|
|
|
Me lähdemme koulun kanssa luokkaretkelle metsään, joka sijaitsee parin kilometrin päässä hiekkarannasta. Me olemme siellä kaksi yötä. Siellä saa valvoa niin myöhään kuin huvittaa tai jaksaa valvoa.
Siellä on kuulemma nähty kentauri ja muita ihmeolentoja, mutta minä en semmoiseen usko, koska kentaurihan on taruolento! Sinne on kahden tunnin ajomatka linja-autolla. Ei se pitkä matka ole, koska olenhan minä pitempiäkin matkoja ollut kyydissä. Mutta minua arveluttaa kyllä, että onko siellä ollut taruolentoja ja muita. Siellä olleet leiriläiset olivat kuulemma nähneet Rosmon ja joskus myös kammottavan Lordi Papun. Mutta nehän ovat vain täyttä huuhaata! Vai ovatko..?
Jyri Partanen
|
Kun saavuimme koulun kanssa metsään, kaikki silmäilivät ympärilleen siinä toivossa, että näkisivät edes yhden pienen vilauksen jostakin taruolennosta.
Yksi meidän koululaisistamme väitti nähneensä linja-auton ikkunasta vilauksen Lordi Pavusta, mutta kukaan ei tietenkään uskonut häntä. Kaikki vain pilkkasivat häntä.
Aloimme pystyttämään telttoja, joissa yöpyisimme. Siinä ei tapahtunut mitään ihmeellistä.
Me teimme pitkin päivää kaikenlaisia juttuja koululaisten kanssa opettajien valvomana, kuten olimme piilosta metsässä. Jotkut pojat olivat ottaneet salaa Air Soft-aseensa mukaan metsään ja ampuivat niillä toisiaan. Kun opettaja löysi aseet myöhemmin poikien tavaroiden seasta, hän takavarikoi ne välittömästi.
Nyt on ilta ja me kaikki istumme nuotion ympärillä. Kaikki on ihanan rauhallista. Mutta yhtä äkkiä kauempaa metsästä kuuluu kiljaisu!
Rinna Tikkanen
|
Opettajat alkoivat väittää, että äänen teki joku oppilaista, mutta oppilaat olivat aivan varmoja, että se tuli metsästä, joten kaikki hajaantuivat pareittain tutkimaan metsää. Amalia ja Petra olivat pareja. Kaverukset lähtivät äänen perään, kun se kantautui heidän korviinsa uudestaan.
- Näitkö tuon? Petra kuiskasi hätääntyneesti.
- Minkä? Nyt kyllä höpiset. En nähnyt mitään, Amalia rauhoitteli.
- Olet sokea! Petra sanoi hiljaa ja osoitti sormellaan metsään.
Sitten Amalia näki sen, mistä Petra oli säikähtänyt. Se oli pelottavan näköinen. Amalia ei saanut sanaa suustaan, kun hänen silmissä pimeni.
- Amalia! Älä jätä mua nyt tähän tilanteeseen! Mua pelottaa! Petra huusi, mutta
Amalia ei kuullut. Hän oli pyörtynyt ja makasi maassa. Yhtäkkiä hahmo metsästä alkoi kävellä Amalian ja Petran luo. Samalla kuu salaperäisesti katosi ja tuli aivan pimeää.
- Äiti! Isä! Petra huusi, mutta kukaan ei tuntunut kuulevan häntä. Hän keksi ottaa taskulampun repustaan ja osoitti sillä suuntaan, jossa hahmo oli ollut. Hän kuuli taas kiljaisun, takaansa. Petra kääntyi ja yllättäen hahmo tarttui Petraan limaisilla käsillään!
Laura Manninen
|
- Anteeksi, jos minä säikäytin! Minä tulin tänne, koska kuulin, kun sinä huusit ja minä kävin kastelemassa pyyhettä, sillä näin, että Amalia pyörtyi, Lisa sanoi.
- Me luulimme sinua Lordi pavuksi tai joksikin muuksi taruolennoksi, Petra sanoi ja katsoi taivaalle. Hän huomasi, että kuu oli jäänyt pilvien taakse ja oli siksi pimentynyt.
- Se oli varmaan joku lintu tai joku muu eläin, Lisa sanoi.
- Niin, sanoi Petra.
- Pe... Petra! Amalia sanoi.
- Amalia, sinä heräsit! Petra huudahti.
- Mitä on tapahtunut? Amalia kysyi.
- Minä tulin tänne, kun kuulin, että te kiljuitte, Lisa sanoi.
- No, lähdetään nyt takaisin leirille, Amalia sanoi.
- Joo, Lisa ja Petra sanoivat yhteen ääneen ja lähtivät.
He olivat melkein perillä, kun Amalia kuuli jotain ja kaikki pysähtyivät.
- Shh.. Kuunnelkaa. Amalia kuiskasi, sillä pimeässä liikkui jokin.
- Se on varmaan joku oppilas, Lisa sanoi ja he jatkoivat matkaa. Petra katsoi tarkemmin pimeään ja huomasi, että se ei ollut oppilas. Kenelläkään oppilaalla ei voinut olla neljää jalkaa!
Sanna Mehtonen
|
- Se oli Lordi Papu! Tai ainakin luulen niin, kun näin sen varjon. Sillä on pitkä ohut häntä. Se on eläin, Petra kuiskasin muille.
- Katsokaa, se on tuolla ja se tulee tännepäin! Varjo katosi. Petra meni katsomaan lähempää ja sitten hän astui jonkun pikku ötökän päälle.
- Se on hiiri! Petra kiljaisi.
- Sekö se varjo oli, huh kun pelästyin! Mutta se näytti niin isolta, Petra ihmetteli.
- Kaikki varjothan näyttävät isoilta! Amalia sanoi.
- Mutta kuulin vielä huutoja. Vai oliko se huutoa? Petra kysyi.
He päättivät jatkaa matkaa, kunnes taas näkyi varjo.
- Odottakaa. Käyn katsomassa, huusi Petra. Se olikin pikku Pasi, joka itki.
- Miksi sinä itket? Petra kysyi.
- Joku liikkui tuolla pusikossa. Siellä liikkui joku, mutta mikä? Pasi nyyhkytti.
Timo Kytönen
|
- Entä jos se on kentauri?! kauhisteli Amalia.
- Niin, tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta olen varma, että kuulin äsken hirnahduksen! Petra väitti.
Juuri silloin puskasta työntyi esiin suuri, kolmen ihmisen kokoinen, iso kentaurin pää, mutta mitäpä vielä tuosta, sillä vartalo oli sitäkin isompi. Lapset kirkuivat ja juoksivat pakoon, mutta kentauri otti heidät kepeästi kiinni ja sanoi:
- Oli virhe tulla Lordi Pavun metsän alueelle, saatte pian katua! Sen sanottuaan kentauri kääntyi ja maa tömisi hänen allaan, kun hän laukkasi pois keskiyön kuutamoiselle niitylle.
- Kamala, nyt kiirehditään opettajien luo! Pasi pillahti itkuun.
- Ei tässä itkut nyt auta, Pasi! Juostaan! Amalia kehotti ja muut tottelivat automaattisesti.
Petra kompuroi edellä, hän oli nopein. Pasi nyyhkytti hiljaa. Pian Amalia tajusi erään asian.
- Me olemme eksyneet! Ei leiriin voi olla näin pitkä matka! hän huudahti.
- Totta! Kierrämme ympyrää, eikö kellään ole kompassia? Petra kysyi.
- Ei, kuuluivat äänet. Siinä samassa puu kaatui heidän eteensä ja sen runko avautui. Kun runko avautui, avautui myös uusi maailma lasten silmissä, hehkeä kuutamo valaisi vaaleanpunaista puutarhaa jonka keskellä nökötti yksinään pieni kyltti, jossa luki näin:
TERVETULOA LORDI PAVUN VÄLIPALAKSI
Pasi kauhistui heti, mutta tytöt vain nauroivat, ehkä huvista tai vain siksi, että heitä ei pelottaisi niin paljon. Sillä sekunnilla taivaasta putosi luuranko, jolla oli Sylvi-opettajan villatakki nimilappuineen. Luurangon suu avautui ja suuri punainen klöntti tippui maahan.
- Verta! Hyytynyttä verta! Petra kiljui. Yhtäkkiä kuu tippui ja vaaleanpunainen puutarha vajosi synkkään varjoon.
- Voi ei! Kuu tippui! Emme näe mitään, Petra huomasi.
- Katsokaan, se nousee, mutta miten? Pasi huusi.
- Aivan oikein lapsukaiset! kuului hyisevän karmiva ääni, Lordi Pavun ääni. Lordi nosti kuun korkealle, hän oli isompi kuin koko taivas yhteensä. Lordi Pavun toisessa melkein nahkattomassa kädessä oli puinen häkki, jonka oven saranat narisivat, niin että selkään tuli kylmät väreet. Pian lapset huomasivat, mitä häkissä oli. Siellä olivat muut luokan oppilaat sekä opettajat! Lordi Papu heitti häkin ilmaan ja nauroi remahtavasti.
Pasi raivostui ja muiden ihmeeksi hän sylki tulta, hänen kätensä kasvoivat suuriksi raatelijoiden käsiksi, naama vääntyi lohikäärmeen pääksi, korvat kasvoivat piikikkäiksi, ruusupensaskasoiksi, jalat puhkesivat ulos kengistä, valtavan suuret kynnet raapivat maata ja silmät pullistuivat ulos kuopistaan!
Miksi, miksi tavallisten lasten elämä saattoi muuttua tällaiseksi?
Petra näki, kuinka häkki oli vieläkin ilmassa, viilsi ilman halki ja tippui mantereelle hajoten ja murskaantuen. Koko luokan ihmiset olivat varmasti kuolleet, vai? Mikä pahinta, missä Lisa oli?
Anna-Tuulia Manninen
|
Lapset lähtivät juoksemaan kohti häkkiä, jonka Lordi Papu oli heittänyt. Kun he olivat juosseet noin 200 metriä, heidän edessään alkoi pilkottaa häkin kulma. Petra kauhistui ja lähti nopeimpana juoksemaan kohti häkkiä. Muut eivät enää jaksaneet juosta ja huusivat Petran perään:
-Mene katsomaan että mitä siellä tapahtui ja hae sitten meidät!
-Selvä... huusi Petra hieman itkien perään.
Muut jäivät odottamaan ja näkivät enää pikkuisen Petran päätä, kunnes hän katosi synkkään metsään.
Petra näki häkin jo melkein kokonaan! Siellä oli osa kuolleita ja osa hengissä, muuta hän ei osannut vielä edes ajatella. Sitten Kentauri hyppäsi häneen eteensä! Hän kiljui täyttä kurkkua, kunnes Kentauri sieppasi hänet syliinsä ja laittoi kätensä hänen suunsa eteen, etteivät muut kuulisi. Sitten
Kentauri kuiskasi:
-Voin auttaa teitä. Sitten Petra vaikeni ja yritti puhua, mutta Kentauri piti vieläkin kättä hänen suunsa päällä. Kentauri huomasi, että Petra yritti puhua ja sanoi:
-Anteeksi.
-Mitenkä joku iso pahamainen kentauri voisi auttaa pieniä lapsia?! kysyi Petra vihaisena, mutta vieläkin itkien.
-En ole pahamainen! Olen Lordi Pavun pahin vihollinen. Olemme vihamiehiä! Olemme yrittäneet tappaa toisiamme jo vuosia! Te voitte auttaa samalla minua, kun minä autan teitä! Kutsu nyt muut tänne!
-Selvä! Hei... Tulkaa tänne, saimme ystäviä! Petra huusi niin kovaa kuin suustaan sai. Mutta mitään ei kuitenkaan kuulunut vastaukseksi!
Aleksi Katainen
|
- Hei! Missä te olette?! Tulkaa nyt! Älkää ainakaan pilailko! Petra huuteli hysteerisesti.
- He eivät ole tuolla! Mitä nyt? Missä he ovat!? Eiiiii! hän jatkoi muuttuen yhä hysteerisemmäksi.
- Rauhoitu, hyvä tyttö! Kentauri sanoi.
Petra kääntyi katsomaan Kentauria. Tämä oli kuitenkin kadonnut!
- Älä nyt sinäkin jätä minua yksin! Ei! Miksi juuri minut valittiin tällaiseen asemaan tässä kurjassa maailmassa! Taisin olla vessassa, kun onnea jaettiin! Petra vaikeroi epätoivoisena.
- Kukaan ei enää tunnu välittävän minusta! Minusta ei ole mitään hyötyä maailmassa! Miksi minut on laitettu tähän maailmaan!? Eii.. hän jatkoi purskahtaen epätoivoiseen itkuun.
Mutta itkun pysäytti suuri käsi, joka työntyi hänen olkapäälleen! Käsi, josta liukuivat esiin valtavat raatelukynnet! Ne työntyivät Petran paitaan, repivät paitaan suuren reijän, koskettivat hänen ihoaan, työntyivät senkin sisään ja tekivät suuren, verta vuotavan haavan. Petra säikähti pahemman kerran ja pelkäsi pahinta. Mutta Paholainen ei tehnyt enää muuta, kuin otti Petran kaulasta korun, jossa oli ilkeän naisen kasvot. Hän otti korusta riipuksen, laittoi sen haavaan ja ompeli haavan korulla! Petra kääntyi katsomaan paholaista ja jäi järkyttyneenä katsomaan paholaisen kasvoja! Ne olivat hänen kadonneen isänsä kasvot!
- Isä! Ei! Mitä sinulle on tapahtunut!?
- Sillä ei ole enää väliä! Hän sanoi käheällä ja elottomalla äänellä.
- Muista kuitenkin: Olet tyttäreni! Älä ajattele itsestäsi huonoa, sillä tiedän, että olet yksi hyvä hyvien joukosta!
Kultainen kielo on ainut keino, jolla voitte pelastua, koko luokka! Mutta teillä ei ole enää kauan aikaa! Lordi Papu on jo matkalla tänne, ja matka kestää kaksi tuntia! Hyvästi tyttöseni! Toivon onnea äidin ja sinun elämään. Minulta se on kadonnut! Ne olivat Petran isän viimeiset sanat, kun hän lähti vaeltamaan kohti horisonttia, jossa näkyi vain hiekkaa.
Noora Manninen
|
Petra ei tiennyt, mitä tehdä. Kaikkiko noin vain hylkäsivät hänet yllättäen? Mutta samassa kentauri ilmestyi metsästä. Nyt sillä oli huopa selän päällä. Se meni matalammaksi Petran edessä ja sanoi:
- Nouse selkääni. Meidän on löydettävä kultainen kielo ennen Lordi Papua!! Kultaisella Kielolla on maagiset voimat, ja nyt me tarvitsemme niitä!
Petra vastasi: - Minun on toteltava sinua, ei ole muuta vaihtoehtoa.
Petra alkoi kavuta kentaurin selkään, joka esitteli itsensä Magigsi. Magig alkoi nelistää kohti etelää, ainakin niin hän väitti. Petra oli aivan vaiti...Entä jos he viipyisivät reissulla aivan liian kauan??
Petra lopulta uskaltautui kysymään:
- Mitä me teemme niille kuolleille?
Magig oli kauan vaiti, mutta vastasi lopulta:
- Jos kuollut on kuollut, ilman mitään "syntejä", voi Kielo herättää hänet. Mutta nyt meidän on pidettävä kiirettä, on saatava myös taistelujoukot Lordi Papua vastaan, ja minä tiedänkin ketkä me otamme!
Sitten Magig teki jyrkän kääntymisen, niin että Petra lensi melkein pois sen selästä.
Linnea Janatuinen
|
- Minne me menemme? Petra kysyi hämillään.
- Menen kertomaan apuvoimille että heidän täytyy valmistautua.
Petraa jännitti keitä hän vielä tapaisi. Minkälaisia olentoja? Petra ei kerennyt kysyä kun heidän eteensä tuli pieniä mökkejä.
- Mitä siellä on? Petra kysyi ja laskeutui alas Magigin selästä.
- Ne ovat keijuja. Ja tuolla on menninkäisiä, Magig sanoi ja osoitti synkkää metsää kohti.
Sitten yhtäkkiä pienestä mökistä tuli keiju tyttö.
- Terve, minä olen Milla, sanoi keiju.
- Hei olen Petra, Petra vastasi Millalle.
- Mitä asiaa teillä on ja miksi näytätte hätääntyneiltä?? Milla kysyi ihmetellen.
- Lordi Papu, sanoi Magig ja Milla tajusi heti.
- Se ketku, Mitä se teki tällä kertaa?? Milla sanoi vihasta puhkuen.
- Hänellä oli häkki missä oli Petran ystävät ja heitti sen maahan. Minä ja Petra lähdemme etsimään Kultaista Kieloa. Satutko tietämään missä se olisi? Magig sanoi hermoille.
- Miten niin “se”? Petra kysyi.
- Kultaisia Kieloja kasvaa vain yksi viiden vuoden välein. Tänä vuonna se on kasvanut ja meidän pitää löytää se ennen Lordi Papua, Milla vastasi surullisesti.
- Jos ette löydä sitä ystäväsi eivät herää enää koskaan, Magig jatkoi.
Petra ajatteli että kaikkien henki olisi hänen ja taruolentojen käsissä.
- Minun täytyy pelastaa ystäväni, Petra sanoi rohkeasti ja nousi Magigin selkään.
- Meidän täytyy löytää Kultainen Kielo.
Anni Partanen
|
He lähtivät etsimään kieloa. He menivät synkän metsän läpi ja kun he olivat kulkeneet kaksi päivää, niin he näkivät kultaisen kielon. Lordi Papu oli juuri tulossa ottamaan kieloa, kun petra tuli ja otti miekan esiin ja alkoi taistelemaan Lordia vastaan. Lordi näki, että Petra hyökkäsi miekka kädessään häntä päin. Hän otti takataskusta miekan ja alkoi taistelemaan. Petra löi miekalla Lordia mahaan. Silti Lordi jatkoi taistelua, mutta kohta hän lyyhistyi kuolleena maahan.
Petra otti kielon. Hän hyppäsi Magigin selkään ja he lähtivät kielon kanssa pois päin. Mutta kun he olivat vain menneet kaksi kilometriä, heidän eteensä hyppäsi zombeja. Magig jarrutti täysiä ja Petra lensi sen kyydistä pois. Zombit lähtivät juoksemaan Petraa kohti. Hän makasi tajuttomana maassa. Magig taisteli yksin zombeja vastaan ja hän voitti ne! Magig heitti Petran selkäänsä ja lähti pois taistelukentältä.
Kun Petra sitten heräsi, hän oli tipahtanut Magigin selästä ja jäänyt yksin metsään. Hän kaivoi taskujaan, mutta kielo ei ollut taskussa. Se oli kadonnut! Petra alkoi kiljua ihan täysiä:
- Eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!
Samuli Kärkkäinen
|
Petra alkoi miettiä, kuka olisi voinut ottaa sen. Sitten hän kuuli Magigin nauravan. Olisiko se voinut olla hän? Petra alkoi jäljittää äänen suuntaa. Hän näki Magigin puun takana piilossa.
Magig hääri jotain puun takana parasta aikaa. Mitä hän siellä puuhaa? Hän odotti, että Magig lähtisi. ”HUH, HUH, HUH, tämä kestää ikuisuuden, en kestä enää”, hän ajatteli.
Vihdoinkin Magig lähti. Petra odotti vähän aikaa ja sitten hän hiipi puun luokse. Hän työnsi kätensä innoissaan puuta kohti, ja mitä sattuikaan! Hiirennakki läpsähti sormille ja päälle putosi verkko! ”Uuuuuuuuuuuuuuuuuiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!”
Sami Kukkonen
|
Se oli Magig! Hän oli kidnapannut minut. Minut vietiin luolaan. Siellä oli Lordi Papu. Minulle selvisi, että Lordi Papu ja Magig olivat liittoutuneet ja he jemmasivat oppilaita ja opettajia samassa puisessa häkissä, jonka olin nähnyt aiemmin. Minä kysyin:
- Miksi sinä teet näin?
- No, me päätimme Magigin kanssa valloittaa maailman, lordi Papu vastasi.
- Siis mitä?! huudahdin ihmeissäni.
- Niin, olemme suunnitelleet sitä jo kauan, ainut mikä meitä esti, oli isäsi, mutta hänestä ei ole enää vaivaa, kuten varmasti hyvin tiedät, Lordi Papu sanoi.
- Isäni, mm-mmi-mmit-miten, kuinka...? Eihän se ole mahdollista! minä olin aivan äimänkäkenä.
- Isäsi kuului temppeliritareihin ja hän lamaannutti meidät aina temppeliritareiden korulla taistellessamme keskenämme.
Silloin minä keksin: Se koru, mitä isä katsoi, oli juuri se koru. Otin sen esiin ja katsoin sitä. Siinä oli samanlainen merkki kuin hissan kirjassa. Ja koska olen niin hyvä hissassa, muistin, että se on juuri
temppeliritareiden merkki.
- Tätä koruako tarkoitat? kysäisin myhäillen.
- Mistä sinä tuon sait?! huudahtivat lordi Papu ja Magig kauhuissaan.
Sami Partanen
|
- Sitäpä saat miettiä koko loppu elämäsi. Tällä korulla saan aikaan sellaisen taian, että te ette mahda minulle mitään.
Niin korun taika tuli esiin ja tapahtui kauhea räjähdys: PAM! Kaikki pimeni hetken ajaksi. Äkkiä tuli valoisaa ja sitten tuli normaalia. He olivat kadonneet taivaan tuuliin. Näin jatkoimme retkeä normaalisti ja söimme eväitä lähellä olevan puron vierellä. Äkkiä alkoi tuulla kovaa, nousimme ilmaan ja kuulimme Lordi Pavun äänen:
- Siitäs saitte! Tuuli koveni kun äkkiä löin pääni johonkin. Sitten minä tajusin, että se olikin vain unta, onneksi! Kaikki muutkin olivat nähneet saman unen. Myöhemmin nauroimme koko asialle ja tajusimme, ettei mörköjä ole olemassa.
LOPPU
Mikko Paananen
|
|
|
