela Dorsey

VIERAS YÖSSÄ

Kirjan nimi: Vieras yössä

Kustantaja: Stabenfeldt AB

Ilmestymisvuosi: 2004

Lisan elämä muuttuu, kun hän joutuu muuttamaan sukukartanosta ja vielä
pahimmalta tuntuu hevosten menetys. Lisan isä ei hyväksy ystävyyttä
Charles Pickeringin kanssa, joten hän joutuu livahtamaan tallille salaa.
Tilanne pahenee, kun kartanoon muuttaa vanhan herran sukulaispoika
joka uhkailee häntä poliisilla.

+ Pituus ja juoni. Juonessa pysyi mukana eikä se ollut epäselvä.
- Ei mikään.

Sanna Mehtonen
 

KIRJAVA KIRJA

Kirjan kirjoittajat: Tiina Eskola, Liisa Marjatta Järvinen, Ville Keynäs,
Sannamari Lukander, Raili Mikkanen, Aila Palvo, Maria Partanen, Marja-Liisa Puputti, Anneli Pikkanen ja Kari Vaijärvi.

KIRJAVA KIRJA

Kustantaja: WSOY

Kirjasarja: Tenavakerho

Kuvat: Ilmeri Ilmanen

Kirjassa on eri satuja, jotka ovat mielenkiintoisia. Tarinoissa seikkailee ihmisiä, eläimiä ja hedelmiä!

+ Kirjan sadut olivat hyviä, jotkut vain turhan pitkiä.
- Ei oikeastaan mikään.

Aleksi Katainen
 

JULIA JA SOTA

Ursula Fuchs

JULIA JA SOTA

Kustantaja: Weilin + Göös
Ilmestymisvuosi: 1983

Saksaan syttyy sota, kun Julia on kuusivuotias. Isä lähtee sotaan ja Äiti, Julia ja muut perheenjäsenet joutuvat evakkoon. Parin vuoden kuluttua sodan keskeltä Julia saa tietää, että heidän talonsa on maan tasalla. Kun sota loppuu, Julia on kaksitoistavuotias. Riemulla ei ole rajoja, kun Julia pääsee isän luokse saksaan.

+ Tarina tuntui todelta
- Välillä ei tajunnut, missä mennään

Laura Manninen
 

GUINESS WORLD RECORDS FOR GIRLS

GUINESS WORLD RECORDS FOR GIRLS

Kirjan kirjoittaja: -

Kustantaja: Sanoma Magazines

Ilmestymisvuosi: 2004

Tässä kirjassa on ennätyksiä ympäri maailmaa.

+ Ennätykset
- Se oli liian lyhyt.

Sanna Mehtonen

 

KAYA NOUSEE KAPINAAN

Gaby Hauptmann

KAYA NOUSEE KAPINAAN

Kustantaja: Stabenfeldt AB, Malmö 2007
Painettu Saksassa


Päähenkilöt: Kaya ja Dreamy - heppa

Kaya on tavallinen tyttö, joka on heppahöperö. Kaya kisailee ja hoitaa suosikkiheppaansa Dreamya. Mutta yhtenä päivänä selviää, että Dreamy myydään. Kaya on ensin aivan poissa tolaltaan, mutta sitten ryhdistäytyy ja rupeaa muitten ystäviensä kanssa kapinaan. Kohta lehdistö on jo Kayan, Dreamyn ja muitten tyttöjen kimpussa.

+ Hevosmainen meno. Kirja oli myös hauska. Ja siinä oli onnellinen loppu!
- Kirja olisi voinut olla pidempikin.

  • * ½
Linnea Janatuinen
 

REPPULI MAAILMALLA

Eila Jaatinen

REPPULI MAAILMALLA

Kustantaja: Kirjapaja Oy
Kuvittaja: Harri Vaalio
Valmistumisvuosi: 2002

Reppuli pääsee Papan ja Leilan häämatkalle, jolla pojat Tomppa ja Sikkekin
ovat mukana. He kiertelevät Eurooppaa. Matkasta ei välttämättä tulekaan
niin helppo...

- Kirjassa jammailtiin koko ajan samaa juttua... tai siis siinä ei ollut
sellaista huippukohtausta. Kuvat olivat huonoja.
+ Kirja oli sopivan pituinen tähän hätään ja muutenkin aika sopiva.

  • * ½
Aleksi Katainen
 

JESSE LAIVAKOIRA

Merja Jalo ja Marvi Jalo

JESSE LAIVAKOIRA

Painopaikka: Karisto Oy:n kirjapaino

Päähenkilöt: Jenna, Hannele ja Regina ja hänen miehensä + koirat.

Regina menee naimisiin ja Hannelea ja Jennaa on pyydetty morsiusneidoiksi. Tytöt totta kai suostuvat, kun koiratkin saavat tulla mukaan.
Jennan ja Hannelen kotipihalla liikuskelee outo mies, joka on nähty myös saaressa, jossa Reginan häät pidetään. Onneksi Jesse auttaa taas kerran!

+ Kirja sisälsi koiramaista menoa. Kirja oli jännittävä ja siitä löytyi myös huumoria. Kirjan henkilöt olivat kivoja. Kuvailu oli hyvä.
- Ei mikään.

Linnea Janatuinen
 

NEA, PONITYTTÖ JA ONNETTOMUUS

Merja Jalo

NEA, PONITYTTÖ JA ONNETTOMUUS

Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 1999

Nea on vihdoinkin päässyt tallin parhaiden ratsastajien nimiin, vaikka haaveen toteutuminen on vienyt aikansa ja ponnistelunsa.
Pääasia kuitenkin on, että hänet otetaan vakavasti, mutta kerta toisensa jälkeen hänen on todistettava olevansa paras, siksi hän ei voi kieltäytyä Jere Harjanteen tarjouksesta ratsastaa kurittomalla Goofylla. Nea myöntyy, vaikka tietää, että Jerellä ei ole puhtaat jauhot pussissaan.
Tallin väki alkaa pilailla Nean kustannuksella, mutta kaikki järkyttyvät, kun tapahtuu kamala onnettomuus heidän syystään.

+ Kirjassa oli eläimiä ja siinä tapahtui paljon.
- Kirja oli liian lyhyt ja joissain kohdissa tylsä

Anna-Tuulia Manninen
 

NUMMELAN PONITALLI: EPÄONNEN LEIRI

Merja Jalo

NUMMELAN PONITALLI: EPÄONNEN LEIRI

Kustantaja: WSOY
Vuosi: 2002

Päähenkilöt: Päkä, Essi, Repe ja Kikka

Nummelan ponitalli lähtee Huvisaarelle. He eivät tiedä mitkä seikkailut heitä odottavat. Päkää alkaa kiinnostaa aarre Wind Marystä ja hän etsii sitä ratsastuksen ohella. Sitten Essille tulee huono olo, hikikarpaloita vieri kasvoja pitkin. Hän on niin sairas, että hänet täytyy viedä sairaalaan. Kukaan ei tiedä syytä, miksi Essi, Päkä ja Kikka sairastuu yllättäen, eikä sitä miksi lähistöllä on outoja hiippailijoita. Miksi Anna Sofian päälle ajetaan ja mitä tyttö tarkoitti merellä näkyvillä valomerkeillä, sen Kikka ja Repe aikovat selvittää.

+ Kirja oli juuri sopivan pituinen ja lukujen välit olivat sopivat.
- Ei mikään.

Anni Partanen
 

NUMMELAN PONITALLI: FINNHOLMIN KIROUS

Merja Jalo

NUMMELAN PONITALLI: FINNHOLMIN KIROUS

Kustantaja: Wsoy
Vuosi: 2006

Päähenkilöt: Siru, Kikka ja Repe.

Siru, Kikka ja muut Nummelan ponitallilaiset lähtevät ratsastusleirille Finnholmin saarelle. Nummelat omistavat saarella kartanon, jossa sanotaan kummittelevan. Niiltä, jotka asuvat saarella, on varastettu tavaroita ja kun satamaan on kiinnittänyt veneitä, ne on päästetty irti. Hevoset on päästetty kaksi kertaa vapaiksi ja Siru ja Kikka joutuvat vangeiksi vene vajaan.

+ Kirjassa oli sopivan kokoinen teksti ja sitä oli helppo lukea.
- Ei mikään.

Anni Partanen
 

NUMMELAN PONITALLI: ORISUON AARRE

Merja Jalo

NUMMELAN PONITALLI: ORISUON AARRE

Kustantaja: WSOY

Vuosi: 2003

Päähenkilöt: Kikka, Päkä, Repe ja Kafka

Kesäloma on alkanut ja kaikki saapuvat tallille aikaisin. He lähtevät uimaan ja Fifi löytää Orisuon aarrekartan. Kesken uinnin Siru säntää rannalle ja kertoo, että Pena aikoo lähteä Orisuolle. Siellä he järjestävät maastokisat ja Päkä saa tallin parhaan hevosen Kafkan. Hän eksyy ja joutuu louhimolle josta löytyy aarre, mutta silloin kuuluu lähestyvien askelten ääni…

+ Kirjassa oli kerrottu hyvin kaikki.
- Ei mikään.

Anni Partanen
 

NUMMELAN PONITALLI: RATSUKELLARIN SALAISUUS

Merja Jalo

NUMMELAN PONITALLI: RATSUKELLARIN SALAISUUS

Kustantaja: Wsoy

Vuosi: 2002

Päähenkilöt: Hanne, Kikka, Ari ja Repe

Kikka, Pena, Repe ja muut ponitallilaiset lähtevät leirille Susiluotoon. Sitä ennen Päkän isän auto varastetaan. He majoittuvat motelliin, joka on tyhjä kummittelun takia. Amanda ja Albert Koskenrannat olivat lähdössä, mutta jäivät tallilaisten takia ja Amanda esittelee laulutaitojaan nuorille. Hannen isä omistaa Susiluodon ja Hanne pitää sisällään jonkin salaisuuden. Hanne saa uhkauskirjeen ja tietää keneltä se on. Hannen äiti oli kuollut tulipalo-onnettomuudessa ja hän syyttää siitä Aria. Tulipalosta jäi jäljelle vain ratsukellari. Siihen kuuluu salaisuus ja sitä selvittäessä Päkän rakas koira joutuu hengen vaaraan.

+ Kirja oli sopivan pituinen ja sen juonessa pysyi mukana.
- Kirja loppui yhtäkkiä kesken

  • * ½
Anni Partanen
 

NUMMELAN PONITALLI: TUNTURIRATSASTUS

Merja Jalo

NUMMELAN PONITALLI: TUNTURIRATSASTUS

Kustantaja: Wsoy
Vuosi: 1980

Päähenkilöt: Kikka, Päkä, Repe ja ihmissusi

Nummelan ponitallilaiset lähtevät Lappiin. He majoittuvat hiihtolomakeskukseen. Keskuksen vieressä on ratsastustalli. Lappalaisten pyhä Seitavuori kohoaa korkeuksiin. Vuoreen liittyy taru, jonka mukaan se, joka menee Seitavuorelle, niin sitä rupeaa jahtaamaan ihmissusi. Tallilaisia innostanut taru saa heidät menemään sinne. Mutta vuori ei kestä vierailijoita. Yöllä ulkona liikkuu hahmo, jonka Päkä näkee. Hän uskoo taruun, mutta muut eivät. Päkä ostaa poron vanhalta erakolta, mutta ihmissusi tappaa sen. Onko vanha taru herännyt jälleen eloon?

+ Kirjan juoni oli hyvä ja parhaat kohdat oli jätetty kirjan loppuun.
- Ei mikään

Anni Partanen
 

REPLICA: PARATIISISAARI

Marilyn Kaye

REPLICA: PARATIISISAARI

Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2003

Amyn poikaystävä Chris kutsuu tämän veneilemään Tyynelle merelle, mutta ei itse sitten ilmaannu veneeseen. Vene tuntuu olevan kauko-ohjattu, eikä ruoria voi kääntää. Nokka osoittaa kohti Paratiisisaarta, mistä Amy löytää 12 Amy-kloonia, joihin hän itse kuuluu ja 12-Andy kloonia. Pian nainen nimeltä Cindy tulee Amyn luo ja Amy arvaa tämän olevan järjestöstä, joka haluaa vallata maailman. Saarella kaikkia hoidetaan hyvin, mutta vain Amy ja Amy numero 8 tietävät totuuden. Tytöt kilpailevat poikia vastaan erikoiskyvyillään ja aina se joukkue joutuu äänestämään yhden pois, joka häviää. Kukaan ei tiedä mitä niille käy, jotka putoaa, joten Amy hankaloittaa kilpailua, ja hän tippuu pois tahallaan. Pudonneilla onkin kaikki hyvin, mutta Amyn pitäisi suojella myös Alya, kunnes Amy 5 pelastaa kaikki. Saarella on myös kaksoisagentti Devon, joka suojelee Amya.

Arvostelu:
+ Juoni oli hyvä ja siinä oli yllättäviä käännekohtia
- Ei mikään

Anna-Tuulia Manninen
 

NEITI ETSIVÄ JA SISÄOPPILAITOKSEN SALAISUUS

Carolyn Keene

NEITI ETSIVÄ JA SISÄOPPILAITOKSEN SALAISUUS

Kustantaja: Tammi
Suomentaja: Jaana Lahtinen
Ilmestymisvuosi: 1993
Päähenkilö: Paula
Alkuteos: The Mystery of the Missing Millionairess

Paula, Bess ja George ovat tapaamassa Claudia Dixonia, jonka huonekaveri on kuuluisan filmitähden tyttö. Tyttö on kadonnut salaperäisellä tavalla, ja niin Paula ryhtyy hommiin.
Tutkiessaan Paula törmää lunnaitten vaatijoihin, jotka puolustautuvat aseet käsissään.
Neiti Etsivä joutuu moniin täpäriin tilanteisiin. Kysymys kuuluu: Missä on Veronica Armand?

+ Lukeminen oli seikkailua, Juoni oli keksitty hienosti.

Noora Manninen
 

MARTTI KITUNEN

Heikki Korhonen

MARTTI KITUNEN

Kustantaja: Wsoy
Päähenkilöt: Martti ja Tuomas

Martti Kitunen on innokas metsästysmies. Eräänä päivänä karhu on Martin koiran haukussa. Martti ampuu ja saa karhun, vaikka se yritti hypätä Martin ja hänen poikansa Tuomaksen päälle. Seuraavana päivänä pidetään Martin luona kunnon juhlat, jossa sattuu ja tapahtuu.

+ Sopivan pituinen
- Ei mitään

Mikko Paananen
 

KOIRIEN KALEVALA

Mauri Kunnas

KOIRIEN KALEVALA

Kustantaja: Otava

Henkilöt :Lemminkäisen äiti, Ahti Lemminkäinen, Vaka vanha Väinämöinen, Annikki, Seppo Ilmarinen, Pohjolan Neito, Joukahainen, Aino, Joukahaisen äiti, Kyy, Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjolan isäntä, Ahti, aaltojen kuningas, Iku-turso, Äijön poika, Tuonelan joutsen, Suuri petohauki.

Tämä kirja on tavallaan tarina tarinasta... Nyt asiaan! Olipa kauan sitten susi-, koira- ja kissaheimo. Susien ja koirien välissä oli aina pientä riitaa, mutta usein oli kuitenkin rauha. Susien heimossa asusteli kaunis neito, jota kaikki yrittivät kosia mutta turhaan! Neidon äiti (joka oli susiheimon
johtaja) lupasi tyttärensä käden sille, joka takoo hänelle sammon... Sampo oli esine, joka takoi suolaa, jauhoja ja rahaa... Louhi Pohjolan emäntä (eli kauniin tytön äiti ja susien johtaja) kertoi tämän Vaka Vanha Väinämöislle, joka oi Koira Heimon suuri tietäjä ja paras "noita"laulaja. Vaka vanha Väinämöinen kertoi tästä koirien heimon parhaalle sepälle Seppo Ilmariselle! Hän innostui niin, että lähti heti Pohjolan neidon kättä pyytämään... Mutta siitä ei hyvää seuraa!

+ Hyvä tarina
- Lyhyt kirja

Aleksi Katainen
 

SUURI URHEILUKIRJA

Mauri Kunnas

SUURI URHEILUKIRJA

Kustantaja: Otava

Mauri Kunnas kertoo erilaisista urheilulajeista Tarja Kunnaksen hauskan kuvituksen avulla. Lajeja on aina jääkiekosta voimisteluun.

+ Kirjan kuvat olivat hauskoja
- Kirja oli välillä tylsä

Rinna Tikkanen
 

VIIKINGIT TULEVAT

Mauri Kunnas

VIIKINGIT TULEVAT

Kuvittanut: Tarja Kunnas
Kustantanut: Otava
Painettu: 2006
Päähenkilöt: Viikingit

Esittely: Kirjassa on erilaisia keksittyjä viikinkien saagooja ja vähän jotain muutakin.

+ Kirja oli ihan hauska
- Kirja oli vähän liian lyhyt

  • *
Sami Partanen
 

VIIKINGIT TULEVAT

Mauri Kunnas

VIIKINGIT TULEVAT

Otava
Päähenkilöt: Viikingit

Tässä kirjassa kerrotaan erilaisista viikingeistä ja heidän hurjista seikkailuistaan, sekä viikinkikylästä ja niiden asukkaista.

- kirja oli liian lyhyt
+ kirja oli hauska

  • ½
Samuli Kärkkäinen
 

PELASTUSRETKIKUNTA HOTTISET

Jorma Kurvinen

PELASTUSRETKIKUNTA HOTTISET

Kustantaja: Kirjapaja

Kirjassa lapset pelastavat jäniksiä, kun kotka halusi, että niitä ei metsästetä. Lapset rupesivat auttamaan kotkaa.

+ Kirjan alku oli hyvä.
- Kirjassa meni henkilöt sekaisin ja se oli huono lukea.

  • * ½
Sami Kukkonen
 

SUSIKOIRA ROI JA MUUKALAISET

Jorma Kurvinen

SUSIKOIRA ROI JA MUUKALAISET

Kirjan päähenkilöt: Tomi, Roi, Huttunen
Kirjan kustantaja: Otava
Kirjan ilmestymisvuosi:1989

Tomi tarvitsee rahaa, kun hän haluaa Norjaan matkalle Hessun kanssa. Tomi menee töihin Huttuselle, jolla oli aidanrakennusurakka. Mutta Huttuselta varastetaan tavaroita ja läheisen talon poikia epäillään varkaudesta.

+ Kirjassa oli hyvä juoni ja se ei jäänyt jumittamaan yhteen kohtaan.
- Ei mikään

Samuli Kärkkäinen
 

PAHOLAISKIVI

Jennifer Rees Larcombe

PAHOLAISKIVI

Kustantaja: PerusSanoma
Ilmestymisvuosi: 1985
Päähenkilö: Manda

Manda on huolissaan, kun hänen perheeseen liitetään omituinen tyttö, Seesha. Tytön kiinnostus intialaiseen mystiikkaan kuitenkin tarttuu ja etenkin salaperäinen musta kivi näyttää tuovan Seeshalle yliluonnollisia voimia. Pystyykö Seesha löytämään kadonneen isänsä? Miten lopulta käy?

+ Kirja oli jännittävä ja tilanteet oli kuvattu hyvin.
- Kirja oli välillä epäselvä.

  • ½
Noora Manninen
 

LAURA JA AKUN TEHDAS

Tuija Lehtinen

LAURA JA AKUN TEHDAS

Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy
Keuruu 2002

Päähenkilö: Laura

Laura aloittaa lukion Akun tehtaassa. Aluksi Laurasta on outoa käydä koulua ilman parasta ystäväänsä Jennaa, mutta äkkiä Laura tottuu ja saa uusia kavereita. Lauran elämä jatkuu muuten entiseen malliin: Tanssiharjoitukset, radiojutut ja riesana olevat pikkuveljet!

+ Kirjassa asiat oli kuvailtu hyvin! Kirja oli kiva ja sopivan pituinen.
- Ei mikään…

Linnea Janatuinen
 

LAURA KIELIKURSSILLA

Tuija Lehtinen

LAURA KIELIKURSSILLA

Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy
Keuruu 2001

Päähenkilö: Laura

Lauran kesäloma alkaa upeasti. Hän on ensiksi kavereittensa kanssa Suomessa, mutta lähtee sitten parhaan ystävänsä Jennan kanssa kielikurssille Englantiin Bournemouthiin. Kurssilla on nuoria eri puolelta maailmaa. Kaikkea hauskaa ja hirveää sattuu, mutta Lauralla on silti kivaa, uusien kavereitten kanssa.

+ Kirjan henkilöt olivat tavallisia ja niille tapahtui ihan tavallisia asioita, mutta ne oli saatu kivoiksi lukea.
- Ei mikään…

Linnea Janatuinen
 

LAURA, KULTATUKKA

Tuija Lehtinen

LAURA, KULTATUKKA

Painopaikka: Otavan Kirjapaino Oy
Keuruu 2002

Päähenkilöt: Laura

Laura on tavallinen kolmetoistavuotias tyttö. Hänellä on kaksi villiä pikkuveljeä ja yksi yskähtelevä isoveli + äiti ja isäpuoli.Laura kokee kaikkea hauskaa parhaan ystävänsä Jennan kanssa. Mutta aina ei ole hauskaa, joskus kaikki asiat vain mutkistuvat.

+ Juoni. Se oli hyvä ja pysyi helposti matkassa. Kirjan henkilöitten nimet muisti helposti, joten ei tarvinnut arvailla, kuka sano tai teki mitäkin.
- Ei mikään!

Linnea Janatuinen
 

LAURA MENOPÄÄLLÄ

Tuija Lehtinen

LAURA MENOPÄÄLLÄ

Painopaikka: Otavan kirjapaino, Keuruu 1999

Päähenkilö: Laura

Laura on 14-vuotias. Hän harrastaa kilpatanssia yhdessä Nikon kanssa ja on toimittaja koululaisvartissa, joka tulee radiosta.
Mutta kohta tanssipaikassa kaikki muuttuu, sinne tulee uusi tyttö, Tytti. Hän on hirveän lellitty ja se ottaa Lauraa päähän.

+ Juoni, se oli kuvailtu hyvin. Tavalliset asiat alkoivat tuntua kivoilta, samalla kun luki kirjaa.
- Ei mikään.

Linnea Janatuinen
 

LAURA, YSTÄVÄNI

Tuija Lehtinen

LAURA, YSTÄVÄNI

Kustantaja: Otava
Ilmestymisvuosi: 2000
Päähenkilö: Laura

Laura ja Jenna ovat aina olleet parhaita ystäviä, mutta Jenna alkaa yhtäkkiä pukeutua
mustiin, meikata räikeästi ja polttaa tupakkaa. Kaikista kurjinta on se, että hän liittyy Terrin
ja Tauskin jengiin. Sen lisäksi hän vielä kohtelee Lauraa tylysti.
Voiko kaikki päättyä näin? Ja onko Jenna valmis mihin tahansa saadakseen Tauskin?

+ Juoni oli keksitty hyvin ja tapahtumat olivat selkeitä.

Noora Manninen
 

KAUHUKARTANO JA ISO PAHA SUSIMIES

Paul Martin ja Manu Boisteau

KAUHUKARTANO JA ISO PAHA SUSIMIES

Kustantaja: SanomaMagazines

Susimiestä syytettiin pitsan syöjäksi, se olikin totta ja lampaan tappajaksi. Hän joutui Kauhukartanosta lähtemään. Kyläläiset jahtasivat susi miestä turhaan, koska se ei ollutkaan hän, vaan ihmissorsa, joka oli tappanut kaksi lammasta.

+ Juoni oli hyvä, mutta välillä pitkäveteinen
- Sorsa oli huono henkilö
  • ½
Sami Kukkonen
 

KAUHUKARTANO: KUOLION KULTAKURKKU

Paul Martin

KAUHUKARTANO: KUOLION KULTAKURKKU

Suomennos: Ville Viitanen
Kustantaja: Sanoma Magazines Finland Oy
Valmistumisvuosi: 2003
Painettu: Gummerrus kirjapaino Oy vuonna 2004

Von Skapel on hullu tohtori joka tekee kaikenlaisia testejä ja aineita! Hänen paras tekonsa on hirviö nimeltä Hans. Hän on niin kuin Frankenstein! Hans kylläkin on Von Skapelin palvelija. Von ja Hans huomaavat, että Hansilla on aivan mielettömän kaunis ääni! Joten he levyttävät kappaleen, jonka Von Skapel vie kustantajalle! Kustantaja ei kuitenkaan suostu kustantamaan levyä, jos ei näe Hansia. Siihen taitaa Von Skapelin toivo levystä jäädä, sillä Hans ei ole järin komea! Suutuspäissään Von Skapel tekee paljon komeamman ja hienomman monsterin!
Mutta oliko tämä hyvä idea…. ???

+ Kirja oli sopivan pituinen
- Kirjassa ei ollut sellaista huippukohtaa vaan se jammaili koko ajan samanlaisia juttuja!

  • *
Aleksi Katainen
 

KALLIOLUOLAN ARVOITUS

Tuulikki Metsola

KALLIOLUOLAN ARVOITUS

Tekstinvalmistus: Päivä oy
Painaminen ja sidonta: Gummerus

Kirjassa Mika, Matts, Petri, Krister, Mikael, Lasse ja Daniel ovat suorittamassa sukelluskorttia ja saavat sen. Mika ja Matts lähtevät mökille ja kokevat siellä kaikenlaista jännittävää.

- Välillä juoni vähän pomppi
+ Juoni oli hyvä. sopivan pituinen.

  • * ½
Sami Kukkonen
 

VAARALLINEN LEIKKI

Tuulikki Metsola

VAARALLINEN LEIKKI

Kustantaja: Karas-sana oy

Kirja kertoo Ahvenanmaalta. Kaksi vanhempaa poikaa ovat kallioilla . Yhtä äkkiä he kuulevat apuhuutoja ja siellä on kaksi nuorta lasta. Toinen heistä on pudonnut kalliolta leikissä, mutta onnekseen hän jää oksaan kiinni. Toinen poika huutaa apua ja vanhemmat pojat tulevat auttamaan.

+ Loppua kohti kirjassa oli jännittäviä kohtauksia
- Kirjan alku oli tylsä

Sami Kukkonen
 

METSÄSTÄJÄN OPAS

METSÄSTÄJÄN OPAS

Kirjan kustantaja: Metsästäjäin keskusjärjestö

Tämä kirja pitää lukea, jos haluaa metsästyskortin. Kirjassa kerrotaan aseen käsittelystä, eläimistä riistan hoidosta.

- Ei mikään
+ Kirja oli ihan hyvä

Samuli Kärkkäinen
 

VIIRUN SYNTYMÄPÄIVÄ

Sven Nordqvist

VIIRUN SYNTYMÄPÄIVÄ

Kustantaja: Weilin Göös
Päähenkilöt: Viiru ja Pesonen

Viirulla on syntymäpäivä. Pesonen aikoo tehdä hänelle ison kakun, mutta se ei onnistu ilman mokia. Ensiksi Pesonen laittaa Viirun juoksemaan härkää pakoon. Viiru juoksee niin lujaa pakoon, ettei ehdi jarruttaa ennen Pesosta. Munakori tarttuu Viirun häntään ja kori kaatuu Pesosen päälle.
Sitten avain tippuu kaivoon ja pyörästä puhkeaa rengas.

+ Kirja oli hauska ja siinä oli hyvä juoni
- Liian lyhyt

  • *
Mikko Paananen
 

PUOLIKUUN RATSUTILA: JOHNNYN KOHTALO

Kirjailijan nimi: Jenny Oldfield

PUOLIKUUN RATSUTILA: JOHNNYN KOHTALO

Kustantaja: Karisto

Vuosi: 2005

Päähenkilöt: Kristie, Stevie, Lisa ja Johnny Mohawk

Puolikuun ratsutilalla lomaileva poika saa ratsukseen Johnny Mohawkin ja poika palaa tilalle käsi murtuneena. Poika väittää Johnnyn pukittaneen hänet selästään. Pojan isä sanoo, että hän haastaa tilan oikeuteen. Johnnyllä ei saa ratsastaa ja Kristie tietää, että hevosta ei voi pitää tyhjän panttina. Johnny voidaan myydä. Kaikki tietävät, että Johnnyllä on luonnetta, mutta Kristie ei usko poikaa. Pahempaa on se, että poika lähtee kahden muun kanssa kilpaa Kuolleenmiehenkanjoniin. Pojalla on käsi paketissa, eikä hän tiedä paikkoja. Vuorella on vielä nähty karhuemo ja kaksi pentua. Lisa ja Kristie lähtevät etsimään Stevietä ja Rodeo-Rocky näyttää tien. Aika on vähissä heidän pelastaessaan poikaa luolasta, kun karhu lähenee koko ajan pesäänsä.

+ Kirjan juoni oli hyvä ja juonta ei arvannut etukäteen.
- Ei mikään

Anni Partanen
 

PUOLIKUUN RATSUTILA: MATKA MONTANAAN

Jenny Oldfield

PUOLIKUUN RATSUTILA: MATKA MONTANAAN

Kustantaja: Karisto
Vuosi: 2006

Päähenkilöt: Kristie, Matt ja Lucky- hevonen

Kristiellä on kaunis palomino Lucky. Lucky sairastuu tautiin, jolle eläinlääkärit ei voi mitään. Luckyn voimat hiipuvat päivä päivältä ja Kristie ei voi tehdä muuta kuin pyytä äidiltänsä lupaa viedä Lucky kuulun hevoskuiskaajan Zak Stonen luo. Kristie lähtee Mattin kanssa viemään Luckyä kauas Montanaan. He eivät tiedä, kuinka Zak Stone voi parantaa Luckyn, mutta sitä pitää kokeilla.

+ Kirjan juonessa pysyi mukana ja asiat oli kerrottu hyvin.
- Ei mikään.

Anni Partanen
 

PUOLIKUUN RATSUTILA: YÖN SELKÄÄN

Jenny Oldfield

PUOLIKUUN RATSUTILA: YÖN SELKÄÄN

Kustantaja: Karisto
Vuosi: 2006

Päähenkilöt: Kristie, Lisa ja Midnight Lady

Kristie kuulee aivan hirvittävän asian. Hadleyn ostama hevonen Midnight Lady Ruusunotkoon aiotaan lopettaa. Ruusunotkon tilanhoitajan mielestä tamma on vaarallinen. Mutta Kristie tietää, että Midnight Lady on vähän vaikea, muttei pahansisuinen. Tamma meinataan viedä aamulla teurastamolle ja yöllä Kristie tekee hätiköidyn päätöksen…

+ Kirja oli kerrottu erittäin hyvin ja sen juoni oli hyvä.
- Ei mikään.

Anni Partanen
 

TARINOITA LUMOAVISTA HEVOSISTA

Jenny Oldfield

TARINOITA LUMOAVISTA HEVOSISTA

Kustantaja: Kirjalito
Vuosi: 2006

Päähenkilöt: Tarinoiden hevoset ja tytöt

Kirjassa oli kaksitoista tarinaa. Tarinat kertoi hevosista ja poneista ja ihmisistä, jotka rakastavat näitä nelijalkaisia. Ne olivat iloisia ja myös surullisia tarinoita.

+ Kirjassa oli sopiva teksti ja tarinoita olisi halunnut lukea loputtomiin.
- Ei mikään

Anni Partanen
 

LIZZIE McGUIRE: VOI EI, ÄITI!

Kim Ostrow

LIZZIE McGUIRE: VOI EI, ÄITI!

Kustantaja: Sanoma Magazines
Ilmestymisvuosi: 2003

Lizzie on riemuissaan luokkaretkestä siihen asti, kunnes paljastuu, että retken valvojaksi tulee hänen äitinsä!
Mikä pahinta, äiti innostuu vähän liikaa johtaessaan tyttöjen joukkuetta kisassa poikia vastaan. Nolot tilanteet seuraavat toisiaan, mutta lopulta äiti on sittenkin cool ja Lizziestä tulee koulun julkkis. Mutta vielä on edessä uusi koettelemus!

+ Kirja oli hauska ja sopivanpituinen
- Ei mikään

Anna-Tuulia Manninen
 

ELLA JA LOPETTAJA

Timo Parvela

ELLA JA LOPETTAJA

Kustantaja: Tammi
Ilmestymisvuosi: 1998

Opettaja lähtee kesällä leirille, hermolomalle. Hän kuitenkin joutuu kohtaamaan siellä pahimman maanvaivan, oppilaat. Opettaja yrittää päästä keinoilla millä hyvänsä oppilaista eroon, mutta oppilaiden sinnikkyys kestää.

+ Joissain kohdissa oli hiukan huumoria
- Kirja oli tylsä eikä siinä tapahtunut paljon mitään.

  • *
Laura Manninen
 

TALO JYRKÄNTEELLÄ

Francine Pascal

TALO JYRKÄNTEELLÄ

Kirjan kustantaja: Otava

Päähenkilöt: Jessica, Elizabeth, Nicholas ja Barbara.

Elizabeth ja Jessica haluavat saada Nicholasin piristymään. He pyytävät Nicholasin piknikille. Elizabeth ja Nicholas lähtevät pienelle kävelylle. Siellä he tapaavat kauniin Barbaran. Nicholas ja Barbara ihastuvat oitis. Barbaran setä ei vain jotenkin pidä siitä… Pian Jessica, Elizabeth ja Nicholas ovat vaarallisen mysteerin jäljillä.

+ Kirjan jännitys alkoi melkein heti. Henkilöt olivat ihan tavallisia (eivät mitään avaruusolioita). Kirjassa oli hyvä juoni ja sen matkassa pysyi hyvin.
- Ei mikään.

Linnea Janatuinen
 

KUOLLEET EIVÄT KURKISTELE

Pirkko-Liisa Perttula

KUOLLEET EIVÄT KURKISTELE

Kustantaja: Otava

Kirjassa kerrotaan kummitustarinoita.

+ kertomukset oli hyviä
- Kirjassa toistettiin joitakin asioita

  • * ½
Sami Kukkonen
 

KATJA BEVERLY HILLSISSÄ

Ellinor Rafaelsen

KATJA BEVERLY HILLSISSÄ

Werner Söderström Osakeyhtiö

Päähenkilöt: Katja ja Pia.

Katja lähtee parhaan ystävänsä Pian ja perheensä kanssa Beverly Hillsiin. Siellä he tutustuvat Beniin, jonka avulla he pääsevät aikamoiseen seikkailuun. Kohta Katja huomaa, miten paljon Beverly Hillsissä on huijausta, valhetta, mustasukkaisuutta ja juonittelua.

+ Jännitys. Kuvailukin oli loistavaa. Henkilöt eivät olleet ihmeellisiä, mutta silti oli kiva lukea.
- Välillä oli hieman tylsä lukea.

  • * ½
Linnea Janatuinen
 

KATJA TUNTUREILLA

Ellinor Rafaelsen

KATJA TUNTUREILLA

Werner Söderström Osakeyhtiö

Päähenkilöt: Katja.

Katja lähtee ystäväporukkansa kanssa tuntureille. Aluksi kaikki on hauskaa ja mukavaa, mutta sitten eräänä päivänä, kun Katja jää yksin mökkiin, joku mies seuraa Katjaa.
Kohta Katja löytää itsensä palavasta mökistä yhdessä Vanjan kanssa. Kaiken kukkuraksi he ovat saarella, eikä Katja tunne ympäristöä sen paremmin, kuin Vanjakaan.

+ Kirja oli jännittävä. Eri asiat oli kuvailtu hyvin.
- Tuntui välillä, että kirjan henkilöt, eivät ajatelleet yhtään, mitä tekivät.

  • * ½
Linnea Janatuinen
 

KATJA TURKISSA

Ellinor Rafaelsen

KATJA TURKISSA

Werner Söderström Osakeyhtiö
Porvoo-Helsinki- Juva

Päähenkilö: Katja, Morten ja Sasha

Katja lähtee äitinsä ja isänsä kanssa Turkkiin, kun Katja lukee jutun siepatusta puoliksi Norjalaisesta pojasta. Kohta Katja on aivan varma siitä, että oli nähnyt pojan. Yhtä – äkkiä hän löytää itsensä kidnapattuna yhdessä Mortenin kanssa. Mutta onneksi kiltti Sasha auttaa heitä pakenemaan. Mutta pakoreissusta ei tule helppoa kuumeisen pikkupojan kanssa, murtuneen nilkan ja syvän haavan kera.

+ Juoni, se oli tarpeeksi jännittävä. Samalla pystyi lukemaan ja hieman jopa oppimaan Turkista.
- Ei mikään.

Linnea Janatuinen
 

MYSTERY CLUB JA SALAINEN HUONE

Jukka Sirola

MYSTERY CLUB JA SALAINEN HUONE

WSOY
1984

Holly, Belinda ja Tracy vierailevat Fanshavin perheen komeassa kartanossa, mutta joku on vialla, kun perheen Lucy-tytär ei hae heitä rautatieasemalta. Mystery club epäilee Lucyä vahvemmin, koska seuraavana yönä Lucy menee tuntemattoman miehen kanssa pihalle sijaitsevaan kappeliin. Tästä alkaa Mystery clubin salaisen huoneen seikkailu.

+ Kirjan juoni oli hyvä
- Ei mikään

Jyri Partanen
 

ERÄNKÄVIJÄ 1989

Mauri ja Jussi Soikkanen

ERÄNKÄVIJÄ 1989

Kustantaja: Otava
Päähenkilö: Ranne

Ranne lähtee hirvimetsälle, vaikka niitä ei saa vielä ampua. Hän ajaa kauas kaupungista. Lopulta hän ampuu hirven. Hän leikkaa parhaat palat pois ja lähtee ajamaan kotiin päin. Matkalla tien reunassa on poliisi. Poliisi tutkii peräkontin, jossa lihat olivat. Se ottaa ne pois ja päästää Ranen pois.

+ Hyvä juoni
- Ei mitään

Mikko Paananen
 

ERÄNKÄVIJÄ 1992

Mauri ja Jussi Soikkanen

ERÄNKÄVIJÄ 1992

Kustantaja: Otava
Päähenkilöt: Esko

Esko on ladossa odottelemassa lintuja. Lintuja ei näy, mutta paikalle tulee kettu. Esko yrittää ampua sitä, mutta pyssy ei toimi. Hän kokeilee kolme kertaa, mutta pyssy vain naksahtaa. Seuraavana päivänä Esko ottaa isänsä haulikon ja lähtee etsimään pomppusorsia. Hän näkee yhden, mutta se on liian kaukana. Kuitenkin hän ampuu ja sorsa putoaa.

+ Hyvä juoni
- Ei mitään

Mikko Paananen
 

GOOSEBUMPS: MUUMION KIROUS

R. L. Stine

GOOSEBUMPS: MUUMION KIROUS

Kustantaja: Helsinki Media
Ilmestymisvuosi: 2000
Päähenkilö: Gabe

Gabe lähtee vanhempiensa työmatkalle mukaan Egyptiin. Vanhemmat joutuvat yllättäen lähtemään
erääseen kaupunkiin, jonne he eivät voi ottaa Gabea mukaan. Gaben eno pitää kuitenkin tytöstä hyvää huolta. Eräänä päivänä eno vie oman tyttärensä ja Gaben pyramiidiin, sillä hän on töissä sen sisällä. Eno kieltää heitä lähtemästä minnekään. Mutta sekopäinen Sari haluaa näyttää Gabelle paikkoja. Hetken kuluttua Gabe on jo eksyksissä. Sari on hävinnyt hänen edestään ja Gabe on
eksynyt pyramidin tuhansiin tunneleihin.

+ Kirja oli jännittävä ja juoni oli keksitty hyvin. Kuvailu oli selvää, pystyi itse näkemään
pyramidin sisältä.


Noora Manninen
 

GOOSEBUMPS: NAAMIOITU KOSTAJA

R.L. Stine

GOOSEBUMPS: NAAMIOITU KOSTAJA

Kustantaja: Sanoma Magazines
Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola
Vuosi: 2007

Brooke ja Zeke rakastavat kaikkia kauhujuttuja. Kun he saavat pääroolit koulun näytelmästä, joka kertoo pelottavasta aaveesta, Zeke on aivan innoissaan! Ehkä jopa liiankin, koska hän keksii, että pelottelee muita oppilaita Aaveen asussa. Zeke erotetaan näytelmästä, mutta silti pilailut eivät lopu. Kuka on niiden takana?

+ Kirjassa oli hyvä juoni, jota ei aina tiennyt ennalta.
- Kirja oli joissain kohdissa tylsä.

  • * ½
Rinna Tikkanen
 

NOIDUTTU KELLO

R. L. Stine

NOIDUTTU KELLO

Kustantaja: Helsinki media
Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola
Päähenkilö: Michael

Michaelin pikkusisko Tara on oikea kiusankappale. Hän osaa pilata kaiken Michaelin elämästä, jopa hänen syntymäpäivänsä. Pahinta on, että kukaan ei ikinä toru Taraa. Kun Michaelin isä tuo heille vanhan ja kalliin käkikellon, Michael keksii sen avulla keinon millä voisi kostaa Taralle. Mutta oliko sittenkään viisasta kajota käkikelloon?

+ Kirjassa oli hyvä juoni, joka eteni sujuvasti.
- Kirja ei ollut pelottava.

  • *
Rinna Tikkanen
 

THE NIGHTMAREROOM: PAHIN PAINAJAISESI

R.L Stine

THE NIGHTMAREROOM: PAHIN PAINAJAISESI

Kustantaja: WSOY

Ilmestymisvuosi: 2006

April pääsi osallistujaksi Elämän peli -kisaan. Kun hän lähtee kotiin, paha seuraa häntä
sinnekin. Kilpailijat joutuvat lähtemään uudelleen kisaan autiosaarelle missä he olivat olleet
viimeksikin ja kaksi kilpailijaa on kadonnut, eikä kukaan tiedä missä he ovat

+ Juoni oli hyvä välillä
- Välillä en tiennyt missä mennään

Sanna Mehtonen
 

GOOSEBUMPS: PAINAJAINEN KESÄLEIRILLÄ

R.L. Stine

GOOSEBUMPS: PAINAJAINEN KESÄLEIRILLÄ

Kustantaja: Sanoma Magazines

Ilmestymisvuosi: 2004

Wendy ja Elliot ovat vanhempiensa kanssa maalla ajelulla. Kun Elliot tylsistyy lehmiin, hän haluaa
mennä asuntovaunuun matkustamaan. Kun auto ajaa jyrkästä mäestä, vaunu irtoaa ja sisarukset
joutuvat eroon vanhemmistaan, jotka jatkavat matkaansa tietämättä mitään irtoamisesta.
Järkytyksen jälkeen asuntovaunun oven avaa mies joka on Kuningas Hyllyvän Hillon leirin ohjaaja.
Wendy ja Elliot pääsevät kivalle leirille, mutta missä äiti ja isä ovat, miksi maa järisee ja mitä pieni
tyttö tahtoo varoittaa puiden takaa? Unelmien leiristä tuleekin painajainen.

+ Kirja oli hyvän pituinen ja jännittävä
- Ei mikään

Anna-Tuulia Manninen
 

GOOSEBUMPS: PAINAJAINEN KESÄLEIRILLÄ

R.L Stine

GOOSEBUMPS: PAINAJAINEN KESÄLEIRILLÄ

Suomentanut: Marja Helanen-Ahola
Kustantanut: Sanoma Magazines Finland Oy
Valmistumisvuosi: 2004
Painopaikka: WS Bookwell Oy

Wendyn perhe on lähdössä kesäksi maalle, mutta automatkalla tulee hiukan ongelmia. Lapset joutuvat asuntovaunun kanssa metsään. Heidät kuitenkin löytää kuitenkin läheiseltä leiriltä oleva ohjaaja. Lapset liittyvät leiriin. Leiri on kuitenkin kummitusmainen paikka, jonka maskotti on Kuningas Hyllyvähillo. Lopulta paljastuu kaikki mysteerit!

- Yhdessä kohdassa en pysynyt mukana. Se ei kuitenkaan haitannut!
+ Juoni oli hyvä ja kirja oli jännittävä. Kirjailija osasi hyvin kuvailla kaikki kohtaukset.

Aleksi Katainen
 

GOOSEBUMPS: PÄIVÄ KAUHUMAASSA

R. L. Stine

GOOSEBUMPS: PÄIVÄ KAUHUMAASSA

Kustantaja: sanoma magazines
Suomentaja: Marja Helena- Ahtola
Ilmestymisvuosi:1905

Clay, Lizzy, Luke, isä ja äiti aikovat mennä eläintarhaan, mutta isä eksyy reitiltä moneksi tunniksi. Clay näkee kyltin ja portin jossa lukee ``Kauhumaa´´. He menevät Kauhumaahan ja se osoittautuu ihan kivaksi paikaksi, kun auto räjähtää ja Lizzy häviää turmion liukumäkeen.

+ Kirjassa oli miltei mitättömän hyvä juoni
- Ei mikään

Jyri Partanen
 

GOOSEBUMPS: VIEMÄRIN VAANIJA

R. L. Stine

GOOSEBUMPS: VIEMÄRIN VAANIJA

Kustantaja: Sanoma Magazines

Kat ja hänen perheensä muuttavat uuteen kotiin. Kaikki ovat innoissaan uudesta talosta, mutta muutosta saakka heitä on vaivannut epäonni: isä loukkaa jalkansa ja heidän nurmikkonsa palaa vaikka edellisenä päivänä oli satanut kaatamalla… Mistä kaikki oikein johtuu?

Arvostelu:
+ Kirjassa oli hyvä juoni ja se eteni hyvin
- Kirja olisi voinut olla pidempikin

  • * ½
Rinna Tikkanen
 

GOOSEBUMPS JA VIIDAKON TULIAINEN

R. L. Stine

GOOSEBUMPS JA VIIDAKON TULIAINEN

Kustantaja: Sanoma Magazines
Suomentaja:Marja Helena- Ahtola
Ilmestymisvuosi: 1995

Kun on Markin syntymäpäivä, niin Benna -täti kutsuu Markin saarelle. Mutta pariin päivään Benna - tädistä ei kuulu mitään. Mark lähtee etsimään Bennaa ja ottaa pään mukaan. Pää antaa Markille voiman, taikavoiman, vaarallisen voiman.

+ Kirjan juoni oli hyvä
- Ei mikään

Jyri Partanen
 

NIGHTMARE ROOM: ÄLÄ UNOHDA MINUA!

R. L. Stine

NIGHTMAREO ROOM: ÄLÄ UNOHDA MINUA!

Kustantaja: WSOY
Ilmestymisvuosi: 2000
Päähenkilö: Danielle

Warnerin perhe on muuttanut juuri ränsistyneeseen taloon. Eräänä päivänä vanhempien ollessa työmatkalla Danielle ja hänen ystävänsä Addie leikkivät hypnotisoivansa Peterin. Outoa on, että poika vaipuukin hypnoosiin. Sen lisäksi hän alkaa hypnoosista herättyään unohdella asioita.
Kamalinta on se, että muut tuntuvat unohtavan Peterin. Mutta mitä ovat kellarista kantautuvat huokaukset ja valittavat äänet, jotka kutsuvat poikaa nimeltä? Kauhea totuus talosta alkaa vähitellen paljastua! Tämä kirja neuvoo: Kannattaisi varoa, mitä toivoo!

+ Unohtuminen tuntui aidolta, juonessa pysyi mukana ja tapahtumat olivat selkeitä.

Noora Manninen
 

THE NIGHTMAREROOM: ÄLÄ UNOHDA MINUA

R.L. Stine

THE NIGHTMARE ROOM: ÄLÄ UNOHDA MINUA

Kustantaja: WSOY

Ilmestymisvuosi: 2001

Danielle on muuttanut juuri uuteen taloon. Daniellella on pikkuveli, jota hän inhoaa ja joskus hän toivoisi että pääsisi eroon hänestä. Eräänä päivänä Daniellen vanhemmat ovat työmatkalla. Addie ja Danielle leikkivät hypnotisoivansa Peterin ja seuraus on aivan jotain muuta, kuin he olisivat
toivoneet!

+ Kirja oli sopivan pituinen ja siihen mahtui paljon seikkailua.
- Ei mikään.

Sanna Mehtonen
 

POISTUI KOTOAAN

Marja-Leena Tiainen

POISTUI KOTOAAN

Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki

Päähenkilöt: Mikko ja Hanna

Hannan pikkuveli Mikko katoaa yllättäen.
Viimeinen havainto Mikosta on, kun hän poistui junasta. Mikko oli aina ollut hiljainen tyyppi, jolla ei pitänyt olla
mitään ihmeempiä salaisuuksia, vai oliko?
Kun poliisit tutkivat Mikon katoamista, alkaa Hannakin tutkia sitä. Hukkuminen on todennäköisintä… Hannan koulun käynti järkkyy aika pahasti. Kunnes Mikko löytyy…

+ Kuvailu oli hyvä. Kirjan pituuskin oli loistava.
- Kirja oli aivan liian surullinen. Varsinkin lopussa. Kirjan henkilötkin olivat koko ajan aivan liian masentuneita!

Linnea Janatuinen
 

PIRATES OF THE CARRIBBEAN: MUSTAN HELMEN KIROUS

Irene Trimble

PIRATES OF THE CARIBBEAN: MUSTAN HELMEN KIROUS

Suomentanut: Marja Helanen-Ahola
Kustantaja: Sanoma Magazines

Merirosvot hyökkäävät Port Royaliin ja kaappaavat kuvernöörin tyttären Elizabeth Swanin. Will Turner lähtee pelastamaan Elizabethiä merirosvo Jack Sparrow’n kanssa. Mutta matkalla heidän täytyy kuitenkin selvitä kauheasta kirouksesta kärsivistä merirosvoista.

+ Kirjassa oli ihan hyvä juoni
- Elokuva on paljon parempi kuin kirja, koska kirjassa oli muunneltu joitain kohtia.

  • *
Rinna Tikkanen
 

PALLO PYÖRIMÄÄN JUNNUT

O.T.Valkala

PALLO PYÖRIMÄÄN JUNNUT

Kustantaja: Notte oy
Ilmestymisvuosi: 1993

Jukkis muuttaa uuteen kouluun ja pääsee uuteen jalkapallojoukkueeseen. Kaikki alkaa hyvin, mutta sitten hän tapaa kentällä pelaajia, jotka yrittävät saada joukkueelta ilon pois pelistä.

+ Kirja oli kiva, koska se kertoi jalkapallosta.
- En löytänyt juonta, mutta ei se paljon haitannut.

Jyri Partanen
 

SOTKUISIA KAVIONJÄLKIÄ

Nyytti Vallenius

SOTKUISIA KAVIONJÄLKIÄ

Gummerus kirjapaino Oy, 2006

Päähenkilöt: Tuikku, Inka, Laura, Varpu ja Talvikki, Henna ja heidän heppansa.

Tuikku on vastikään muuttanut. Siellä hän saa nopeasti ystäviä. Kohta selviää, että uusi tyttö on tulossa tallille. Pian selviää että tytön nimi on Henna! Tuikku ja Henna eivät aivan ole mitään parhaimpia ystäviä. Henna on aina kiusannut Tuikkua. Kohta Hennan heppakin tulee tallille. Se on kärsinyt. Henna kertoo ostaneen sen tytöltä, joka ei osannut hoitaa heppaa.

Kohta alkaa vaikeudet pelokkaan hepan kanssa ja pienen mysteerin…

+ Heppoja kyllä löytyi! Eri asiat oli kuvailtu todella hyvin. Jännitystä oli myös matkassa…
- Jännitystä olisi saanut olla enemmän! Jotkut kohdat olivat ihmeellisiä, niitä ei ihan heti tajunnut…

  • *
Linnea Janatuinen
 

PELASTAKAA JALKAPALLOILIJA LUMPERI

Kalle Veirto

PELASTAKAA JALKAPALLOILIJA LUMPERI

Karisto
Ilmestymisvuosi:2003

Pekka ja Lumperi ovat veljeksiä. Pekka on parempi jalkapalloilija kun Lumperi. Lumperin joukkue häviää melkein joka pelin, mutta ei yhtä.

+ Kirjassa oli hyvä juoni
- Ei mikään
Samuli Kärkkäinen
 

RENNI JA PELIN HENKI

Joni Viskari

RENNI JA PELIN HENKI

Kustantaja: Karisto
Päähenkilö: Renni

Rennillä on menossa jalkapalloturnaus. Rennin joukkue yrittää päästä mitalipeleihin. He pääsevät finaaliin, jossa heitä vastaan tulee pallohait. Pallohait voittivat aikaisemmin kesällä pelatun ottelun 16:0. Mutta miten käy tämän vuoden päätapahtumassa? Kentän reunalla on poika joka katsoo kiikareilla Renniä. Pelin jälkeen Renni selvittää kuka poika oli.

+ Sopivan pituinen
- Kirja oli jostain kohti pitkäveteinen

Mikko Paananen